Lukijan arvostelu

Killzone 3

Kolmanteen osaansa ehtinyt Killzone-pelisarja on ollut tasavahva suoriutuja, muttei koskaan ihan räiskintäpelien kärkiluokkaa. Juonellisesti suoraan edellisestä osasta jatkuva Killzone 3 yrittää kuitenkin parhaansa: on 3D-efektejä, kymmenen kertaa edellistä suurempia tasoja ja jopa PlayStation Move -tuki. Kaiken muun hyvän lisäksi koko komeus on tekstitetty suomeksi.

feldon
Lukijan arvostelu

Dead Nation (PSN)

Suomalainen Housemarque-pelitalo räjäytti pleikkarikansan galaksit näyttävällä Super Stardust HD -pelillään. Tiimin uusin tekele tiputtaa pelaajat jälleen maan pinnalle, keskelle zombi-invaasiota. Tavoitteena on joko yksin tai kaverin kanssa selvitä hengissä loputtomana vellovan zombilauman kynsistä.

feldon
Lukijan arvostelu

Angry Birds (PSN)

Nyt jos koskaan on hyvä hetki tutustua suomalaiseen Angry Birdsiin. Meillä ja maailmalla mainetta niittänyt peli aloitti voittokulkunsa kännyköiden ruuduilta, mutta nyt se on saatavilla jo Pleikkarillekin.

Angry Birdsin idea on petollisen yksinkertainen: pelaajan pitää ampua isolla ritsalla kohti häijyjä possuja, jotka ovat kähveltäneet vihaisten lintujen munat. Ritsan ammuksina toimivat linnut itse ja niillä kaikilla on käytössä erilainen jekku possujen kukistamiseksi. Esimerkiksi keltainen lintu osaa tehdä hurjan syöksyn ja sininen lintu jakautuu lintuparveksi.

feldon
Uutinen

MotorStorm Apocalypse saa rattituen

Evolution Studiosin Matt Southern paljastaa Twitter-viestissään, että MotorStorm Apocalypse saa tulevaisuudessa tuen Logitechin rattiohjaimille.

Rattituki ei siis ole vielä mukana juuri julkaistussa 1.02-päivityksessä, jonka luvataan korjaavan lukuisia verkkopeliä vaivanneita ongelmia. Vielä ei kuitenkaan avattu uusia pelimuotoja, joita on toivon mukaan luvassa, kun peli ensi viikolla julkaistaan laajemmin Euroopassa.
Oliver
Uutinen

Guitar Hero III viime aikojen tuottoisin peli Jenkeissä

NPD Group on listannut Yhdysvaltain kymmenen eniten dollareita kerännyttä peliä vuodesta 1995 lähtien ja listalle mahtui yksistään nykyisen konsolisukupolven pelejä.

Kärjessä komeilee Activisionin sittemmin hyllyttämän sarjan Guitar Hero III: Legends of Rock 830,9 miljoonalla dollarilla, mutta perässä hönkii saman firman toinen lypsylehmä Call of Duty: Black Ops 787,4 miljoonalla dollarilla.
Oliver
Uutinen

Yoshinori Ono haluaa Street Fighter x Tekken -pelin 3DS:lle

Street Fighter x Tekken saapuu ennen pitkää PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle, mutta ainakin Street Fighter -tuottaja Yoshinori Ono haluaisi nähdä pelin myös muilla konsoleilla. Hänen mukaansa pelisarjan seuraava askel olisi nähdä se Nintendon uudella 3DS-käsikonsolilla.
Petri Kataja
Uutinen

Katastrofi tuntui Japanin pelilistalla

Media Createn laskelmien mukaan Japanin pelimyynti painui noin 35 prosenttia edelliseltä viikolta, kun maassa keskityttiin maanjäristyksen ja tsunamin jälkeisiin pelastus- ja raivaustöihin. Muun muassa PS3:n Yakuza of the End -toimintaseikkailua oli ennakkotilattu yli 300 000 kappaletta, mutta Sega päätti kuitenkin siirtää julkaisun jonnekin tulevaisuuteen.
Oliver
Uutinen

Resident Evil -uusversiot latauspalveluihin

Eilen huhuissa pyörineet Resident Evil -teräväpiirtopäivitykset ovat sittemmin saaneet vahvistuksen. Capcom suunnittelee julkaisevansa Resident Evil 4:n ja Code Veronican uusversiot Xbox 360:n ja PlayStation 3:n latauspalveluissa syksyllä.

