MotoGP 10/11

Virallisia kisasarjoja simuloivat moottoriurheilupelit eivät ole nykykonsoleilla loistaneet kulta-aikojensa malliin. Vasta viime vuonna nähtiin Xbox 360:n ensimmäiset WRC- ja Formula 1 -kaahailut. MotoGP on sentään saanut vuosittaiset päivityksensä konsolin alkumetreiltä saakka, tosin laatu koki pahan kolauksen lisenssin siirryttyä THQ:lta Capcomille. Viime vuonna japanilaisjulkaisija pestasi kehitystiimiksi legendaarisen Climax Racingin perustajäsenten uuden studion, Monumental Gamesin. MotoGP 09/10 antoikin lupauksia paremmasta, mutta useat pikkuviat estivät nousun parhaaseen A-ryhmään. Vuodessa ehtii hiomaan pahimmat rypyt pois, joten joko nyt tärppää?

Tuttua ja turvallista

Ajettavana on kolme luokkaa: 125-kuutioiset, Moto2 sekä kuninkuusluokka MotoGP. Kauden 2011 kuski- ja ratamuutokset saadaan ilmaisena päivityksenä myöhemmin. Positiivisin muutos on tapahtunut ajomallinnuksessa. Ketterät piikkipyörät tuntuvat tällä kertaa huomattavan erilaisilta kuin tehokkaimmat ohjukset. Etenkin jarrutusvoiman pienentäminen tekee ajamisesta vaativampaa. Nyt mutkiin täytyy hidastaa hyvissä ajoin, mikäli mielii pysyä radalla. Ajolinjaakaan ei voi enää vaihtaa yhtä huolettomasti kesken kurvin, minkä ansiosta kisaaminen tuntuu nimenomaan moottoripyörällä ajamiselta. Silti pääpaino on edelleen vahvasti arcaden puolella.

Uramoodin rakenne on pysynyt miltei muuttumattomana. Taival kohti kuninkuusluokan kärkisijoja aloitetaan pienimmästä sarjasta. Tiimin menopeli valitaan parista heikomman pään pyörästä, joilla ei peruskunnossaan kärkisijoja hätyytellä. Kisaviikonloppuina tienataan pikkuhiljaa mainetta ja mammonaa, minkä seurauksena talliinsa voi hankkia pr-henkilökuntaa sekä mekaanikkoja. Markkinointimiehet houkuttelevat rahakkaampia sponsoreita, ja tekninen henkilökunta keskittyy pyörän kehitykseen. Maine voittaa mammonan, sillä osaavinta väkeä ei pysty haalimaan pelkällä rahalla. Kunhan kuljettaja saa nimeä itselleen, parempia tehdaspyöriä aukeaa valittaviksi. Uuteen kalustoon siirryttäessä kaikki nykyinen kehitystyö menee hukkaan, mikä aiheuttaa mukavaa päänvaivaa päätöksentekoon. Suurempaan luokkaan ei pysty siirtymään kesken kauden. Vasta kun mitalit on jaettu, selviää riittävätkö rahkeet astetta kiukkuisempaan menopeliin.

Aluksi sponsorien ja tallin kehuja satelee keskikastiin sijoittumalla, mutta tavoitteet nousevat kauden vanhetessa. Jokainen kisaviikonlopun osa-alue arvioidaan erikseen harjoituksista itse kilpailuun. Parhaan tuloksen saamiseksi vaaditaan hyvän sijoituksen lisäksi puhtaita ajolinjoja sekä virheetöntä ajoa. Nykykaahailuissa trendikästä taaksepäin kelausta voi käyttää mokien korjailuun, mutta toimenpide rokottaa loppuarvosanaa. Välillä ajetaan villin kortin kisoja muissa luokissa, joissa on mahdollista tienata mukavat bonusrahat.

Virtuaalista vilunkipeliä

Hyvältä kuulostava uramoodi kärsii edelleen muutamasta karkeasta toteutusvirheestä. Suurin tunnelman tappaja on räikeästi huijaava tekoäly. Kauden alkupuolella kisat pysyvät mukavan tiukkoina, kun oman pyörän kehittäminen on vielä kesken. Kunhan menopelin rahkeet riittävät kärkikahinoihin, kuminauhaefektin haittapuolet alkavat näkyä selvemmin. Etenkin suorilla konekuskeille tuntuu siunaantuvan ylimääräinen sylinteripari käyttöön, sillä vastustajien vauhdit kasvavat luonnottoman koviksi. Tästä seuraa myös peräänajoja, kun oma lähestymisvauhti mutkaan tultaessa jää huomattavasti pienemmäksi umpityhmiin tekoälykaahareihin verrattuna. Kolaritilanteessa kärsijä on aina sama – nimittäin pelaaja itse.

Viikonloppujen voimasuhteissakaan ei välillä tunnu olevan mitään logiikkaa. Aika-ajoissa paalupaikan voi saavuttaa usean sekunnin erolla, mutta kisassa koneen ohjastamat pyörät karkaavat kauas horisonttiin. Välillä tilanne kääntyy päälaelleen, kun joukon hänniltä pystyy nousemaan kärkeen ilman sen suurempia ponnisteluita. Mikäli vaikeustasoa vaihtaa astetta helpommalle, konekuskit jäävät sekuntikaupalla jälkeen. Olosuhteita on liki mahdotonta säätää sellaisiksi, että kisaaminen tuntuisi oikeasti palkitsevalta tai reilulta.

