Arvostelu

Turok: Evolution

Omaperäisillä ja kyseenalaisilla mainostempuillaan kohauttanut Turok: Evolution jää pelinä täysin nostattamansa hypen varjoihin. Mitään uutta ei tulla näkemään ja tuntuukin, että kehityksen suunta on lähtenyt vierimään vastakarvaan.
dammet
Uutinen

Sega päivitti F-Zero-sivua uudella medialla

Sega on päivittänyt virallista japaninkielista F-Zero GC -sivustoaan julkaisemalla uuden videopätkän, joka esittelee peliä toiminnassa. Kyseisen elokuvan voit imuroida tältä sivustolta.

Lisäksi saitti paljasti sarjalle uuden kuljettajan, joka kantaa mysteerisesti nimeä QQQ. Tämä lyhyt, yksisilmäinen robottikuljettaja ohjastaa Rolling Turtle -nimistä alustusta. Lisäinformaatiota kuljettajista ja heidän ajokeistaan löydät täältä.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

RTX Red Rockin Cube-versio jäihin

Lucasarts on ilmoittanut, että se on asettanut tulevan toimintapeli RTX Red Rockin GameCube-version toistaiseksi jäihin. PS2-editio julkaistaan edelleen suunnitelmien mukaisesti, mutta GC-näkemystä ei ainakaan näillänäkymin tulla näkemään.

Syyksi mahdolliseen peruutukseen annettiin pelin tekniset ongelmat. On kuitenkin vielä mahdollista, että Red Rock nähdään vielä jonakin päivän Cuben pelivalikoimassa.

Esa Mäkijärvi
Arvostelu

Resident Evil Zero

GameCuben ensimmäinen yksinoikeudella julkaistu Resident Evil -peli antaa Cube-faneille hyvän syyn hymyillä. Jos huippunimikkeitä suollettaisiin jatkossakin tähän tahtiin, olisin myyty mies.
Griever
Uutinen

Nintendo juhlistaa GBA SP:n julkaisua Euroopassa

Euroopan Nintendo on ilmoittanut, että se aikoo juhlistaa Game Boy Advance SP:n julkaisua Euroopassa järjestämällä Lontoossa koneelle omistetun "Pockets"-tapahtuman. Suurelle yleisölle avoin tilaisuus käynnistyy virallisesti 28. päivä tätä kuuta ja loppuu viikkoa myöhemmin, neljäs huhtikuuta.

Nintendon sponsoroima tapahtuma on ilmainen ja siihen liittyvät kulut hoitaa Nintendo. GBA SP:n ensidebyytin lisäksi pienimuotoisilla messuilla aiotaan esitellä myös muuta teknologiaa.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Ensi katsaus Shantae-tasoloikkapeliin

WayForward-niminen firma on virallisesti vahvistanut työstävänsä Shantae-nimistä tasohyppelypeliä Game Boy Advancelle. Kyseessä on jatko-osa samannimiselle Game Boy Color -tittelille. Pelissä ohjastetaan yllätyksellisesti nimettyä Shantaeta ja käytetään tämän omaamia erikoiskykyjä yksinkertaisten ongelmien ratkaisuun. Ohessa loikitaan ympäriinsä, kerätään aarteita ja mäiskitään vihollisia. Mukana on myös yhden kasetin vaativa nelinpeli.

Julkaisupäivää tälle mielenkiintoiselle projektille ei ole vielä kerrottu.

