Uutinen

Fatal Inertia PS3:lle keväällä

Muinoin yksinoikeudella PlayStation 3:n julkaisupeliksi kaavailtu Fatal Inertia -scifi-kaahailu on näillä näkymin ilmestymässä ensi kevään aikana. Xbox 360:lle peli ehdittiin julkaista jo syyskuussa melko heikon arvostelumenestyksen saattelemana.

Nähtäväksi jää, saako PS3-versio osakseen lisäsisältöä tai muita parannuksia.
Oliver
Uutinen

PS3:n Unreal Tournament Eurooppaan vasta ensi vuonna

Jokin aika sitten valmistunut Unreal Tournament 3:n PS3-versio on saanut Sonyn hyväksynnän ja on nyt matkalla monistukseen Pohjois-Amerikassa.

Sikäläisiin kauppoihin UT3 saadaan todennäköisesti vielä ennen joulukuun puoliväliä, mutta Epic Gamesin johtaja Mark Rein ei edelleenkään usko pelin ehtivän Eurooppaan ennen vuodenvaihdetta, sillä lokalisointiin liittyvät toimet vaativat oman aikansa. Hän kuitenkin toivoo julkaisun tapahtuvan heti alkuvuodesta.
Oliver
Julkaisu

TimeShift

Ikäraja: 18+

Timeshift takes the first-person shooter to an entirely different dimension marked by erratic time and unrelenting action, offering players the ability to slow, stop, and reverse the flow of time.

Jyri Jokinen
Uutinen

Jenkkeihin kaksi uutta DS-bundlea

Yhdysvaltalaisilla pelaajilla on perjantaista eteenpäin mahdollisuus hankkia kätösiinsä kaksi täysin uutta DS Lite -bundleapakettia. Ensimmäinen näistä sisältää kullankimalteisen maalikerroksen saaneen taskukonsolin lisäksi The Legend of Zelda: Phantom Hourglass -pelin. Kultaista DS Liteä koristaa myös sarjan peleistä tuttu Triforce-logo. Metallic Rose -bundle sen sijaan sisältää tassunjäljellä koristellun vaaleanpunaisen konsolin sekä Nintendogs-pelin Best Friends -version.
Guardian Viper
Uutinen

PS2:lle langaton Fouraxis-liikkeentunnistusohjain

Iafrica.com -sivuston haastattelun päätteeksi Sony Computer Entertainment Europen (SCEE) myynti- ja markkinointipäällikkö Steve Foster mainitsi PlayStation 2:n saavan bluetooth-teknologiaa käyttävän liikkeentunnistusohjaimen ensi vuonna.

PS2:n uuden ohjaimen nimi on Fouraxis eli PS3:n Sixaxis-ohjaimen kuuden akselin sijaan se tunnistaa liikkeet vain neljällä akselilla. Foster ei ikävä kyllä suoralta kädeltä muistanut, sisältääkö Fouraxis tärinätoimintoa.
Oliver
Uutinen

Uusintavilkaisu Blacksite: Area 51:een

Toimintapeli Blacksite: Area 51:stä on ladattavissa toinen, aiempaa täydellisempi demoversio, jossa taistellaan muukalaisia vastaan pienen amerikkalaiskaupungin maisemissa. Vajaan gigatavun kokoinen maistiainen löytyy Xbox 360:n Live-kauppapaikalta.

Midwayn on määrä julkaista peli Xbox 360:lle ja PC:lle ensi viikon lopulla ja PlayStation 3:lle ensi vuoden alussa.
Hakkiz
Uutinen

Japanilainen PS3 poistaa veret peleistä

Kotaku-blogin lukjia Ed kertoo Japanista hankitun PlayStation 3 -konsolin sensuroivan veren Yhdysvalloista ostetusta Uncharted: Drake's Fortune -pelistä vaikka konsolista olisi kaikki rajoitukset pois päältä.
Oliver
Uutinen

Oblivionin Shivering Isles PS3:lle myös ladattavana

Oblivionin Shivering Isles -laajennuspaketti ilmestyy PlayStation 3:lle Pohjois-Amerikassa levymuodossa tänään, mutta Bethesda Softworks kertoo sen saapuvan myös ladattavaksi sikäläiseen PS3 Storeen ensi viikolla.

Shivering Isles -PS3-paketin julkaisusta Euroopassa ei vielä ole tietoa, mutta se ja kaikki muut lisäosat alkuperäisen pelin ohella sisältyvät Oblivion Game of the Year -versioon, joka ilmestyy PlayStation 3:lle Suomessa 6.12.
Oliver
Uutinen

Wii-peleille tulossa tiukemmat ikärajat?