Useita pienempiä tunnelmaa syöviä seikkoja riittää niitäkin. Klassisena esimerkkinä pelaaja saattaa joutua nopeimmalla aika-ajokierroksellaan konekuskin ohittamaksi, mutta silti omalle tilille napsahtaa paalupaikka maaliviivan ylittyessä. Lisäksi tiimin tavoitteet eivät järkeisty uuden kauden alkaessa suuremmassa luokassa. Kehittämättömällä pyörällä odotetaan saman tien voittoja, mikä saa verenpaineen nousemaan.

Mikäli pitkän uran tahkoaminen ei kiinnosta, yksinäiselle kuskille tarjoillaan perinteisempää mestaruuskauden ajamista sekä aika-ajotilaa tulostauluineen. Tuoreelta kuulostava haastemoodi on uudelleen nimetty arcade-tila, joka ei sisällöltään poikkea viimevuotisesta. Tavoitteena on edelleen kerätä pisteitä ohitusten, imussa ajamisen ja nopeiden kierrosaikojen avulla kellon tikittäessä armottomasti kohti nollaa.

Moottoritie on keskilämmin

Moninpeliä eivät tekoälyn murheet onneksi vaivaa. Parina edellisvuonna sarja kärsi vakavasta peliseuran puutteesta, mutta ainakin toistaiseksi tilanne näyttää paremmalta. Peleihin liittyminen sujuu nopeasti, ja kanssakaahareita kurvailee linjoilla mukavasti. Radat ja olosuhteet äänestetään sujuvasti porukalla. Täysiä 20 hengen auloja ei liiemmin tule vastaan, mutta jo kymmenen kuljettajan kesken kisaaminen maistuu mukavalta. Toivottavasti yhteisö pysyy tällä kertaa elossa pidempäänkin. Positiivisena uutuutena mukana on myös jaetun ruudun mahdollisuus, jota voi käyttää uramoodissa vaikka kesken kuluvaa kautta. Tällöin vieraileva pelaaja asettuu tiimiin kakkoskuljettajaksi. Ominaisuus toimii mainiosti. Ruudun saa lisäksi jaettua joko pysty- tai vaakasuunnassa omien mieltymysten mukaan. 

MotoGP 10/11 näyttää edeltäjänsä tavoin hyvältä. Radat muistuttavat esikuviaan, pyörät kuskeineen mallinnetaan riittävän tarkasti ja sateella asfaltti kiiltelee nätisti. Tosin märälle kelille soisi dramaattisempiakin efektejä näkyvyyttä haittaamaan. Ruudunpäivitys pysyy tasaisena, vaikka lähtöruudukosta starttaa 27 kuljettajaa. Väripaletti on aiempaa hillitympi, mikä lisää realismin tuntua. Viimeksi ärsyttävyyksiin saakka käytetty sumentumisefekti vauhdin lisääntyessä on korvattu kameran tärisyttämisellä. Uusi tehokeinokaan ei saa aivan puhtaita papereita toteutuksestaan mutta parantaa entisestä.

Moottoripyörien mahtavan äänimaailman välittäminen kotisohvalle tuntuu olevan vuodesta toiseen ylivoimainen urakka. Voimaa uhkuvat menopelit kuulostavat virtuaalimuodossaan lähinnä hyttysten ininältä. Musiikki soi kirjaimellisesti taustalla, eikä siihen kiinnitä käytännössä mitään huomiota. Kuuluttajaääni on sentään vaihtunut kertaluokkaa miellyttävämmäksi edellisen huutokauppameklarin jälkeen.

Kokonaisuutena sarjaa on siis saatu viilattua pykälän verran parempaan kuosiin. Typerä tekoäly langettaa kuitenkin varjon mielenkiintoisimman pelimuodon, uramoodin ylle. Lisäksi kaikessa maistuu aavistuksen liikaa pelkän vuosipäivityksen maku. Edelliseen teokseen tutustuneiden kannattaakin tarkkaan harkita, jaksaako miltei identtistä rakennetta kurvailla läpi toista kertaa putkeen. Toivottavasti Monumental Games ottaa seuraavaksi työlistalleen tekoälyasiat sekä muokkaa rohkeammin hyvää urarunkoa. Lisäksi aktiivisempi lisenssin käyttö kunnollisine välivideomehusteluineen ja varikkoelämän kuvaamisineen toisi kaivatun lisämausteensa hivenen mauttomaan soppaan.

Galleria: 

Kommentit

Jaa että samaa arcadesontaa huonolla kuin 09/10 viime vuonna. Menin siihenkin sontaan rahani viime vuonna tuhlaamaan, mutta onneksi tätä en ostanut. Ikävää, että näiden pelien pitää aina olla arcadea, jotta kaikki Matti 13veet pääsevät helposti mukaan, eikä tarvitse harjoitella ja panostaa yhtään. Tosin jos peli on vaikea ja vaatii paljon harjoittelua, niin ei se varmaan myy niin hyvin kuin tällainen "helposti lähestyttävä" arcade.

Juu arcaden puolella mennään yhä, mutta tosiaan ajettavuus tuntuu asteen verran paremmalta viimevuotiseen verrattuna. Muuten, jos SBK-sarja ei ole tuttu, suosittelen tutustumaan. Rujosta ulkokuorestaan huolimatta on huomattavasti realistisempaa (ja haastavampaa) kurvailua.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi