Primal-demo katsauksessa

Tää on se ilta

Sonyn Cambridgen studioilla on pakerrettu tummanpuhuvan Primal-seikkailun parissa pitkään. Mustalla huumorilla kuorrutetuista MediEvil-peleistä tunnettu tiimi halusi poiketa aiempien peliensä kevyestä otteesta ja luoda synkän eepoksen. Primalin tarina sijoittuu tuntemamme maailman nurjalle puolelle. Orpoina kasvaneet Jen ja Lewis jakavat saman kohtalon. Kun rock-musiikilla itseään ilmaisevan Lewisin elämä ottaa yllättävän suunnan ja mies ajautuu rinnakkaisuniversumiin, seuraa Jen epäröimättä rakastaan. Ennen poikaystävän löytymistä on edessä monenmoista arvoitusta ja kuolinkamppailua. Oblivioniksi kutsuttu ympäristö jakaantuu neljään osaan. Solum on päivänpaisteen hylkäämä valtakunta, jonka rauniot muistuttavat vanhaa Roomaa. Aquis taas makaa valtameren pohjalla. Muut matkakohteet ovat Aetha ja Volca.

Sankarittaren rinnalla taapertaa Scree-niminen kivihirviö, jolle on paljon käyttöä. Apuri tuntee Oblivionin salat Jeniä paremmin ja onnistuu avaamaan uusia reittejä käyttämällä taikakykyjään. Maagisilla kivillä itseään lataava Scree on myös avainasemassa Jenin ottaessa sarvipäisen demonimuodon. Jen on kova mimmi pätkimään hirviöitä ennestäänkin, mutta tytön verisuonissa virtaava vihreä neste ilmenee paholaismaisina voimanpurkauksina. Jen on Primalin päähahmo, mutta Selectiä näpäyttämällä siirrytään kontrolloimaan Screetä, joka tyytyy tappelemisen sijaan pulmien ratkomiseen.

Saas nährä

Ohjaimen joka napista otetaan hyöty irti, mutta hyppytoimintoa ei ole palikkaan mahtunut. Monesta vastaavasta pelistä tutut akrobaattiset liikkeet voi tältä osin unohtaa. Kontrollit saavat kokeilukappaleen suurimmat moitteet. Jenin käyskentely on kulmikasta eikä meno muutu kummemmaksi vihollislauman astuessa areenalle. Olkapainikkeista lähtevät hyökkäykset uppoavat vaivatta valittuun vastustajaan. Vain liikeyhdistelmän tai lopetusiskun onnistunut suorittaminen vaatii tarkkaa ajoitusta. Kunnon tuntumaa nujakkaan ei tahdo saada ja taistot tuntuvatkin ennemmin latistavan kuin syventävän tunnelmaa.

Kuvakulma noudattaa tarkasti suuntaa, johon Jenin nenä osoittaa. Kameramiestä saa vähän väliä viittoa oikealla analogitatilla, sillä näkymä käy paikoin liian ahtaaksi. Grafiikka on näyttävää, vaikkei vielä aivan saumatonta jälkeä. Valo- ja säätehosteet pitävät huolen ympäristön eloisuudesta, vaikka synkän pullisteleva arkkitehtuuri on mitäänsanomatonta laatua. Primal näyttää hienolta, mutta omaperäisyydestä sen tyyliä ei voi syyttää. Ääniosastolle voi tarkastelun perusteella povata heikompia arvosanoja. Musiikki on äänekkäimmillään muodikasta mutta tasapaksua rockia. Näyttelijöiden repliikit on sovitettu heikosti fantasianoloisiin henkilöihin. Vitsikkäitäkin yritetään olla, mikä vain pahentaa tilannetta.

Miten Oblivion sitten pitää pihdeissään, kun kokemus venytetään täyteen mittaan, selviää vasta Primalin ilmestyessä huhtikuussa. Demon perusteella öitä pelin julkaisuun on turha laskea, sillä tarinaan ei saa kosketusta. Ja ilman mukaansa tempaavaa juonta puzzlepähkinöiden ratkominen tai hortoileminen näteissäkään maisemissa ei innosta. Pahiten laahaavat kuitenkin taistelut, sillä Jenin jäseniin kaivattaisiin joustoa kahinoiden varalta. Pelin julkaisupäiväksi on valikoitunut 9.4. ja jos hyvin käy, on Primal tuohon mennessä myös käynyt PS2FINin syynin läpi ja sivuilla on tarjota arvostelu finaaliversiosta.

Kirjaudu kommentoidaksesi