PlayStation Plus -jäsenet Drawn to Deathin pariin ilmaiseksi ensi kuussa
Ohjaaja David Jaffe on ilmoittanut, että PS Plus -jäsenet pääsevät mittelemään taitojaan ilmaiseksi heti julkaisuhetkellä 4. huhtikuuta.
Palaa Varjoankan, Roopen, Pelastuspartion ja kumppanien pariin hulppean pelikokoelman avulla
Capcom kasaa kuusi enemmän tai vähemmän klassikoiksi tituleerattavaa NES-peliään The Disney Afternoon Collection -kokoelmaksi.
System Shock 3 saapuu uuden julkaisijan rahoituksen turvin myös konsoleille
Odotettu System Shock 3 on tekemässä tuloaan PC:n ohella myös konsoleille, kiitos julkaisijaksi ryhtyneen Starbreezen.
GTA Online laajentui jälleen – mukana maalla ja vedessä kulkeva hybridimenopeli
Jatkuvasti laajentuva Grand Theft Auto V:n verkkopuoli GTA Online on kasvanut jälleen. Nyt vuorossa on Cunning Stunts: Special Vehicle Circuit -lisäosa.
Neljä tarinaa painajaisesta
Neljään osaan jaettu Stories Untold yhdistelee 1980-lukulaisen scifin ja psykologisen kauhun moderniksi tekstiseikkailuksi.
Näin tehtiin The Legend of Zelda: Breath of the Wild – Nintendo julkaisi kolmiosaisen dokumentin YouTubessa
Yhteensä noin puoli tuntia kestävä dokumentti pureutuu kehittäjien haastattelujen johdolla muun muassa kehitystyön alussa kaavailtuihin villeihin ideoihin sekä hahmo- ja maailmasuunnittelun saloihin.
Rain World saapuu PS Vitalle
Rain World saapuu päivityksen mukaan PS Vitalle ja PSN:lle sekä julkistamattomille alustoille.
Nostalginen roguelike-räiskintä STRAFE myöhästyy – tekijät syyttävät viivästynyttä polygonitoimitusta
Ensimmäisen persoonan roguelike-räiskintä STRAFE lykkääntyy toukokuulle.
Battlefield 1 päivittyy tänään uuden lisäosan voimin
Battlefieldin virallisella Twitter-tilillä muistutetaan Battlefield 1:n ensimmäisen lisäosan tänään tapahtuvasta julkaisusta tarkemman aikataulun kera. Twiitissä kerrotaan julkaisun tapahtuvan kolmessa aallossa, eri alustoilla hieman eri aikaan.
Ready to make a stand? #Battlefield 1 They Shall Not Pass will be available on March 14, after the below times. pic.twitter.com/B3UKtvDrmn
Project Scorpio sai vaivihkaa oman tuotesivunsa Microsoftin verkkokauppaan
Microsoftin hirviökonsoliksikin mainittu Project Scorpio on saanut vaivihkaa oman tuotesivunsa Microsoft Store -verkkokauppaan. Odotettua konsolia ei kuitenkaan voi toistaiseksi ennakkovarata saati ostaa.
Rocket Leaguen uusi pelimuoto muuttaa maalintekoa
Rocket League saa uuden pelimuodon ensi viikolla.
Liekehtivä Firestorm on Injustice 2:n tuorein hahmovahvistus
UpUpDownDownin Youtube-kanava on saanut kunnian paljastaa supersankarimätkintä Injustice 2:n seuraavan hahmovahvistuksen.
Jason Voorhees jatkaa brutaalia teurastustaan uudella Friday the 13th -trailerilla
Legendaarisesta Friday the 13th -elokuvasarjasta tutulla Jason Voorheesilla eivät lopu teurastuskeinot kesken myöskään pelimaailmassa, mikäli uutta traileria on uskominen.
PAX East 2017 -tapahtumassa esitelty traileri henkii edelleen kultaista 80-luvun tunnelmaa aina musiikista lähtien. Myöskään väkivallassa ja toinen toistaan brutaalemmissa teurastusliikkeissä ei ole lähdetty säästelemään verta saati suolenpätkiä. Saatiinpa samaisessa tapahtumassa silmäys myös upouuteen Jason Voorhees -konseptitaiteeseen, luojana itse maskeerauksen mestari Tom Savini.
