Artikkeli
Sankarillinen karttapaketti
Kuinka hyvin Halo 3:n ensimmäinen karttapaketti Heroic Map Pack pärjää todellisen Halo-fanin syynissä?
Uutinen
Nintendolle kaksi kolmannesta Saksan konsolimyynnistä
Saksalainen €uro am Sonntag kirjoittaa Gesellschaft für Konsumforschung (GfK) -tutkimuslaitoksen laskelmiin perustuen, että marras-joulukuussa maassa myytiin 653 000 DS- ja 339 000 -Wii-konsolia. Perässä tulivat PlayStation 2 (184 000), PlayStation 3 (136 000) ja Xbox 360 (56 000).
GfK seuraa noin 80 prosenttia jakelukanavista, joten todelliset myyntiluvut ovat jonkin verran korkeampia. Joulumyynnin osuus vuoden pelimarkkinoista on Saksassakin yli 40 prosenttia.
GfK seuraa noin 80 prosenttia jakelukanavista, joten todelliset myyntiluvut ovat jonkin verran korkeampia. Joulumyynnin osuus vuoden pelimarkkinoista on Saksassakin yli 40 prosenttia.
Uutinen
PS3:n eteeristä kelluntaa myös PSP:lle
Sony Computer Entertainment America on ilmoittanut PlayStation.Blogin välityksellä virallisesti, että PS3:n flOw-peli saapuu myös PSP-käsikonsolille.
PS3:lle flOwn kehitti thatgamecompany, mutta PSP:lle pelin kääntää SuperVillain Studios. Pelin ulkonäkö, äänimaailma ja tunnelma on pyritty säilyttämään entisellään, mutta liikkeentunnistukseen perustuvaan ohjaukseen on tietysti jouduttu tekemään muutoksia.

EA-pomo: Mokasimme Bullfrogin, Originin ja Westwoodin kanssa
Peliteollisuuden johtohahmoille Las Vegasissa järjestetyssä D.I.C.E.-tapahtumassa puhunut Electronic Artsin pääjohtaja John Riccitiello tunnusti, että maineikkaiden Bullfrog-, Origin Systems- ja Westwood-pelistudioiden siirtyminen EA:n alaisuuteen mokattiin huolella ja hän itse on osasyyllinen epäonnistumisiin.
Uutinen
GTA IV:n kotisivu kokonaan uusiksi
Rockstar on uusinut kokonaan Grand Theft Auto IV:n kotisivun ja nyt on muun muassa mahdollista tutustua tarkemmin kaupunkiin ja selailtavana on liuta uusia kuvia. Jatkossa on luvassa lisää tietoa esimerkiksi moninpeliominaisuuksista sekä peliin tulevista biiseistä.
Odotettu peli julkaistaan PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle 29. päivä huhtikuuta.
Odotettu peli julkaistaan PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle 29. päivä huhtikuuta.
Uutinen
Päivitys lisää pelitiloja ja autoja PGR4:ään
Kaahailupeli Project Gotham Racing 4 päivittyy 14. helmikuuta. Päivityksen mukana peliin lisätään muun muassa uusia autoja ja pelitiloja. Tarjolle tulee myös tuoreita saavutusmerkintöjä tavoiteltavaksi.
Päivitys on jaettu kahteen ladattavaan pakettiin, joista toinen on ilmainen ja sisältää vain osan uudesta sisällöstä. Kokonaisuudessaan päivityksen saa ladattua 400 pisteen eli vajaan viiden euron hintaan.

WipEout Pulseen lisäsisältöä kolmena seuraavana viikkona
PC:n kautta tavoitettavaan PlayStation Storeen tuli eilen myyntiin ensimmäinen lisäpakkaus PSP:n futuristiseen WipEout Pulse -kaahailuun ja lisää on luvassa viikoittain kuun loppuun asti.
Ensimmäisenä julkaistu Mirage Pack sisälsi uuden tiimin aluksineen sekä kaksi uutta rataa ja vastaavaa sisältöä voi odottaa tulevilta Icaras-, Harimau- ja Auricom-pakkauksiltakin. Oletettavaa on myös, että Mirage-pakkauksen tapaan kaikki maksavat 4,95 euroa kappale.

