Uutiset
Thief: Deadly Shadows kärsii vakavasta bugista
Pelin kehittänyt Ion Storm puuhailee tällä hetkellä PC-versioon julkaistavan korjauspäivityksen parissa.
Cuben Pandora Tomorrow'ssa ei moninpeliä
Daredevilin konsoliseikkailu peruutettu
Peruutuksen takana ovat puhtaasti taloudelliset syyt. Vaikka Daredevilin kehitys aloitettiinkin jo vuoden 2002 alkupuolella, ei tuotoksesta ikinä nähty edes pelattavaa versiota.
Japanilainen Donkey Konga 2 -mainos julkaistu
Meiwaku Seijin: Panic Maker Eurooppaan
Under the Skinin päähenkilönä on Kozumi Meiwaku-planeetalta ja planeetan tapohin kuuluu, että kolmivuotiaat matkustavat toiselle planeetalle aiheuttamaan epäjärjestystä.
Take-Two ja Sega urheilemaan yhdessä
Electronic Artsin peleihin vanhoja hittejä
Rhino Recordsin kanssa solmitun sopimuksen perusteella tulevissa peleissä kuullaan 80-luvun ja 90-luvun alun hittejä bändeiltä kuten House of Pain, Pantera, Faith No More, The Jesus and Mary Cha
Kolmos-Driverin ääniraita CD:lle
Dance:UK Xboxille
Xboxin Dance:UK tarjoaa pleikkaversioista tutut viisi pelimuotoa (Training, Head-to-Head, Multiplayer, Jukebox ja Aerobics), mutta tällä kertaa jokaisessa niistä on mahdollista valita pelaajalle mieluinen vaikeustaso neljästä vaihtoehdosta.
Videopätkiä tulevista Cube-julkaisuista
Metroid Prime 2: Echoes
Paper Mario 2
Game Critics Awardsin Best of E3 2004 -voittajat
Sony PSP (Sony - käsikonsoli)
Donkey Kong Jungle Beat (Nintendo - Cube)
Tom Clancy’s Splinter Cell 3 (UbiSoft - PC)
Halo 2 (Bungie / Microsoft - Xbox)
Sony PSP (Sony – käsikonsoli)
Uusi Ridge Racer tulossa
Muita tämän tilivuoden julkaisuja Namcolta ovat myös Tekken 5 (PS2), Ace Combat 5 (PS2), Tales of Rebirth (PS2), Death by Degrees (PS2), Xenosaga Episode II: Jenseits von Gut und Böse (PS2) ja Dead to Rights II (PS2, Xbox).