Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Kohu viime vuoden suurimman pettymyksen ympärillä jatkuu. Bloomberg julkaisi lauantaina arvostetun pelitoimittajan Jason Schreierin artikkelin, jossa hänen haastattelemansa Cyberpunk 2077:n parissa työskennelleet kehittäjät avautuvat tarkemmin pelin rankasta luomisprosessista.

Yksi suurimpia paljastuksia onkin se, että pelistä vuonna 2018 E3-messuilla esitetty pelimateriaali oli puhdasta fiktiota eikä vastannut totuutta millään tasolla, sillä mitään siinä esitettyjä mekaniikkoja ei ollut vielä edes kehitetty. Talon sisäisesti työntekijät ihmettelivät, miksi yhtiö käytti kuukausia luomaan mainosmateriaalia pelistä, jota ei ollut olemassa.

Kehittäjät kertovat jutussa, että tuotannossa esiintyneet ongelmat juurtivat heikkoon organisaatioon, jossa tekijät eivät tienneet, mistä kukin oli vastuussa. Vaikka peli oli julkistettu jo vuonna 2012, varsinainen kehitystyö alkoi vasta neljä vuotta myöhemmin. Sinä aikana talon sisäiset koodarit saattoivat toteuttaa useita eri versioita elementeistä, joita ei koskaan pelissä edes nähty.

Vielä 2016 peli oli kolmannen persoonan GTA-klooni, yksi tekijöistä paljastaa Bloombergille. Myös pelin paljon parjatut poliisivoimat olivat viime hetken lisäys. Lopullisesta versiosta leikattiin myös lukuisia eri osia, kuten seiniä pitkin juokseminen ja lentävät autot.

Bloombergin mukaan CD Projekt ei halunnut kommentoida jutussa esitettyjä väitteitä. Aiemmin tällä viikolla CD Projektin toimitusjohtaja Marcin Iwinski julkaisi videolla yhtiön oman selityksen epäonnistuneelle julkaisulle. CD Projekt ei tuonut selityksessään esiin kehittäjien nyt Bloombergille kertomia ongelmia.

CD Projekt RED on parhaillaan ryhmäkanteen kohteena, jonka mukaan yhtiö ei ollut totuudenmukainen pelin kunnosta julkaisun yhteydessä. Loppuvuodesta julkaistu Cyberpunk 2077 sai osakseen huomattavaa kritiikkiä sen rujosta kunnosta ja keskeneräisestä toteutuksesta konsoleilla. Tästä huolimatta siitä tuli hetkessä yksi vuoden myydyimmistä peleistä.

https://twitter.com/jasonschreier/status/1350322423170797568?s=20

https://twitter.com/jasonschreier/status/1350322423170797568?s=20

Kirjaudu kommentoidaksesi