Esa Mäkijärvi
Arvostelu

TimeSplitters 2

Raren Xbox-tulemista odotellessa voi vaikka tutustua firman entisten työntekijöiden perustaman Free Radicalin uusimpaan tuotokseen, TimeSplitters 2:en. Free Radical ajaakin TS2:lla itseään mm. id:n ja Bungien seuraan FPS-tekijöiden kovimpaan luokkaan.
Niko Martiskainen
Uutinen

Star Ocean 3 kaataa mustia torneja

Star Ocean -sarjan uusin osa Till the End of Time aiheuttaa päänvaivaa roolipeleistään tunnetulle Enixille. Äskettäin Japanissa julkaistun pelin on huomattu kaatuilevan luvattoman paljon ja äkäiset asiakkaat ovat palauttaneet bugista versiota urakalla kauppoihin. Enix joutunee korvaamaan puolisen miljoonaa virheellistä levyä korjatuilla kappaleilla.
saintbert
Uutinen

PlayStation 2 muuttaa Kiinaan

Uutistoimisto Reuters raportoi Sonyn aikeista siirtää PlayStation 2 -konsolin valmistus seuraavan vuoden aikana kokonaan Kiinan puolelle. Jo nyt puolet peliraudan tuotannosta on kiinalaistehtaiden kontolla. Japanin tasoa halvempi työvoima tulee näkymään kustannuksissa.
saintbert
Uutinen

X2: Wolverine's Revenge -nettisaitti avattu

Activision on avannut virallisen nettisaitin sen tulevalle sarjakuva/elokuva-pelilleen X2: Wolverine’s Revenge. Täältä löytyvältä sivulta löytyy paljon ruutukaappauksia, sekä tietoja itse pelistä, sen tapahtumista ja hahmoista.

Tämä Marvelin klassisen sankarin tuore seikkailu ilmestyy kaikille nykysukupolven konsoleille huhtikuun aikana.

Guardian Viper
Uutinen

X2: Wolverine's Revenge -nettisaitti avattu

Activision on avannut virallisen nettisaitin sen tulevalle sarjakuva/elokuva-pelilleen X2: Wolverine’s Revenge. Täältä löytyvältä sivulta löytyy paljon ruutukaappauksia, sekä tietoja itse pelistä, sen tapahtumista ja hahmoista.

Tämä Marvelin klassisen sankarin tuore seikkailu ilmestyy kaikille nykysukupolven konsoleille huhtikuun aikana.

Guardian Viper
Uutinen

Sega puhuu tulevista peleistään

Segan Yu Suzuki, Tetsuya Mizuguchi, Hisao Oguchi ja Noriyoshi Oba ovat maininneet hiljattain tehdyssä haastattelussa, että yhtiö on suunnittelemassa jatko-osaa huippusuositulle Skies of Arcadia -roolipelille. Lisäksi miehet vihjailivat harkitsevansa uuden Rez-pelin valmistamista.

Ohessa legendaarinen pelisuunnittelija Yu Suzuki kertoi, että Virtua Fighter Quest on yhä suunnitteilla GameCubelle. Mies vihjaili, että uusi VF-projekti tulee olemaan seikkailupeli muutamalla RPG-elementillä höystettynä.

Esa Mäkijärvi
Uutinen

Muutama imuroitava Product Number 03 -mainos

Capcom on julkaissut virallisilla kotisivuillaan muutaman imuroitavan version yhtiön tulevan Product Number 03 -toimintapelin mainoksista, jotka alkavat lähipäivinä pyöriä Japanissa. 27. päivä tätä kuuta nousevan auringon maassa julkaistava tuotos näyttää äärimmäisen lupaavalta. Eurooppaan peliä saakin sitten odotella tämän vuoden loppupuolelle asti.

- Mainos (5.04MB)
- Mainos (2.60MB)

Esa Mäkijärvi
Uutinen

X2: Wolverine's Revenge -nettisaitti avattu

Activision on avannut virallisen nettisaitin sen tulevalle sarjakuva/elokuva-pelilleen X2: Wolverine’s Revenge. Täältä löytyvältä sivulta löytyy paljon ruutukaappauksia, sekä tietoja itse pelistä, sen tapahtumista ja hahmoista.

Tämä Marvelin klassisen sankarin tuore seikkailu ilmestyy kaikille nykysukupolven konsoleille huhtikuun aikana.

Guardian Viper