Alun perin peleistä puhuttiin yhtenä pakettina. Vielä ei ole saatu selvyyttä, aiotaanko teräväpiirtopäivityksiä tuoda kauppojen hyllyille sittenkään.
Paavo Niskala
Uutinen

Dead or Alive: Dimensions Eurooppaan toukokuussa

Tecmo on ilmoittanut 3DS:n Dead or Alive: Dimensionsin Euroopan julkaisun tapahtuvan toukokuussa, mutta tarkkaa päivämäärää ei vielä täsmennetty. Pelin markkinoinnista ja levityksestä Euroopassa vastaa Nintendo. DOA: Dimensionsin oli määrä ilmestyä Japanissa tänään, mutta julkaisu viivästyy alueen luonnonkatastrofin takia.
hforad
Uutinen

Seuraava Resident Evil entiseltä SOCOM-studiolta?

StickSkills-pelisivusto tietää kertoa, että Official Xbox Magazinen tuleva numero vahvistaa Resident Evil: Operation Raccoon City -pelin olevan kehitteillä PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle. Ensi syksynä julkaistavan pelin työstämisestä vastaa Slant Six, jonka käsialaa ovat PSP:n kaksi viimeisintä SOCOMia sekä PS3:n SOCOM Confrontation.
Oliver
Uutinen

3DS:n Euroopan julkaisu häämöttää

Nintendo 3DS:n myynti Euroopassa alkaa perjantaina 25. maaliskuuta ja Pohjois-Amerikassa sunnuntaina 27. maaliskuuta. Julkaisua juhlistetaan lukuisilla tapahtumilla. Pelkästään Iso-Britanniassa 1200 liikettä aloittaa uutuuskonsolin myynnin heti keskiyöllä.
hforad
Uutinen

F1-pelien seuraava kausi starttaa syyskuussa

Codemasters on vahvistanut, että F1 2011 -peli saapuu kauppoihin 23. syyskuuta. Viime syyskuussa ilmestynyt F1 2010 on tähän mennessä menestynein Codemastersin julkaisu.

F1 2011 nähdään PlayStation 3:lla, Xbox 360:lla sekä PC:llä. Myös 3DS ja Sonyn seuraava käsikonsoli saavat versionsa, mutta niille ei vielä annettu julkaisupäivää.
Oliver
Uutinen

Heavy Rain -kehittäjä pysyy Pleikkarilla

Ranskalaisen Quantic Dreamin johtaja David Cage kertoo, että studio aikoo jatkossakin kehittään pelejä vain Sonyn konsoleille.

– Meillä on hieno suhde Sonyn kanssa ja Heavy Rainin kanssa se on ollut fantastinen. He luottivat meihin alusta lähtien ja tukivat meitä loppuun asti. Se oli heille erittäin uskalias projekti, eivätkä he kertaakaan pettäneet meitä, Cage suitsutti.
Oliver
Uutinen

Huhu: Forza 4:ään yli 500 autoa

Kotakun anonyymiltä lähteeltä saama kysely paljastaa uusia yksityiskohtia Forza Motorsport 4:stä. Toistaiseksi vahvistamattomien tietojen mukaan peliin mahdutetaan yli 500 autoa 80 valmistajalta.

Oletettavasti Microsoftin laatimassa kyselyssä luvataan, että Forza 4:n autot mallinnetaan peliin kymmenen kertaa tarkemmin muun muassa uudistetun valaistuksen ansiosta. Peliä mainostetaan vuoden näyttävimpänä.
 
