Youtuben suoratoistopalvelu avaa ovensa tänään
Kaikille tutuksi tullut Twitch on saamassa varteenotettavan kilpailijan Youtuben avatessa oman suoratoistopalvelunsa.
Kaikille tutuksi tullut Twitch on saamassa varteenotettavan kilpailijan Youtuben avatessa oman suoratoistopalvelunsa.
Rikosdraama Yakuza 5 on saapumassa myös länsimaalaisten PlayStation 3 -konsoleille. Sony julkaisi aiheen tiimoilta tekijöiden haastatteluja sisältävän videon.
Alun perin vuonna 2012 julkaistun Dishonoredin kerrottiin tämän vuoden E3-messuilla saavan uuden sukupolven konsoleille päivitetyn version. Nyt tämä Dishonored: Definitive Editionin nimellä kulkeva remasteroitu versio on saanut lyhyen, mutta brutaalin julkaisutrailerin palauttamaan katsojat alkuperäisen Dishonoredin tunnelmiin.
Konami on julkistanut Metal Gear -luoja Hideo Kojiman ohjaaman julkaisutrailerin ensi viikolla ilmestyvästä Metal Gear Solid V: The Phantom Painista.
Näillä näkymin Kojiman viimeiseksi Metal Geariksi jäävän Metal Gear Solid V: The Phantom Painin julkaisutraileri on suunnattu tunnelmansa puolesta erityisesti sarjan alkuajoista saakka mukana olleille faneille. Video tarjoaakin viimeiset maistiaiset Big Bossin tarinan huipentavasta osasta. Trailerin aikana vilkaistaan myös sarjan aiempien pelien tapahtumiin.
Larry "Major Nelson" Hryb paljasti blogissaan syyskuun Games with Gold -julkaisut.
Xbox Onen puolella kultajäsenet voivat ladata Crescent Moon Gamesin The Deer God -tasohyppelyn. Kaksiulotteinen tasoloikinta on ladattavissa koko kuukauden ajan. Syyskuun puolivälistä eteenpäin tarjolle saapuu viimeisimmän Tomb Raider -seikkailun Definitive Edition -päivitys. Xbox Onella Games with Gold -julkaisujen pelioikeus päättyy kultajäsenyyden lakatessa.
Harmonix on julkistanut tiedotteen vanhojen bändipelien instrumenttien yhteensopivuudesta uuden Rock Band -julkaisunsa kanssa. Samassa yhteydessä pelitalo paljasti nipun tuoreita lisäyksiä Rock Band 4:n biisikirjastoon.
Sony on paljastanut ensi kuussa vaihtuvat PlayStation Plus -ilmaispelinsä.
Syyskuun 1. päivästä alkaen Plus-jäsenet pääsevät käsiksi muun muassa 2D-pähkäilyä sisältävään TESLAGRADiin sekä mystiseen ihastusta keränneen Grow Home -seikkailuun. Uusien ilmaispelien myötä elokuulle ajoitetut pelit kuten God of War Ascension, Limbo sekä Lara Croft and the Temple of Osiris poistuvat syyskuun tulokkaiden tieltä.
Uudet pelit:
Assassin's Creed II:n Ezio Auditorea tähdittänyt ääninäyttelijä Roger Craig Smith palauttaa äänensä Assassin's Creed Chronicles: Chinassa esiintyvälle hahmolleen.
Nintendon Twitter-tili on laulanut tänään, kun pelijätti on kertonut tukun julkaisupäivämääriä tuleville tuotteilleen.
Loppuvuoteen päivättiin kolme peliä, joista kaksi saapuu markkinoille samana päivänä. Päivämäärällä 20.11. päästään käsiksi sekä Star Fox Zeroon että Mario Tennis: Ultra Smashiin. Myös hartaasti odotettu Xenoblade Chronicles X sai viimein julkaisupäivämääränsä, joka on joulukuun neljäs päivä.
Yhdysvaltain patenttiviraston julkaisema hakemus kielii Nintendon päätöksestä jättää fyysiset pelilevyt pois seuraavasta konsolistaan.
NeoGAF-sivusto on saanut käsiinsä dokumentteja haetuista patenteista, jotka heittävät Nintendon viime maaliskuussa vihjailevan NX-konsolin huhumyllyyn roimasti lisää vettä. Dokumenttien mukaan pelit pyörisivät optisen levyaseman sijaan suoraan konsolin kovalevyltä, joka sallisi myös muun muassa sovellusten- ja lisäsisällön lataamisen.
