Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Earl Cameron menehtyi kunnioitettavassa 102 vuoden iässä oman kotinsa rauhassa perjantaina.

Cameronin ura alkoi vuonna 1951, kun hän näytteli elokuvassa Pool of London rikkoen brittiläisen elokuvateollisuuden vanhoja rodullisia rajoja. Cameron näytteli debyytissään merimiestä, joka rakastuu valkoiseen naiseen. Elokuvasta tuli kuuluisa ensimmäinen kuvaus rotujenvälisestä suhteesta brittiläisessä elokuvassa. Rooli teki Cameronista ensimmäisen tummaihoisen valtavirtaelokuvan päänäyttelijän Britanniassa.

Cameron esiintyi muun muassa James Bond -elokuvassa Thunderball sekä lukuisissa muissa elokuvissa sekä TV-sarjoissa, kuten Doctor Who, Lovejoy, The Dark Man ja The Prisoner. Viimeisen roolityönsä näyttelijä teki elokuvassa Inception vuonna 2010.

Cameron kertoi vuonna 2017, että diversiteetti nykyaikaisessa elokuvateollisuudessa oli hieman parempi, muttei merkittävästi. "Se voisi olla helvetin paljon (monimuotoisempaa). Elämä on sellaista. Se on hieno asia, ihmiskunta kasvaa ja tajuaa, että olemme kaikki täällä yhdessä tällä planeetalla. Miksi tarvitsemme näitä jaotteluita?", pohti Cameron elämää ja elokuvateollisuutta.

Kirjaudu kommentoidaksesi