Call of Duty: Black Ops III:n beetatesti sai oman trailerinsa
Call of Duty: Black Ops III:n moninpelibeeta sai oman trailerinsa.
Call of Duty: Black Ops III:n moninpelibeeta sai oman trailerinsa.
Lionhead Studios on paljastanut uuden lisän Fable Legendsin pelattavien hahmojen listaan. Verse on muusikko, jonka kykyihin kuuluu normaalin tappelemisen lisäksi laulaminen ja jopa ajan kulkuun vaikuttaminen.
Verse tuo oman lisänsä myös Fable Legendsin tarinakerrontaan, sillä ajoittain hänen laulunsa kertovat pelin tarinan tapahtumista. Alla olevassa trailerissa pääset näkemään hänet toiminnassa.
Fable Legends julkaistaan tänä vuonna Xbox Onelle ja PC:lle.
Vuosittaisessa pelaajien ja demokoodaajien Assembly-tapahtumassa on joka vuosi nähty toinen toistaan mielikuvituksellisempia konepaikkoja ja futuristisia koneiden koteloita. Niin tänäkin vuonna, vaikka konepaikkojen osalta ei ehkä samanlaisiin riemastuttaviin ylilyönteihin ylletty kuin aiempina vuosina.
KonsoliFIN kokosi oheiseen galleriaan mielenkiintoisimmat konepaikat ja koneet, jotka salissa kierrellessään huomasi. Mukana myös muutama vastaan tullut karumpi järjestely.
Xbox-kauppapaikalla lukuisia pelejä alennetuin hinnoin.
Visual Conceptsin kiitellyn koripallosarjan uusimman osan julkaisu lähestyy. Upouuden trailerin tähdeksi on valikoitunut Golden State Warriorsin Stephen Curry.
Uudella videolla käydään läpi Gamescomissa nähtyjä muutoksia Rise of the Tomb Raider -peliin. Yhtenä tulevan pelin uutuuksista Lara voi oppia muinaista kreikkaa lukemalla vanhoja kääröjä ja seinämaalauksia. Kielitaito tulee auttamaan salaisiin alueisiin pääsemisessä.
Peliä kehittävä Crystal Dynamics on panostanut pelin animaatioissa hienovaraisiin yksityiskohtiin. Erityisesti hiukset näyttävät saaneen huomiota. Tämän ja lisää tietoa pelistä löydät oheiselta videolta.
Yacht Club Gamesin kehittämän Shovel Knight -pelin ilmaisen lisäosan Shovel Knight: Plague Of Shadowsin julkaisu lähestyy. Nyt pelin kehittäjät Nick Wozniak ja Sean Velasco kertovat uudella videolla, miksi sinun kannattaisi olla innoissasi asiasta, jos et jo ole.
Konami on vahvistanut Metal Gear Solid 5: Phantom Pain -pelin teknisiä yksityiskohtia eri alustoille. PS4-version resoluutio nousee 1080p:n, kun Xbox Onella joudutaan tyytymään 900p:n. Kummankin version virkistystaajuus pysyy kuitenkin 60:ssä ruudussa.
PS3 ja Xbox 360 -versioilla vastaavat tiedot ovat 720p ja 30 fps. PC-versio tukee myös 4K-resoluutiota.
Metal Gear Solid 5: Phantom Pain julkaistaan syyskuun 1. päivä PS4, PS3, Xbox One ja Xbox 360 -konsoleille, sekä PC:lle.
Jo aikaisemmin on ollut tiedossa, että Evie on Assassins Creed Syndicaten kahdesta päähenkilöstä enemmän hiiviskelyä painottava. Nyt pääset näkemään hahmon kykyjä uudella videolla. Kykyihin lukeutuu näkymättömäksi muuttuminen ja pommi, jolla voi tainnuttaa useita vihollisia samanaikaisesti.
Trailerilla näkyvässä tehtävässä Evie soluttautuu Lontoon Toweriin. Kyseessä on yksi pelin "black box" -tyyppisistä tehtävistä, jotka voi ratkaista usealla eri tavalla. Yksi vaihtoehto tässä tapauksessa on teeskennellä jäävänsä kiinni ja päästä sisälle "vankina".
Kaikki Halo 5: Guardiansissa kaikki näyttää olevan totuttua suurempaa. GamesRadarille Gamescomissa antamassaan haastattelussa 343 Industries kertoi pelin saavan kaksi kertaa edeltäjäänsä Halo 4:sta pidemmän kampanjan.
Todennäköinen syy uuden kampanjan pituuteen on pelin sijoittuminen niin ihmisten, covenantin kuin forerunnereidenkin maailmoihin. Alunperin pelistä oli itse asiassa tulossa vielä laajempi, mutta projektia skaalattiin alkuperäistä pienemmäksi.