Pelien väkivaltaisuudesta on viime aikoina ollut jälleen paljon puhetta ja varsinkin Manhunt 2:n tapaus on ollut monen pelaajan huulilla. Kohun nyt viimein laannuttua, on joukko yhdysvaltalaisia senaattoreja nostanut asian jälleen esille.
despire
Uutinen

Call of Duty 4:n yhteysongelmat PS3:lla ratkaistu

PlayStation 3:lle eilen julkaistun 2.01-päivityksen jälkeen useat Call of Duty 4 -pelaajat ympäri maailman törmäsivät virheilmoituksiin yrittäessään liittyä verkkopeleihin. Pelin kehittänyt Infinity Ward on nyt ilmoittanut korjanneensa ongelman, eikä sen pitäisi enää aiheuttaa häiriöitä pelaajille.
Oliver
Uutinen

PS3:n Guitar Heron kitara ei toimi Rock Bandissa

Pohjois-Amerikassa jo ilmestyneen Rock Band -musapelin omistajat ovat ikäväkseen saaneet huomata, että Guitar Hero III -pelin yhteydessä julkaistu langaton kitaraohjain ei ennakkohuhuista poiketen olekaan yhteensopiva.
Oliver
Uutinen

Final Fantasy XIII vie PS3:n äärirajoille

FinalFantasyXIII.netin kääntämän japanilaisen Dengeki-lehden artikkelin mukaan Square Enixin pelituottaja Tetsuya Nomura on paljastanut muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia PlayStation 3:lle joskus tulevaisuudessa ilmestyvistä Final Fantasy XIII - ja Final Fantasy Versus XIII -peleistä.
Oliver
Uutinen

Soraa ja kilpureita – MX vs. ATV kokeiltavana

Pelikustantaja THQ on tuonut Live-kauppapaikalle maistiaisen ensi keväänä julkaistavasta MX vs. ATV: Untamedista. Kaahailupelin demoversio sisältää muutamia yksittäiskisoja ja vaatii reilut 900 megatavua tallennustilaa.

Viime viikolla Xbox 360:n verkkopalveluun ilmestyi moninpelidemo Sierran TimeShift-räiskinnästä, josta on jo aiemmin lohkaistu yksinpelinäyte.
Hakkiz
Uutinen

FIGMA: Suomen myydyimmät PS3- ja PSP-pelit ajalta 5.11 - 18.11.2007

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut valtakunnallisesti virallisen pelilistan Suomen myydyimmistä PS3- ja PSP-peleistä ajalta 5.11 - 18.11.2007:



PS3:

1. Call of Duty 4: Modern Warfare - Activision (UUSI)
2. Assassin´s Creed - Ubisoft (UUSI)
3. Ratchet & Clank Future: Tools of Destruction - Sony (UUSI)
Corca
Uutinen

FIGMA: Suomen myydyimmät Xbox 360 -pelit ajalta 5.11 - 18.11.2007

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut valtakunnallisesti virallisen pelilistan Suomen myydyimmistä Xbox 360 -peleistä ajalta 5.11 - 18.11.2007:



Xbox 360:

1. Call of Duty 4: Modern Warfare - Activision (UUSI)
2. Assassin´s Creed - Ubisoft (UUSI)
3. Halo 3 - Microsoft
4. The Simpsons Videopeli - Electronic Arts
Corca
Uutinen

FIGMA: Suomen myydyimmät Wii- ja DS-pelit ajalta 5.11 - 18.11.2007

Suomen peli- ja multimediayhdistys FIGMA on julkaissut valtakunnallisesti virallisen pelilistan Suomen myydyimmistä Wii- ja DS-peleistä ajalta 5.11 - 18.11.2007:



Wii:

1. Super Mario Galaxy - Nintendo (UUSI)
2. Metroid Prime: Corruption - Nintendo
3. The Simpsons Game - Electronic Arts (UUSI)
Corca
Uutinen

PlayStation 3 päivittyi taas

Kuten PlayStation.Blogissa äskettäin lupailtiin, tuli PlayStation 3:lle tänään ladattavaksi uusi käyttöjärjestelmäpäivitys.

Version 2.01 yhteydessä ei ainakaan mainita uusia ominaisuuksia ja ennakkotiedoissakin luvattiin vain järjestelmää vakauttavia muutoksia.

