Uutiset

Uutinen

Sotilaille rangaistuksia osallistumisesta pelin suunnnitteluun

Seitsemän Yhdysvaltain armeijan Navy Seal Team Six -erikoisjoukkoihin kuuluvaa sotilasta on saanut rangaistuksen oltuaan kahden päivän ajan mukana Medal of Honor: Warfighter -pelin kehityksessä.

Syytteitä nostettiin muun muassa salaisten tietojen vuotamisesta sekä käskyjen rikkomisesta ja rangaistukseksi tuli tilapäinen palkanalennus sekä kirjalliset nuhteet.

(Vinkistä kiitos Nisulle)
Oliver
Uutinen

Skyrim-lisäsisältöä pian myös PS3:lle

Bethesda ilmoittaa Twitter-tilillään, että Elder Scrolls V: Skyrim -roolipelin lisäsisältöä saadaan pian myös PlayStation 3:lle ja PC:lle.

Kaksi ensimmäistä pakettia, Dawnguard ja Heath Fire, ovat olleet saatavilla Xbox 360:lle jo jonkin aikaa, mutta tekniset ongelmat ovat tähän asti olleet esteenä PS3-julkaisulle.
Oliver
Uutinen

Nintendo tarjoilee oman unboxing-videonsa Wii U:sta

Kun uusi pelikonsoli tai muu laite saapuu markkinoille, ilmestyy verkkoon usein myös tukku unboxing-videoita, joissa paljastetaan kaikki laitteen pakkauksesta löytyvä tilpehööri aina ohjeista johdonpätkiin asti. Nintendo tarjoaa nyt vaihtoehdon fanien omatekemille videoilla esittelemällä itse kohta julkaistavan Wii U -paketin sisällön.
Petri Kataja
Uutinen

Viivi Pumpanen KonsoliFINin videohaastattelussa

Viime viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa järjestetyillä DigiExpo-messuilla nähtiin yhdessä lavalla niin KonsoliFINin Paavi, Microsoftin Jarno "Killi" Kallunki kuin myös malli/juontaja Viivi Pumpanen.
Cubase
Uutinen

Minecraft tekee hyvää

Minecraftin halloween-teemainen skinipaketti on kerännyt jo yli 500 tuhatta dollaria hyväntekeväisyyteen alle kahdessa viikossa.

Rajoitetun ajan myynnissä oleva lisäsisältö maksaa 160 Microsoft-pistettä, ja koko summa lahjoitetaan lyhentämättä Mojangin, 4J Studiosin ja Microsoft Studiosin valitsemiin hyväntekeväisyyskohteisiin. Useat eri pelinkehittäjät ovat osallistuneet paketin sisältämien 55 skinin suunnitteluun.
Petri Leskinen
Uutinen

Arvostelu: Killzone HD on menettänyt parhaan teränsä

Vuonna 2004 markkinoille rynnäköinyt Killzone on saanut vihdoin teräväpiirtopäivityksen. Suurin tavoittein Halo 2:n markkinoille iskenyt toimintapeli ei onnistunut kaappaamaan räiskintäpelien valtaistuinta itselleen, mutta on kuitenkin saanut useamman laadukkaan jatko-osan. Onko Killzone HD nykyaikana vielä kokemisen arvoinen julkaisu vai ei, sen voit lukea KonsoliFINin arvostelusta.
Markus Mesiä
Uutinen

Syksyinen gamerankingin tuloskimara

Käyttäjä JTahti on tehtaillut mielipiteitään gamerankingiin varsin ahkerasti syksyn aikana. Tällä kertaa ahkeruus palkitaan, sillä arpaonni on osunut hänen kohdalleen ja matkaan lähtee vapaavalintainen peli. Esimerkkinä kilpailujakson seitsemästä kirjoituksesta toimikoon vaikkapa arvio pleikkarin InFamouksesta.

Onnea voittajalle!

Syksyn pelitulvan keskellä kannattaa muistaa osallistua gamerankingiin. Ohjeet tutussa paikassa lähdelinkin takana.
noose01
Uutinen

Namco Bandain eläimellinen roolipeli saa jatkoa

Namco Bandain julkaisema toimintaroolipeli Solatorobo: Red the Hunter saa jatkoa. Peliä työstäneen CyberConnect2-studion pomomies Hiroshi Matsuyama on vahvistanut pelisarjan paluun, mutta moni asia on vielä auki aina aikataulusta julkaisualustoihin.
Petri Kataja
Uutinen

Salamurhaaja hiipi brittilistan ykköseksi

Kovasti odotettu Assassin's Creed III nousi suoraan Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärkeen ja oli samalla Ubisoftin kaikkien aikojen suurin brittijulkaisu.

59 prosenttia Assassin's Creed III:n myynneistä meni Xbox 360:lle ja 41 prosenttia PS3:lle. Peli julkaistaan myöhemmin myös PC:lle ja Vita saa oman AC III: Liberation -pelinsä.
Oliver
Uutinen

KonsoliFIN viikkokatsaus 44/2012

Tällä kertaa arvosteluissa skalpeerataan kalpeanaamoja ja suikaloidaan mulkosilmiä. Testipenkkiin on saatu saman ruudun kaksinpelaamista parantava monitori, ja podcastissa katseen kohteena on KonsoliFINin foorumi.

Arvostelut:

Assassin's Creed III (PS3) - jryi tappaa Amerikan toreilla ja turuilla.

hforad
Uutinen

Arvostelussa F1 2012

Poikkeuksellisen jännittävän formulakauden lähestyessä loppuaan Codemasters tuo jälleen kauppoihin oman näkemyksensä kuninkuusluokan tapahtumista. Paljastuuko tämänvuotisesta painoksesta mitään aidosti uutta ja mullistavaa Kimi Räikkösen komean paluun lisäksi? Vastaus selviää KonsoliFINin arvostelun lukemalla.
Tero Lepistö
Uutinen

Digimyynti valtaa alaa kotimaisilla pelimarkkinoilla

Suomen pelimarkkinoiden kokonaisarvo kuluttajahinnoin oli vuoden 2012 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana noin 47,1 miljoonaa euroa (1-9/2011: 52,1 miljoonaa euroa). Suomessa myytiin pelejä ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana noin 1,46 miljoonaa kappaletta (1-9/2011: 1,58 miljoonaa kappaletta). Arvossa mitattuna myynti laski 9,5 prosenttia ja kappalemäärissä laskua oli 7,4 prosenttia.
Oliver