Xbox Liven kärkipeli vaihtui jälleen
Kilpailu suosiosta jatkuu kovana Xbox Livessä. Viime viikolla Call of Duty 4 nousi jälleen Halo 3:n edelle pelaajamäärissä mitattuna. Viikkoa aikaisemmin Halo 3 oli palannut palvelun pelatuimmaksi peliksi pudottuaan sitä ennen viikoksi Call of Duty 4:n taakse.
Uutinen
Activisionin ennusteet konsolimyynneistä
Activisionin julkaisupäällikkö Mike Griffith on paljastanut yhtiön arviot konsoleiden menestyksestä kuluvan vuoden aikana Pohjois-Amerikassa.
PlayStation 2:n uskotaan myyvän vielä 2-3 miljoonaa kappaletta ja PS3:n odotetaan kasvattavan laitekantaansa 3-4 miljoonalla. Xbox 360:n menestyksen arvellaan jatkuvan 4-5 miljoonan myynnillä ja huipulla on Wii kuuden miljoonan menekillä. Käsikonsolien odotetaan myyvän yhtyeensä yli kymmenen miljoonaa.
Luvut ovat samoilla linjoilla Electronic Artsin viikko sitten esittämien arvioiden kanssa.

Call of Duty 4 päihitti Bioshockin
Perinteiset AIAS-palkinnot on jaettu. Vuoden peliksi valittiin Activisionin Call of Duty 4. Ehdokkuuksia kasapäin kahminut Bioshock jäi tässä suhteessa siis nuolemaan näppejään, vaikka 2K Gamesin tuotos keräsikin viisi muuta palkintoa muun muassa äänimaailmansa ansioista.
Uutinen
Activisionilla menee hyvin
Vivendin kanssa ensi kesänä Activison Blizzardiksi yhdistyvä Activison ilmoitti tilivuotensa kolmannen neljänneksen liikevaihdon kohonneen 1,48 miljardiin dollariin, missä on kasvua viime vuoden vastaavaan jaksoon 80 prosenttia. Tuloskin lähes kaksinkertaistui 272,2 miljoonaan 142,8 miljoonasta dollarista.
Uutinen
Uutuudet jyräsivät Japanin listalla
Media Createn keräämät Japanin myyntilistat pistettiin uuteen järjestykseen, kun kärkikymmenikköön nousi peräti seitsemän uutta peliä.
Odotetusti ykkössijan vei Super Smash Bros. Brawl, jota myytiin yli 800 000 kappaletta ja sen seurauksena Wii amapaisi käsikonsolien ohi laitelistan kärkeen. Vertailun vuoksi vuonna 2001 julkaistu Super Smash Bros. Melee myi ensimmäisellä viikollaan reilu 320 000 kappaletta.

TNA iMPACT! Hikiset painikörmyt kuumissa kuvissa
Midway on julkaissut muutaman uuden kuvan tämän vuoden aikana PS2:lle, PS3:lle, Xbox 360:lle sekä Wiille julkaistavasta vapaapainipelistä, jonka virallinen kirjoitusasu on TNA iMPACT!
Uutinen
PS3:n tekniikka kutistuu kovaa vauhtia
Viime syksynä kauppoihin tulleessa 40 gigan kiintolevyllä varustetussa PlayStation 3 -mallissa siirryttiin 90 nanometrin tekniikalla valmistetuista Cell-prosessoreista 65 nanometriin ja nyt IBM on ilmoittanut siirtyvänsä pian jo 45 nanometrin tekniikkaan.
Uutinen
Spark Unlimitedin Legendary ensi kesänä
Spark Unlimitedin myyttisiä mittakaavoja tavoitteleva Legendary -FPS-peli julkaistaan Atarin ja Gamecock Media Groupin avittamana PS3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle ensi kesänä.
Uutinen
Twisted Metallia PS3:lle?
Gamefaqs sivuston valppaat lukijat ovat ilmeisesti ratkaisseet Twisted Metal: Head-On: Extra Twisted Edition -pelin sisältämän vihjeen, jonka olemassaolosta pelisuunnittelija Eat Sleep Play -studion David Jaffe vihjaili jo viime kuussa.
Pelilevyltä löytyvä Dark Past -video sisältää näennäisen satunnaisia numeroita, mutta kun ne niiden tilalle laitetaan numeroa vastaava kirjain aakkosista, muodostuu lause "Twisted Metal is coming on PSThree".