Half-Life 2:n ja Hotline Miamin fanaattisesta inspiroitumisesta syntynyt peliprojekti Half-Line Miami on julkaistu kaikkien Windows-pelaajien saataville.
Half-Line Miamin kehityksen takana on 20-vuotias hollantilaisopiskelija Thomas Kole. Mies kertoilee pelin saaneen alkunsa rakkaudesta molempia alkuperäisteoksia kohtaan, kuin myös hetkellisenä pelisuunnittelukokeiluna.
Gears of War -sarjan alkutaipaleesta vastannut Cliff ”Cliffy B” Bleszinski kertonee piakkoin lisää tietoa tulevan pelinsä tiimoilta.
Boss Key Productionsin Project BlueStreak -projektista tiedetään toistaiseksi hyvin vähän. Kyseessä on PC:lle saapuva moninpeliräiskintä, joka Bleszlinskin mukaan ei sijoitu post-apokalyptiseen maailmaan. Mies onkin omien sanojensa mukaan saanut Gears of Warin myötä tarpeekseen maan tasalle pommitetuista rauniomaisemista.
RealmPictures-porukka osoittaa, että toisilleen tuntemattomia ihmisiä yhdistävä Chatroulette-videopalvelu taipuu myös tosielämän räiskintäpelin areenaksi.
Taannoisilla Gamescom-messuilla uutta Tomb Raider -julkaisua esiteltiin varsin väkivaltaisen videon kera. Nyt kehittäjä Crystal Dynamics todistaa tuoreella videolla Lara Croftin olevan muutakin kuin kylmäverinen tappokone.
Vaikka yhteenotoilta ei voi täysin välttyä Rise of the Tomb Raiderin kampanjan edetessä, on tarjolla usein myös väkivallattomampi etenemistapa. Pelityylin valinta jätetäänkin täysin pelaajan kontolle. Videon perusteella myös hiiviskely on täysin varteenotettava selviytymiskeino.
Bethesda Game Studios julkaisee Fallout 4 -fanien iloksi pelin konseptitaidetta sisältävän taidekirjan yhdessä sarjakuvakustantamo Dark Horsen kanssa.
Viime kesäkuun julkaisussa epäonnistuneen Batman: Arkham Knightin PC-versio on saamassa seuraavan korjauspäivityksensä.
Suositun Call of Duty -sarjan uusin osa Black Ops III on nyt beetatestissä PlayStation 4:lle. Kokeilumahdollisuus pelin saloihin avautui 19. elokuuta, jolloin testaamiseen tarvittiin ennakkotilaus tai toiselta pelaajalta tullut ystäväkoodi. Testaus päättyy huomenna 23. elokuuta, mutta Black Ops III on sitä ennen ladattavissa kaikille ilman koodeja tai ennakkotilausta PlayStation Storesta. Peli on ilmainen ja avoin kaikille huomiseen saakka.
PC:lle aiemmin julkaistu avaruussimulaattori Kerbal Space Program on tulossa nyt myös Xbox Onelle. Pelissä tehtävänä on koota raketteja ja yrittää laukaista niitä avaruuteen erilaisia tehtäviä suorittamaan, mikä on helpommin sanottu kuin tehty.
Mobiilipuolella ja PC-maailmassa arvostusta kerännyt Kickstarter-menestys République on tekemässä tuloaan myös PlayStation 4:lle.
Alun perin vuonna 2013 iOS-mobiililaitteille julkaistu hiiviskelyseikkailu on syntynyt Logan Gamesin ja Camouflaj-nimisen indie-pelitalon yhteistyön tuloksena. Viimeksi mainitun studion perustajana toimii sekä Metal Gear Solid 4:n tuottajana että Halo 4:n luovana ohjaajana ansioitunut Ryan Payton.
Sony on ilmoittanut hakevansa vapaaehtoisia testaamaan PlayStation 4:n suurta järjestelmäpäivitystä.
PlayStation Blogiin jätetty ilmoitus ei paljasta tarkempia lisätietoja päivityksen sisällöstä. Tiedotteen mukaan kyseessä on merkittävä päivitys, joten odotettavissa on pikku korjailujen sijaan näkyvämpiäkin uudistuksia. Beetatestiin on mahdollista hakeutua täältä. Ilmoittautuminen ei kuitenkaan takaa osallistumista, sillä hakijoita on mahdollista ottaa mukaan vain rajoitettu määrä.