ToeJam ja Earl jammailevat uuden seikkailunsa kera myös Switchin pelivalikoimiin
Klassista ToeJam & Earl -pelisarjaa henkiinherättelevä Back in the Groove tekee tuloaan myös Nintendon uudenkarhealle Switch-konsolille.
Rajaseudun palkkasoturit oikealla asialla
Boliviassa kuohuu, kun huumelordit yrittävät kaataa laillisen hallinnon. Amerikkalaiset lähtevät palauttamaan itselleen hyödyllistä demokratiaa.
Mirage: Arcane Warfaresta julkaistiin uusia kuvia ja traileri
Chivalry: Medieval Warfaresta tunnettu Torn Banner Studios julkaisi PAX Eastissa pelikuvaa tulevasta Mirage: Arcane Warfare -pelistään.
Kahden vuoden ikään ehtinyt Cities: Skylines juhlistaa syntymäpäiväänsä ilmaisella lisäsisällöllä
Tamperelaisen Colossal Orderin kehittämä Cities: Skylines juhlistaa 2-vuotissyntymäpäiväänsä ilmaisella lisäsisällöllä.
Ilmainen MMORPG Tera saa konsoliversionsa tänä vuonna – beetatestiin ilmoittautuminen avattiin
Ilmaispelattava MMORPG Tera julkaistaan Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle myöhemmin tänä vuonna, vahvisti julkaisija En Masse Entertainment tiedotteessaan.
10 miljoonaa kopiota myyneen Rocket Leaguen jatko-osaa saadaan odotella vielä pitkään
Suurmenestykseen kohonnut Rocket League -autopalloilu on kelvannut kuluttajille jo yli 10 miljoonan kopion verran. Asian paljasti Kinda Funny Games -kanavalle jutustellut Jeremy Dunham Psyonixelta.
Runsain mitoin pelikuvaa reilun kymmenen vuoden takaisen Final Fantasy XII:n uusioversiosta
Square Enix on julkaissut vajaan kahdeksan minuutin siivun Final Fantasy XII: The Zodiac Age -remasteroinnistaan.
Darkwing Duck – Robottitehtaan ankka
8-bittiselle Nintendolle julkaistiin yhdeksän Capcomin työstämää peliä, joiden pääosassa heilui Disneyn hahmoja. Varjoankan tähdittämä tasoloikka oli sieltä paremmasta päädystä.
Ruotsalainen poliitikko jakaa ideoita korttipelin merkeissä
Ruotsin eduskunnan jäsentä Rickard Nordinia voi nähdä Twitchissä pelaamassa Hearthstonea.
FlatOut 4: Total Insanity -romuralli rymistelee kauppoihin ensi viikolla – uusi traileri julki
Alkujaan kotimaisen Bugbearin työstämä FlatOut-kaahailusarja saa neljännen osansa ensi viikolla.
Uusi traileri antaa hieman osviittaa siitä, millaista romurallia tällä kertaa onkaan luvassa. Ei liene kenellekään pelisarjaa tuntevalle yllätys, että meininki ei ole ainakaan rauhoittunut sarjan edellisosista. Mukana on edelleen sitä tuttuun tyyliin ylilyötyä kaahailua, hassunhauskoja minipelejä unohtamatta.
90-luvun retrotunnelmaa huokuva Sonic Mania uudistaa vanhan kunnon Green Hill Zone -kentän
Ansiokasta retrofiilistä huokuva Sonic Mania esittäytyy tuoreella Green Hill Zone -klassikkokenttää esittelevällä videolla. Kaikki ei ole kuitenkaan enää aivan kuten kultaisella 90-luvulla.
Crash Bandicootin remasteroitu N. Sane Trilogy -paluukokoelma näytillä uudella videolla
Kolme alkuperäistä Crash Bandicoot -seikkailua niputtava Crash Bandicoot N. Sane Trilogy on saanut muutaman minuutin verran uudenkarheaa pelikuvaa.
Villainen paluu lankamaailmaan
Alkuperäinen Yoshi's Woolly World julkaistiin Wii U:lle kesällä 2015. Nyt puolisentoista vuotta myöhemmin Nintendo 3DS saa oman versionsa lankamaailman tasohyppelystä.
Kahdeksan hupaisaa aktiviteettia Zelda: Breath of the Wildin maailmassa
Tuoreen Zeldan maailmassa voi tehdä paljon muutakin, kuin vain tutkimusmatkailla ja mätkiä vihollisia. Tarjolla on muun muassa nämä kahdeksan hupaisaa aktiviteettia.