Paavo Niskala
Uutinen

Duke Nukem Forever viivästyy

Duke Nukem Forever ei ehdi sittenkään toukokuussa kauppoihin. Pienen iäisyyden kehitteillä ollut räiskintäpeli julkaistaan Euroopassa 10. kesäkuuta ja Pohjois-Amerikassa neljä päivää myöhemmin.

Duke Nukem Foreverin kehityksestä vastaa Gearbox Software. Studio tiedotti uutisesta videolla, jonka voi katsoa YouTubesta.
Paavo Niskala
Uutinen

Ubisoft: Unreal Engine toimii 3DS:llä

Gamespot-nettisivusto haastatteli Ubisoftin Fabrice Cunya liittyen 3DS:lle julkaistavaan Tom Clancy's Splinter Cell 3D -peliin, mutta puheenaiheet vaihtelivat pelistä myös Nintendon uuteen käsikonsoliin. Cuny kertoo muun muassa laitteen pystyvän heidän testiensä mukaan pyörittämään Unreal Engine -pelimoottoria, jota on käytetty aiemmin muiden valmistajien kotikonsoleilla.
Petri Kataja
Lukijan arvostelu

ilomilo (XBLA)

Anonyymi (ei varmistettu)
Uutinen

PS3-hakkeri pakeni Etelä-Amerikkaan (Päivitetty)

Sonyn PS3:n tietoturvan murtamisesta oikeuteen haastama George "Geohot" Hotz on ilmeisesti paennut oikeustoimia Etelä-Amerikkaan.

Aikaisemmin oikeus määräsi Hotzin luovuttamaan kaikki laitteensa ja kovalevynsä riippumattoman osapuolen tutkittavaksi, mutta Sonyn mukaan kovalevyistä oli tarkoituksella poistettu olennaisia komponentteja ennen luovutusta. Kun Sony pyysi komponenttien luovuttamista välittömästi, kertoi Hotzin asianajaja miehen olevan Etelä-Amerikassa.
Oliver
Uutinen

Haamujengi saapui Live Arcadeen

Live Arcadessa palattiin tänään House Party -kampanjan jälkeen arkeen. Verkkopalveluun tuotiin kaksi uutta peliä: Ghostbusters: Sanctum of Slime ja Swarm.

Haamujengin uusimpaan seikkailuun pääsee loikkaamaan 800 Microsoft-pisteellä. New Yorkia voi puhdistaa kummituksista enimmillään kolmen kaverin kanssa niin verkossa kuin yhdellä konsolillakin.
Paavo Niskala
Uutinen

Resident Evil -uusversioita X360:lle ja PS3:lle

Capcom on julkaisemassa Resident Evil 4:n ja Resident Evil: Code Veronican teräväpiirtopäivityksiä Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle, Andriasang uutisoi. Sivuston kertoo saaneensa tiedot välikäden kautta uusimmasta Famitsu-lehdestä.
Paavo Niskala
Uutinen

Nintendo epävarma 3DS-pelien demojen tarpeellisuudesta

Nintendolla vallitsee epävarmuus, kannattaako resursseja uhrata 3DS-pelien demojen työstämiseen. Muun muassa Nintendogs ja Mario Kart -pelien tuottajana työskennellyt Hideki Konno pohti demojen tarpeellisuutta Wired-lehden nettisivujen haastattelussa.

"Epäilen, ovatko demot tehokkaita. On tapauksia, joissa ihmiset pelaavat demoa ja ovat tyytyväisiä tähän pelikokemukseen, eivätkä he osta itse peliä."
Petri Kataja
Uutinen

Hudson peruu 3DS:lle suunniteltuja pelejä (Päivitetty)

Bombermanin saapumista 3DS-konsolille odottavat joutuvat näillä näkymin pettymään, mikäli uusinta Famitsu-lehteä on uskominen. Japanilaislehden uusimman numeron mukaan Hudson peruu ainakin kolme Nintendon 3DS-käsikonsolille suunniteltua peliään. Peruttuja tuotoksia ovat ainakin Bomberman, Bonk ja Omega Five, mutta samanlaisia uutisia voi olla luvassa lisää.
Petri Kataja