2K esitteli XCOM 2:n pelikuvaa Gamescomissa näytillä olleessa demossa ja nyt sama materiaali on julkaistu videolla. Demo esittelee mm. erilaisia strategioita ja pyörii uuden liikkuvan tukikohdan The Avengerin ympärillä.
Uutuuksien ohella myös XCOM: Enemy Unknownista tutut ominaisuudet löytyvät jatko-osasta. Pystyt siis jälleen muokkaamaan ja varustamaan sotilaitasi, sekä palkkaamaan uusia. Tukikohdan hallinnointi näyttääkin olevan yhtä tärkeää kuin ennenkin. Lisää pääset näkemään alla olevalla videolla, joka antaa opastetun kierroksen uuteen tukikohtaan.
Microsoft terävöittää Windows 10:n ja Xbox Onen välistä suoratoistoa uudella päivityksellä.
Elokuvaohjaaja Christopher Nolanin The Dark Knight -trilogiassa nähty Tumbler-lepakkoauto saapuu täydentämään Batman: Arkham Knightin autovalikoimaa.
Syyskuussa PlayStation 4:lle- ja Xbox Onelle saapuva 2008 Tumbler Batmobile Pack -lisäsisältöpaketti tarjoaa kyseisen kulkuneuvon lisäksi kaksi uutta ajorataa, joiden ulkoasut ovat ottaneet vaikutteita vuonna 2008 ilmestyneen The Dark Knight -elokuvan maailmasta.
Thomas Was Alone on pulmapeliä ja tasohyppelyä yhdistävä seikkailu, jossa ohjataan älyllisiä nelikulmaisia palikoita. Ei kuulosta kovin hehkeältä, mutta yksinkertainen idea kätkee sisälleen yllättävän syvällisiä koukeroita.
Suomalaisen 10tonsin Sparkle Unleashed tuo mobiilipuolelta tutun pallottelun myös isommille konsoleille. Siirtymän aikana asiat ovat pysyneet jotakuinkin ennallaan.
Sony on julkaissut pian ilmestyvästä Metal Gear Solid V: The Phantom Painista uuden trailerin, jossa keskitytään muistelemaan sarjan menneitä vuosia.
Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa muutamat poiminnat uutuuksista.
The Bridge - PC-pelaajille tuttu puzzleilu saapuu Wii U:lle. Mielenkiintoisella ulkoasulla ja pulmilla varustettu nimike pitää sisällään M. C. Escherin inspiroimia näkymiä ja painovoiman manipulointia.
Wario: Master of Disguise - DS-käsikonsolilta tuttu tasoloikka pienoisilla puzzle-elementeillä sekä minipeleillä pelmahtaa Wii U:lle tällä viikolla. Traileri.
Innokkaat sillanrakentajat pääsevät piakkoin suunnittelemaan rakennelmiaan myös Xbox Onella, kertoo Bridge Constructor -pelin kehittäjä Headup Games.
Vuonna 2012 mobiililaitteilla ja PC:llä julkaistu Bridge Constructor jatko-osineen ovat haalineet varsin uskollisen kannattajakunnan. Eri versiot ovatkin kelvanneet kuluttajille yhteensä yli 35 miljoonaa kertaa. Xbox Onella nähtävä versio sisältää päivitetyn ulkoasun ja tulostaulukkojen lisäksi Slopemania-lisäosan.
Rainbow Six Siege viivästyy reilulla kuukaudella suunnitellusta lokakuisesta julkaisustaan, kertoo Ubisoft.
Suurimmaksi syyksi mainitaan moninpelin vaatima ylimääräinen kehitystyö. Tarkoituksena on myös tasapainottaa aseiden ominaisuuksia sekä parantaa valikkojen käytettävyyttä. Muutoksiin päädyttiin Ubisoftin oman testaamisen sekä pelimessuilta saadun palautteen johdosta. Viivästys ei vaikuta pelin beetatestiin, joka käynnistyy alkuperäisten suunnitelmien mukaan syyskuun 24. päivä.
Destinyn odotettu laajennus The Taken King on saanut teaser-trailerin. Bungien julkaisema video vihjailee uudesta sisällöstä ja muutoksista. Video kertoo myös ajankohdan ensimmäiselle osalle Twichissä esitettävään suorien lähetysten sarjaan. Lähetysten tarkoitus on valmistella pelaajia tulevia muutoksia ja uutta sisältöä varten.