Blizzard nostaa Hearthstone-korttipakkausten hintoja
Blizzard on ilmoittanut tulevista korotuksista Hearthstonen pelin sisäisten ostosten hintoihin Euroopassa. Ratkaisua perustellaan muuttuneella markkinatilanteella.
Harry Kane on FIFA Ultimate Teamin helmikuun pelaaja
Englannin Valioliigan Tottenham Hotspurissa pelaava hyökkääjä Harry Kane on valittu EA Sportsin helmikuun kuukauden pelaajaksi.
Oculuksen ja ZeniMaxin oikeuskiista jatkuu
Toinen id Softwaren perustajista sekä Oculuksen teknologiajohtaja John Carmack asetti pelifirma ZeniMaxille 22,5 miljoonan dollarin kanteen.
Tutkimus: Pelaaminen ei heikennä empatiakykyä
Saksalaistutkimuksen mukaan edes pitkäaikainen väkivaltaisten videopelien pelaaminen ei heikennä empatiakykyä suhteessa ei-pelaaviin.
Nolan North ääntelehtii Rocket-pesukarhuna Telltalen Guardians of the Galaxyssä – kausi käynnistyy keväällä
Telltale Games on aloittelemassa Guardians of the Galaxy -episodipelinsä ensimmäistä kautta vielä tämän kevään aikana.
Viisiosainen seikkailu ei perustu Marvelin samannimiseen elokuvaan, vaan hakee inspiraatiotaan alkuperäisistä sarjakuvista. Tästä syystä myöskään valkokankailta tutut Chris Pratt, Bradley Cooper tai Vin Diesel eivät uusi tutuksi tulleita roolejaan peliversiossa. Telltale on pestannut ääninäyttelijöiksi puolituntemattomia suuruuksia – pakollista Nolan Northia lukuun ottamatta.
Uutta video- ja kuvamateriaalia Gran Turismo Sportista – virallisena ajannäyttäjänä toimii Tag Heuer
Polyphony Digital on haalinut legendaarisen Tag Heuerin Gran Turismo Sportin viralliseksi ajannäyttäjäksi. Yhteistyökuvio paljastettiin eilen pidetyssä autonäyttelyssä Genevessä.
Vuoden ikään ehtinyt The Division saa kaksi ilmaista laajennusta – juhlatapahtuma alkoi tänään
The Divisionin vuoden pituista taivalta juhlistetaan viikon kestävällä tapahtumalla. Myöhemmin tänä vuonna on tulossa myös kaksi ilmaista laajennusta.
Bilemestariksi syvälle silmiin tuijottamalla
Laitejulkaisuiden kylkeen pyritään perinteisesti tarjoamaan edes yksi peli, joka esittelisi erityisen hyvin uuden raudan vahvuuksia. 1-2-Switch pyrkii samaan temppuun Nintendon uunituoreen konsolin osalta.
Nintendo ei hötkyile Netflixin kaltaisten mediasovellusten tuomisessa Switchille
Viime perjantaina julkaistu Switch on saamassa jossain vaiheessa valikoimiinsa Netflixin, Hulun ja Amazonin kaltaisia mediasovelluksia. Itse Reggie Fils-Aime rupatteli aiheen tiimoilta Washington Post -lehdelle.
Wind Waker -henkeä huokuva Rime päivättiin toukokuun lopulle
Aikoinaan PlayStation 4 -yksinoikeudeksikin uumoiltu Rime ilmestyy joulukuun 26. päivä myös PC:lle sekä Xbox Onelle. Switch-versiota saadaan odotella hieman pidempään.
Autiolle saarelle haaksirikkoutuvan pojan seikkailut luovat visuaalisen ilmeensä puolesta hyvin vahvoja The Legend of Zelda: Wind Waker -mielikuvia. Mystisen saaren salaisuudet valkenevat hiljalleen tarinan edetessä valoa, ääntä, perspektiiviä sekä aikaa hyödyntäviä pulmia ratkomalla.
Steepin rinteille pääsee ensi viikonloppuna ilmaiseksi
Steepin extreme-talvilajeihin pääsee tutustumaan ilmaiseksi tulevana viikonloppuna kaikilla alustoilla.