Dinoja ja konflikteja PS3:n Storeen
Alle 18-vuotiailta kielletty Turok-dinolahtauksen demo rymisteli tänään PS3:n Storeen. Maistiaisia tarjotaan myös Conflict: Denied Ops -pelistä, jonka demossa esitellään yksinpelin lisäksi kahden pelaajan co-op-toimintaa netissä, lähiverkossa tai jaetulla ruudulla.
Sky Diving -pelissä pääsee testaamaan laskuvarjohyppääjän taitojaan ja kuviohyppyihin mahtuu mukaan jopa neljä kaveria saman ruudun äärellä tai verkon välityksellä. Hintaa hyppelyllä on 4,95 euroa.

Tuoreita kuvia seuraavasta Tomb Raiderista
Underworld-lisänimeä kantavasta Tomb Raider -sarjan seuraavasta seuraavasta osasta on julkaistu tukullinen tuoreita kuvia, jotka antavat käsitystä Xbox 360 -version ulkoasusta.
Crystal Dynamics kehittää Tomb Raider Underworldia Xbox 360:lle, PS3:lle, Wiille, DS:lle, PS2:lle ja PC:lle. Peli julkaistaneen joskus syksyllä.
Crystal Dynamics kehittää Tomb Raider Underworldia Xbox 360:lle, PS3:lle, Wiille, DS:lle, PS2:lle ja PC:lle. Peli julkaistaneen joskus syksyllä.
Uutinen
Assembly Winter 2008 Tampereella 22.-24. maaliskuuta
Pelaamiseen keskittyvä Assembly Winter 2008 -tapahtuma järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa eli entisessä Pirkka-hallissa 22.-24. maaliskuuta. Tapahtumaan odotetaan yli 1500 kävijää.
Assembly Winter toimii esikarsintana maailmanlaajuiseen World Cyber Games -turnaukseen, jonka finaalit järjestetään Saksassa marraskuussa. Kansalliset karsinnat järjestetään Assembly Summer -tapahtumassa 31.7.-3.8.2008, jolloin ratkaistaan myös SM-tittelien kohtalo.
Turnauksissa menestyville pelaajille on tarjolla yli 20 000 euron palkintopotti.

Valve hukassa Half-Lifen jatkon kanssa
Valven David Speyrer tunnustaa, ettei kehittäjä oikein vielä tiedä, mihin suuntaan lähteä Half-Life 2: Episode 2:n jälkeen. Spreyer toimi edellisen episodin tuotannossa projektin vetäjänä.
- Emme täysin tiedä, mitä seuraavassa episodissa tapahtuu, mutta selvitämme sen kyllä, hän naurahti PC Zone -lehden haastattelussa.
- Emme täysin tiedä, mitä seuraavassa episodissa tapahtuu, mutta selvitämme sen kyllä, hän naurahti PC Zone -lehden haastattelussa.
Uutinen
Bungielta jotain uutta ja erilaista
Bungien väki vihjaa studion tuoreimmassa podcastissa, että yhtiön seuraava projekti on jotain aivan muuta kuin Halon jatko-osa. Peli on ollut työn alla ainakin viime marraskuusta lähtien.
- Voimme sanoa, että... Bungien seuraava peli ei ole Halo 3 -laajennus tai jotain ladattavaa, vaan jotain aivan erilaista Bungielta. On aivan liian aikaista kuitenkaan sanoa mitään muuta vielä tässä vaiheessa, kehittäjät myhäilivät podcastissa.

