Kummisetä tulee ja tappaa
- The Godfather -tappovideo 1, MOV-tiedosto (8 Mt)
- The Godfather -tappovideo 2, MOV-tiedosto (8 Mt)
(Tallenna hiiren oikealla näppäimellä) Ei siis lapsille!
Revolutionin kehitysyksikkö on halvin!
Pelkoa luvassa myös konsoleilla
Lisäksi on huhuttu F.E.A.R.:n kääntyvän Xbox 360:lle, mutta vahvistusta asialle ei ole saatu.
Yakuza PlayStation 2:lle kesällä
Nimensä mukaisesti Yakuza vie pelaajan Tokion alamaailman rikollisiin kuvioihin. Päähahmona on Kiryu Kazuma, jonka nousujohtoinen ura organisaatiossa katkesi kymmenen vuoden vankeustuomioon.
Laran Croftin uusi ääni valittu
Tomb Raider: Legend julkaistaan PlayStation 2:lle, Xboxille ja PC:lle 7.4. sekä joskus myöhemmin PSP:lle ja Xbox 360:lle.
Madagascar (Platinum)
Aeon Flux
Geistin kehittäjiltä tukea myös Revolutionille
Videokeskusteluita Xbox 360:llä toukokuussa
Videokeskustelut mahdollistuvat 30 ruudun sekuntivauhdilla pyörivään VGA 640x480 -resoluution videokuvaan sekä 1.3 megapikselin still-kuviin kykenevän Xbox Live Cameran myötä. Lisäksi mukana tulee ohjaimeen kiinnitettävä mikrofoni.
Esirendatut pelimainokset pannaan Briteissä?
Activision myönsi mainosten olleen esirenderöityjä, mutta heidän mukaansa se on yleinen käytäntö pelialalla.
Vin Diesel The Wheelman -peliin ja -leffaan
Playseat-rattipenkeille maahantuoja
Playseat on täysin säädettävä ja soveltuu myös isoille aikuisille, sekä yli 8-vuotiaille lapsille. Valikoimasta löytyy lisäksi oma malli lapsille. Istuinten hinnat ovat mallista riippuen 249-299 euroa. Lisävarusteina on saatavana enemmän säätövaraa ja säilytystilaa tarjoava Pro Kit (249€), TV-teline (75€) ja alustamatto (38€).
King of Fighters 2003
Castlevania: Curse of Darkness
Psychonauts
Sega Classics Collection
SOCOM 3: U.S. Navy Seals + headset
SOCOM 3: U.S. Navy Seals
Samurai Shodown V
BloodRayne 2
Lääkärileikkejä DS:lle huhtikuussa
Trauma Centren alussa pelaaja astuu nuoren Derek Stilesin housuihin tavallisessa sairaalassa, mutta muutaman onnistuneen leikkauksen myötä kokematon tohtori oppii uusia kykyjä ja nousee hierarkiassa. Kun paljastuu, että Derekillä on harvinainen kyky tehdä suoranaisia ihmetekoja leikkauksissa hidastamalla aikaa, kiinnostuvat miehestä vielä ylemmät tahot ja lopulta hän joutuu pelastamaan maailman terroristien levittämiltä sairauksilta.
Kuvia PSP:n piraateista
Capcom jatkaa retroilua PSP:llä
Capcom Classics Collection Remixed sisältää kaksikymmentä Capcom-klassikkoa, kuten 1941, Avengers, Bionic Commando, Captain Commando, Magic Sword, Quiz and Dragons, Street Fighter, Strider, Three Wonders ja Varth.
Dynasty Warriors ensi kesänä Xbox 360:lle
Joukoilleen voi antaa määräyksiä joko yleiseluontoisesti tai suoraan jokaiselle upseerille.
PGR-kuskeille jaossa Xbox 360 -konsoleita
Vastaavasti 27.
Jenkeille maksullisia lisäkarttoja SOCOM 3:een
Ensimmäinen paketti sisältää aikaisemmin SOCOM 2:een Jenkeissä julkaistut After Hours -, Last Bastion - ja Liberation-lisäkartat, joita ei ennen ole päässyt pelaamaan ilman PS2:n kiintolevyä.
True Crime -kehittäjä jättää vanhat konsolit
Sonylta ristiriitaisia kommentteja PS3:n julkaisusta
Sonic Mega Collection (Platinum)
Aivojumppaa PSP:lle huhtikuussa
Ratkottavana on sata erilaista 3D-logiikkapuzzlea, joissa siirretään kuutioita, käännetään vipuja, vältellään seiniä ja lasereita jne. Mitä nopeammin ja vähemmillä liikkeillä ongelman saa ratkaistua, sitä korkemman arvosanan pelaaja saa suorituksestaan.
Prince of Persia Revelations
VideoPeliDivarin omistaja vaihtuu
Ennen maaliskuun alkua myytyjen tuotteiden takuuvastuu säilyy vanhalla yrityksellä, mutta uusi yrittäjä huolehtii myös vanhojen ostosten takuukäsittelystä, joten takuuasiat toimivat omistajanvaihdoksesta huolimatta.
Konsolinet avaa liikkeen Kamppiin 2.3.
Alun perin PS2FINin pelisponsorina ja myöhemmin Konsolifinin serverin maksumiehenä toiminut Konsolinet jatkaa Kampissa samaa asiakaskeskeistä toimintaansa mitä reilut viisi vuotta toiminut verkkokauppakin on harjoittanut. Edullisista hinnoista ja hyvästä palvelusta on edelleen tarkoitus pitää kiinni.
Mechat ryntäävät DS:lle
Pelaajat pääsevät ohjaamaan yli 20 erilaista taistelukonetta 24 tehtävässä, jotka sijoittuvat neljälle planeetalle. 3100-luvulle sijoittuva tarina pohjautuu suosittuun BattleTech-universumiin Xboxin MechAssaultien tapaan.