Rock Band 4 sisältää Van Halenin hittikappaleen Panama, kertoilee kehittäjä Harmonix Twitterissä.
Toistaiseksi Rock Band -sarjan pelit eivät ole sisältäneet 70-luvulla perustetun Van Halenin kappaleita. Sen sijaan bändi sai vuonna 2009 ikioman pelinsä Activisionin Guitar Hero -pelisarjaan. Harmonixin mukaan Panama ei jää orkesterin ainoaksi Rock Band -kappaleeksi, vaan lisää soiteltavaa saataneen myöhemmin ladattavana lisäsisältönä.
Alunperin Wii U -yksinoikeutena esitelty ZombiU on tekemässä tuloaan myös muille alustoille. Ubisoft Australia pelaili reilun tunnin verran pelin PlayStation 4 -versiota.
Uncharted: The Nathan Drake Collection tuo alkuperäisen Uncharted-trilogian PS4:lle tänä syksynä. Julkaisua odottaville on nyt julkaistu uusi juoneen keskittyvä traileri, joka käy läpi pelien tarinoiden kohokohtia.
Pelejä jo aikoinaan pelanneelle on tarjolla runsaasti nostalgiaa. Jos taas Uncharted-sarja on jäänyt kokematta, niin alla oleva traileri antaa esimakua pelien räjähtävästä toiminnasta ja seikkailuista.
Uncharted: The Nathan Drake Collection julkaistaan yksinoikeudella PS4:lle lokakuun 9. päivä.
Gears of War keräsi aikoinaan runsaasti huomiota ensimmäisellä trailerillaan. Gary Julesin versioima Mad World ei ollut tavanomaisin kappalevalinta räiskintäpeliä esittelevälle videolle. Gears of War: Ultimate Edition jatkaa samoilla linjoilla alkuperäisen fiilistelytrailerin kanssa.
Spearhead Games on julkistanut seuraavan PlayStation 4:lle saapuvan pelinsä Stories: Hidden Pathin. Tarina seuraa Reynardo-ketun matkaa tämän koittaessa pelastaa valtakunta pahansisuiselta armeijalta.
Kehittäjä kertoo, ettei Stories ole kuin muut genren pelit, sillä sen tarina mukautuu tehtyjen valintojen mukaan. Myös kertoja muuttaa tarinaansa tapahtumien vaihtuessa.
Trailerin voit katsoa alta:
Lukuisissa peliprojekteissaan epäonnistunut elokuvaohjaaja Guillermo del Toro ei aio palata takaisin pelibisnekseen.
Useita kertoja listaykkösenä nähty Minecraft pitää jälleen paikkansa kärjessä Suomen suosituimpien pelien listalla. Tällä kertaa listalle ei noussut eikä sieltä pudonnut yhtään titteliä.
Suomalaisille kovin tuttu Iron Maiden on julkaissut uuden musiikkivideon tulevalta The Book of Souls -levyltään. Pelaajien silmillä katsottuva liikkuvasta kuvasta voi tunnistaa elementtejä useammasta tutusta pelistä.
Speed of Light -kappaleen videolla tavataan yhtyeen Eddie-maskotti, joka imaistaan sisään astetta brutaalimpien pelien maailmaan. Viisiminuuttisessa klipissä on otettu vaikutteita muun muassa nimikkeistä Donkey Kong, Mortal Kombat ja RoboCop. Musiikkivideo on katsottavissa alta.
Techlandin Dying Light saa lisäsisältöä nimeltään Dying Light: The Following. Luvassa on uusi tarina ja valtava pelialue, joka on yhtä iso kuin alkuperäisen pelin alueet yhteensä. Suuri kartta vaatii uuden kulkuneuvon ja siihen tarpeeseen vastaa uusi kustomoitava rantakirppu. Kyseisen ajoneuvon ja muuta pääset näkemään toiminnassa uudessa julkistustrailerissa.
PC:n ruuhkaisilla MOBA-markkinoilla valtaisaa menestystä niittänyt Smite on tekemässä tuloaan myös Xbox Onelle.
Reilut 10 miljoonaa pelaajaa kerännyt Smite tarjoillaan myös Xbox Onella maksutta. Halutessaan roponsa voi sijoittaa pelin sisäisiin ostoksiin. Mikäli pelikokemusta on kertynyt PC:n puolella, saa etenemisensä siirrettyä rajoitetun ajan myös konsolille.
Xbox Onen Smite löytyy kauppapaikalta keskiviikkona, 19. elokuuta.