Edellisen päivityksen jälkeen monilla käyttäjillä oli PS3:n kanssa ongelmia ja version 2.01 toivotaan tuovan niihin helpotusta. Sony ei ole kuitenkaan vielä kommentoinut asiaa.
Oliver
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
Uutinen

Kaksi House of the Dead -klassikkoa Wiille

Sega on virallisesti vahvistanut klassisen The House of the Dead -valopyssysarjan toisen ja kolmannen osan saapuvan samoissa kansissa Wiille. Kuten arvata saattaa, The House of the Dead 2&3 Return -niminen paketti hyödyntää E3-messuilla julkistettua Wii Zapperia.

Verenhimoisia eläviä kuolleita päästään täyttämään lyijyllä keväällä 2008 kuuden pelimuodon turvin, mukaan luettuna Arcade Mode ja Time Attack. Yksinpelikampanjan lisäksi mukana on co-op-mahdollisuus kahdelle pelaajalle.
Guardian Viper
Uutinen

Phoenix Wright 3 ensi vuonna Eurooppaan

Capcomin kehutun Phoenix Wright - Ace Attorney -sarjan kolmas osa, Trials and Tribulations, ei ehdi loppuvuoden myyntisesonkeihin Euroopassa. Pelin täkäläisenä jakelijana toimiva Nintendo on vahvistanut asian paljastamatta kuitenkaan Nintendo DS -pelin tarkempaa julkaisupäivää. Japanilainen versio on ollut saatavilla elokuusta asti ja Yhdysvaltain versio julkaistiin lokakuussa.
Guardian Viper
Uutinen

20 miljoonaa DS-konsolia Japanissa

Media Craten laatimien tilastojen mukaan Nintendo DS on ylittänyt maagisen 20 miljoonaan myydyn konsolin rajan Japanissa. Taskukonsoli julkaistiin alkuperäisessä muodossaan joulukuussa 2004 ja keveämpi Lite-versio näki päivänvalon helmikuussa 2006.

DS ja DS Lite ovat julkaisujensa jälkeen napanneet haltuunsa 50,26 prosenttia alueen konsolimarkkinoista. Pelejä japanilaiset ovat ostaneet yhteensä noin 83,95 miljoonaa kappaletta, mikä kattaa noin 40 prosenttia Japanin kokonaispelimyynneistä.
Guardian Viper
Julkaisu

NBA Live 08

Kamppaile kruunusta - Ansaitse palkintoja ja avaa kuninkaan arvolle sopivia erityisesineitä. The Crown on uusi, kattava järjestelmä joka laskee yhteen saavutuksesi ja tilastosi kaikissa neljässä pelitilassa.

Uudet FIBA maajoukkueet - Laita ylpeytesi panokseksi ja kilpaile kansainvälisiä eliittiryhmiä vastaan mm. Yhdysvalloista, Espanjasta ja Ranskasta.

Jyri Jokinen
Uutinen

Koulukiusaajan käsikirjoitus palkittiin

Rockstar Gamesin kohujulkaisuihin kuulunut Canis Canem Edit, joka ilmestyi Pohjois-Amerikassa nimellä Bully, on palkittu Writers’ Guild of Great Britainin vuosittaisessa seremoniassa parhaasta videopelikäsikirjoituksesta. Vuosi sitten PS2:lle julkaistun pelin tarinan kynäilivät Dan Houser ja Jacob Krarup.
Oliver
Uutinen

Undertow viikon Arcade-julkaisuna

Chair Entertainmentin kehittämä Undertow ilmestyy keskiviikkona Xbox Live Arcadeen. Palvelun 101. pelijulkaisu on merenalaiseen maailmaan sijoittuva räiskintä, jota voi pelata sekä yksin että kavereiden kanssa. Verkkomoninpeli tukee 16 pelaajaa.

Undertow'n hintalappuun kirjataan 800 pistettä, mikä vastaa noin kymmentä euroa.
Hakkiz
Uutinen

Halo 3 saa moninpelilaajennuksen joulukuussa

Verkkosota Halo 3:ssa levittäytyy pian uusille kentille, kun joulukuun 11. peliin tulee ladattavaksi kolme tuoretta karttaa sisältävä Heroic Map Pack.

Pakettiin kuuluvat keskikokoisiin peleihin suunniteltu Standoff-laakso, mittaviin otteluihin tarkoitettu labyrinttimainen Rat’s Nest ja suureen varastohalliin sijoittuva Foundry.

Vaikka kaikki kartat ovat muokattavissa pelin Forge-editorissa, erityisesti Foundry on sitä silmällä pitäen suunniteltu.
Hakkiz