HD DVD -aseman hinta laskee maailmalla
Microsoft laskee HD DVD -aseman hinta Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Uudesa-Seelannissa. Yhdysvalloissa suositushinta putoaa 180 dollarista 130 dollariin (noin 89 euroon).
Lisälaitteen ostajat saavat edelleen myös kaupan päälle viisi HD DVD -elokuvaa.
Lisälaitteen ostajat saavat edelleen myös kaupan päälle viisi HD DVD -elokuvaa.
Uutinen
Steven Spielbergin Boom Blox toukokuussa
Electronic Arts julkaisee yhteistyössä Steven Spielbergin kanssa Wiille kehitetyn Boom Blox -pulmapelin toukokuussa.
Boom Blox on koko perheelle sopiva peli, jossa pelaajat ratkaisevat pulmatilanteita yksin, yhdessä tai vastakkain pelaten. Tapahtumat sijoittuvat neljään teemaltaan erilaiseen ympäristöön.
Boom Blox on koko perheelle sopiva peli, jossa pelaajat ratkaisevat pulmatilanteita yksin, yhdessä tai vastakkain pelaten. Tapahtumat sijoittuvat neljään teemaltaan erilaiseen ympäristöön.
Uutinen
Mass Effect laajenee maaliskuussa
BioWaren Mass Effect saa ensimmäisen ladattavan sisältöpakkauksensa 10. maaliskuuta. Paketin luvataan tarjoavan 90 minuutin verran toimintaa vastineeksi 400 Microsoft-pisteelle eli noin viidelle eurolle.
Bring down the sky -laajennus antaa pelaajille ensimmäisen mahdollisuuden kohdata pahamaineisen batarian-rodun edustajia. Tapaaminen ei tosin tapahdu kovin iloisissa merkeissä, sillä batarian-radikaalit ovat asettaneet asteroidin törmäyskurssille Allianssin Terra Nova -siirtokunnan kanssa.

Arvostelu
WipEout Pulse
WipEout Pulse on PSP:n ajopelien parhaimmistoa, vaikka se ei toistakaan Puren loistokkuutta.
Julkaisu
Final Fantasy II: Anniversary Edition
A malevolent emperor has called upon monsters from a demonic realm to take over the world, ending what seemed to be an eternal period of peace. From the destruction rise four young survivors who will take it upon themselves to stop the merciless ruler and avenge the death of their parents.
Artikkeli
Digitaalijakelusta uusi ikkuna Rezille
Pelisuunnittelija Tetsuya Mizuguchi uskoo, että oudotkin pelit voivat menestyä digitaalijakelun ansiosta.
Uutinen
Duke Nukem Forever tänä vuonna myös konsoleille?
Dallas Business Journalin kanssa käymässään sähköpostikirjeenvaihdossa 3D Realmsin johtaja Scott Miller kertoi Duke Nukem Foreverin ilmestyvän tämän vuoden lopulla. Miller tosin myönsi, että pian 12 vuotta odotettu peli saattaa vielä myöhästyä kuukaudella tai kahdella, mutta nyt tilanne näyttää kuitenkin hyvältä.
Uutinen
PSP liekeissä, pojalle palovammoja
Michiganissa koulupoika sai lieviä palovammoja keskiviikkoaamuna, kun PlayStation Portable -käsikonsoli syttyi tuleen housujen taskussa.
Opettaja onnistui samaan konsolin pois pojan taskusta ja vahingoiksi jäivät reikäiset housut sekä palovammat, joita hoidettiin ensin koulussa ja vielä paikallisessa sairaalassa.
Poliisi tutkii edelleen PSP:n syttymisen syytä, mutta kertoi konsolin ylikuumentuneen ja räjähtäneen liekkeihin.
Sony Computer Entertainment Americalta saadaan varmasti kommentti tapauksesta lähiaikoina.