Uusi Gamescomissa näytetty Final Fantasy XV:n traileri alkaa rauhallisissa tunnelmissa hahmojen kävellessä pelin erilaisten ympäristöjen läpi. Videon loppuun odottavat kuitenkin palkitaan, kun yhtäkkiä ilmestyvä cthulhumainen kasvi tekee selvää sankareista. Otus kulkee nimellä Malboro ja saattaa olla tuttu sarjan pelejä aiemmin pelanneille.
Keskellä aukiota pilkottava outo kasvi on varmasti varoitusmerkki pelaajille, joille genre on tuttu. Alla olevalla videolla kuitenkin pääset näkemään, miten nopeasti varomattomuus voi kostautua.
Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutamat poiminnat uutuuksista.
Beatbuddy - Musiikkipohjainen toimintaseikkailu saapuu Wii U:lle, mukanaan muun muassa Jorneyn musiikkiraidalla kuullun Austin Wintoryn sävellyksiä. Traileri.
Kyberpunk-roolipeli The Technomancer on näytillä Gamescomissa uudella videolla. Spider Studion kehittämän pelin trailerilla päähenkilö Zachariah yrittää saada yhteyttä Maahan samalla, kun Marsin salainen poliisi jahtaa häntä.
Bungie on paljastanut Destinyn tulevan lisäosan The Taken Kingin tekevän luvattoman paljon muutoksia itse ydinpeliin. Uutuuksia on luvassa ainakin tarinatehtäviin, raidiin, aseisiin, moninpeliin ja vihollisiin. Lisäosa sisältää itsessään kahdeksan tehtävää, jotka päättyvät elokuvamaisiin välivideoihin.
Destinyn aikaisemmat tehtävät on järjestelty uudelleen ja esimerkiksi Sword of Crota -tehtävä
upotetaan osaksi The Dark Below -tarinaa.
Indiestudio Uppercut Gamesin konsolidebyytti rantautuu aina Australian takamailta asti. Bioshockin parissakin työskennelleet tekijät kertovat tarinan nuoresta Miku-tytöstä sekä hänen vakavasti loukkaantuneesta veljestään.
P33ROn mietteet varsin vetisen Submerged-seikkailun tiimoilta voi lueskella täältä.
Biowaren Dragon Age: Inquisition on saamassa tauon jälkeen lisää pelattavaa, kun The Descent julkaistaan PC:n ja konsoleiden kauppapaikoilla.
Valitettavasti vanhemmalla konsoliraudalla pelaavat jäävät ilman lisätarinaa, sillä The Descent julkaistaan ainoastaan PC:llä ja uudemman sukupolven konsoleilla. Dragon Age: Inquisition lisättiin hiljan myös osaksi Xbox Onen EA Access -palvelua.
The Descent nähdään PC:llä ja Xbox Onella 11. elokuuta. PlayStation 4 -pelaajat pääsevät lisäosan pariin päivää myöhemmin.
Gearbox Software on ilmoittanut Gamescom-messujen yhteydessä tulevan Battleborn-räiskintänsä julkaisupäivän.
Hahmorepertuaari kattaa peräti 25 erilaista taistelijaa. Mukana on viiden pelaajan kera tahkottava tarinamoodi sekä kolme erilaista moninpelimuotoa. Kampanjaa voi pelata ilahduttavasti myös jaetulta ruudulta. Verkkokahinoihin päästetään kerralla mukaan kaksi viiden hengen tiimiä.
2K Gamesin kehittämä Mafia II nähtiin reilut viisi vuotta takaperin. Positiivisia mielipiteitä haalinut gangsterieepos saa vihdoin odotetun jatko-osansa.
Mafia III heittää pelaajan avoimeen 1960-luvun lopun New Orleansiin. Tunnelmallisen seikkailun protagonistiksi heittäytyy Vietnam-veteraani Lincoln Clay. Tarinan lomassa on tarkoitus rakentaa omaa rikosimperiumia.
2K Games julkaisi pelistään All Along the Watchtowerin ja House of the Rising Sunin tahdissa fiilistelevän trailerin.
Electronic Arts luottaa suuren mittaluokan peliensä lisäksi tätä nykyä pienempiin indie-kehittäjiin. Julkaisijan Gamescom-tilaisuudesta pyhitettiinkin useamman minuutin mittainen osio piskuiselle Unravel-tasoloikinnalle.
EA on paljastanut uutta pelikuvaa tulevasta Mirror's Edge: Catalyst -pelistään.
Esialpha vaiheessa olevan teoksen traileri esittelee päähahmo Faithin parkour-kykyjä tämän soluttautuessa pilvenpiirtäjään.
Mirror's Edge: Catalyst julkaistaan helmikuussa 2016 Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja PC:lle.
Tsekkaa traileri alta: