(Paavo Niskala, 17.02.2009 - 13:05) Rockstarin Grand Theft Auto IV:n odotettu The Lost and Damned -laajennus on nyt ladattavissa Xbox Liven kauppapaikalta.
(Paavo Niskala, 17.02.2009 - 01:31) VG247 raportoi sisäpiirilähteen vahvistaneen, että Microsoft aikoo tuoda Forza 3:n jouluksi Xbox 360:lle. Pelille ei ole vielä annettu edes virallista vahvistusta, mutta epävirallisesti sen kehitystyötä pidetään faktana.
(Paavo Niskala, 17.02.2009 - 01:20) Live Arcade -keskiviikkoa vietetään tällä viikolla klassisen sotimisen merkeissä, sillä verkkopalveluun saapuu Snowblind Studiosin kehittämä Death Tank. Hintaa tankkitaistelulle tulee 1200 Microsoft-pistettä eli alle 15 euroa.
(Paavo Niskala, 16.02.2009 - 19:06) Mass Effectin kahden levyn uusintajulkaisun mukana toimitettu, pelisarjan tulevaisuutta käsittelevä videodokumentti paljastaa, että roolipelin seuraava laajennus tuo mukanaan "Fight Clubin" eli ilmeisesti eräänlaisten taisteluareenan.
(Paavo Niskala, 16.02.2009 - 13:28) Gamasutra raportoi, että entiset Ensemble Studiosin työntekijät ovat perustaneet Robot Entertainment -nimisen studion. Uuden yhtiön projekteista ei vielä tiedetä mitään.
(Paavo Niskala, 15.02.2009 - 01:54) Legendaarinen Motörhead-solisti ja -basisti Ian "Lemmy" Kilmister liittyy Metallican kundien rinnalle Guitar Hero: Metallicassa tänä keväänä. Lisäksi bändin "Ace of Spades"-uusintanauhoitus kuuluu pelin kappalelistalle.
(Paavo Niskala, 15.02.2009 - 01:33) Viacom ilmoitti, että Rock Band -sarjaa on toimitettu jälleenmyyjille yli kymmenen miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Rock Band 2:n menekki on kuitenkin jäänyt alle yhtiön odotusten, vajaaseen kahteen miljoonaan.
(Paavo Niskala, 15.02.2009 - 00:57) Epic Gamesin Mark Rein on kertonut VG247:lle, että studiolla ei ole kymmenen vuoden suunnitelmaa Gears of Warin varalle. Rein vastasi käsikirjoittaja Joshua Ortegan lupauksiin, joiden mukaan "lancer on uusi valomiekka".
(Paavo Niskala, 14.02.2009 - 22:36) Bungie on kehittänyt Halo-universumille massiivisen taustatarinan, jota fanit mieluusti tutkivat ja analysoivat. Ensemble Studiosin kehittämään Halo Warsiin kohdistuvatkin kenties suhteettoman kovat odotukset. Toisaalta hyppääminen ensimmäisen persoonan räiskinnästä reaaliaikastrategiaan ja vuodesta 2552 vuoteen 2531 pistää helposti monen vähemmän perehtyneen pelaajan pään sekaisin. Jos haluat tutustua Halon tarinaan syvällisemminkin, kannattaa katsastaa aikaisemmat artikkelit aiheesta.
(Paavo Niskala, 14.02.2009 - 17:59) Microsoft suunnittelee avaavansa oman kauppaketjunsa. Tarkempia tietoja aikataulusta, suunnitelmien laajuudesta tai tuotevalikoimasta ei vielä annettu, mutta ohjelmistojätti on palkannut entisen Dreamworks-johtajan vetämään projektia.
Microsoft seurannee näin Applen esimerkkiä. Omenayhtiön omat liikkeet ovat osoittautuneet menestykseksi.
(Paavo Niskala, 14.02.2009 - 12:17) Raren Grabbed by the Ghoulies saapuu ladattavaksi Liven kauppapaikalle osana Xbox Originals -palvelua ensi maanantaina. Xbox.comissa ei tosin vielä tarkenneta, millä alueilla peli julkaistaan.
(Paavo Niskala, 13.02.2009 - 20:34) Microsoft kertoo Halo Warsin demon rikkoneen Xbox Liven latausennätykset ensimmäisenä päivänään. Viiden päivän aikana Halo-strategiaa kokeili yli kaksi miljoonaa kultajäsentä. Demo on nyt kaikkien saatavilla.
(Paavo Niskala, 12.02.2009 - 22:09) Activision Blizzard on vahvistanut, että Tony Hawk -skeittisarjan uusin tuotos saadaan loppuvuodesta markkinoille. Julkaisijalta luvattiin, että pelimekaniikkaa uudistetaan perinpohjaisesti. Lisätietoja kerrotaan kuitenkin vasta myöhemmin.
(Paavo Niskala, 12.02.2009 - 21:47) Kotaku raportoi huhusta, jonka mukaan Obsidianin työstämä Aliens-roolipeli olisi peruttu. Kehittäjän huhutaan lomauttaneen eilen yli 20 työntekijää. Myös Gearbox Softwaren kehittämän Aliens: Colonial Marinesin kerrotaan olevan suurennuslasin alla.
(Paavo Niskala, 12.02.2009 - 16:09) Activision Blizzard vahvisti eilen, että seuraava James Bond -peli julkaistaan vasta ensi vuonna. Yhtiö päätti lykätä peliä välttääkseen Call of Duty: Modern Warfare 2:n, jonka Activision julkaisee kuluvan vuoden syksyllä.
(Paavo Niskala, 11.02.2009 - 19:04) Sega on ilmoittanut Lontoossa järjestämässään tapahtumassa, että yhtiö on sopinut Twentieth Century Foxin kanssa uuden Alien vs. Predatorin kehittämisestä. Projektin kimppuun käy Rebellion, joka vastasi myös vuoden 1999 PC-pelistä.
(Paavo Niskala, 11.02.2009 - 00:05) Kojima Productionsin Hideo Kojima on merkitty Game Developers Conferencen puhujalistalle. Metal Gear Solid -maestro keskittyy puheessaan luovan pelisuunnittelun ongelmiin ja niiden ratkaisemiseen omien kokemustensa pohjalta.
(Paavo Niskala, 10.02.2009 - 23:52) The Game Reviews -raportoi New Yorkin Comic Conista, että The Chronicles of Riddick: Assault on Dark Athena julkaistaan 7. huhtikuuta Pohjois-Amerikassa. Pelin demon pitäisi puolestaan saapua ladattavaksi maaliskuun alkupuolella.
(Paavo Niskala, 10.02.2009 - 23:44) Tomb Raider: Underworldin ensimmäinen lisäepisodi ei saapunut suunnitelmista poiketen tänään Xbox Liven kauppapaikalle. Eidoksen mukaan syynä ovat odottamattomat tekniset ongelmat, eikä uutta julkaisupäivää ole vielä annettu.