PS3:n SingStoreen muutama uusi biisi
PlayStation 3:n SingStarin SingStore-verkkokauppaan on tänään lisätty seitsemän uutta biisiä, joten valikoimassa on nyt yli 80 musiikkiesitystä.
Hinta on edelleen 1,45 euroa kappaleelta ja jo ennestään sekalaisesta joukosta löytyvät nyt siis myös:
Hinta on edelleen 1,45 euroa kappaleelta ja jo ennestään sekalaisesta joukosta löytyvät nyt siis myös:
Uutinen
THQ pisti PS3-peruutuksensa Unreal Enginen piikkiin
THQ:n johtaja Brian Farrell ilmoitti Frontlines: Fuel of War -pelin PS3-version peruutuksen syyksi ongelmat Epic Gamesin kehittämän Unreal Engine 3:n kanssa.
Farrellin mukaan pelimoottorin suorituskyky ei vastannut odotuksia avoimessa pelimaailmassa ja PS3-versio olisi valmistunut vasta kaksi-kolme kuukautta Xbox 360 - ja PC-versioiden jälkeen.
Farrellin mukaan pelimoottorin suorituskyky ei vastannut odotuksia avoimessa pelimaailmassa ja PS3-versio olisi valmistunut vasta kaksi-kolme kuukautta Xbox 360 - ja PC-versioiden jälkeen.
Uutinen
EA keskittää testaamistaan Madridiin
Electronic Arts on avannut Espanjan Madridiin testikeskuksen, joka työllistää tarpeesta riippuen 200-400 henkeä kahdestakymmenestä Euroopan maasta.
Valtaosa työstä on pelien sisällön kääntämistä seitsemälletoista eri kielelle. Kääntäjät joutuvat kuitenkin tekemään työnsä sokkona, sillä tiukkojen turvatoimien vuoksi heidän käyttöönsä annetaan vain hahmojen dialogi ääniraitana ja tekstinä.

Lair-kehittäjällä tekeillä multiplatform-peli
Teköälyjärjestelmiä peli- ja simulaattoriteollisuudelle tuottava xaitment ilmoittaa aloittaneensa yhteistyön Factor 5 -studion kanssa uuden multiplatform-pelin kehittämiseksi.
Tarkempaa tietoa itse pelistä ei ole, mutta xaitmentin tavoitteena on osoittaa, että erot ihmisten ohjaamien ja tekoälyn hallitsemien hahmojen väliltä voidaan poistaa.
Tarkempaa tietoa itse pelistä ei ole, mutta xaitmentin tavoitteena on osoittaa, että erot ihmisten ohjaamien ja tekoälyn hallitsemien hahmojen väliltä voidaan poistaa.
Uutinen
Capcomin jatko-osat huhumyllyssä
Internetin syövereistä on noussut hiljattain huhuja, jotka koskevat sekä Dead Risingin että Lost Planetin vielä virallisesti julkistamattomia jatko-osia.
Electronic Gaming Monthly -lehti väittää tuoreimmassa numerossa, että Dead Rising 2:n kehitystyöstä ei vastaisikaan itse Capcom vaan losangelesilainen ulkopuolinen studio. Huhun mukaan peli ei jäisi yhdenkään konsolin yksinoikeudeksi.

THQ paljasti lisää Red Faction III:sta
Lähinnä THQ:n talouskatsauksissa vilahdellut uusi Red Faction III -räiskintä sai vahvistuksen, kun yhtiön pääjohtaja Brian Farrell kertoi sijoittajille järjestetyssä tilaisuudessa, että peliä esitellään lisää lähiviikoina.
Uutinen
Käytetyt pelit jättibisnes kaupoille
Next Generation -sivuston Matt Matthews kävi läpi äskettäin Eurooppaankin levittäytyneen GameStop-pelikauppaketjun tulostietoja menneiltä vuosilta ja kuten jo pidemmän aikaa on epäilty, muodostaa käyettyjen pelien kauppa merkittävän osan yhtiön tuloista.
Ensimäisessä taulukossa nähdään kassakoneisiin virtaavat dollarit, joissa uusilla peleillä (oranssi pylväs) on suurin osuus. Toisesta taulukosta voidaan kuitenkin havaita, että varsinaiset voitot tehdään käytetyillä tuotteilla (keltainen pylväs), joista todennäköisesti valtaosa on pelejä.

Gearboxilla tekeillä jotain suurta
Brothers In Arms -sarjan kehittäjänä tunnetun Gearbox Softwaren perustaja Randy Pitchford hakee yhtiön omilla keskustelufoorumeilla firman ulkopuolisia lahjakkuuksia työskentelmään uudessa projektissa, jonka hän lupaa olevan jotain suurempaa, kuin mitä Gearbox on aikaisemmin tehnyt. Pitchford itse toimii projektin ohjaajana, mutta ei paljastanut siitä vielä enempää.