Tomonobu Itagakin Valhalla Studiosin lippulaiva Devil’s Third alkaa itsetietoisen hölmösti ja överisti. Venäläinen päähenkilö, umpeen tatuoitu ja ilman paitaa toikkaroiva vankilakundi sekä terroristi Ivan lähtee Guantanamo Bayn muurien takaa pelastamaan maailmaa entiseltä terroristiryhmittymältään.
Kasarihenkeä
Pelin juoni on sivuseikka, sillä koko touhun ideana tuntuu olevan sekopäinen toiminta ja räiskintä kasarielokuvien hengessä. Aluksi Ivan hakkaa vastaantulijat kuolleiksi nyrkeillään, mutta edetessään karpaasille tarttuu kättä pidempää sorkkaraudasta aina järeisiin tuliaseisiin. Kun viholliset räiskivät Ivania kohti, tämä pistää suojan takana tupakiksi tai vetää taskumatista viinaa.
Kirjoitettuna Devil’s Third kuulostaa hauskemmalta kuin se lopulta onkaan. B- ja Ö-elokuvien videopeliserkku ei kuitenkaan pötki hönttiä ideaansa juuri pidemmälle. Kolmannesta persoonasta kuvattu räiskintäpeli on aluksi toki hilpeää ja kevyttä toimintaa. Vaikeusastekin on jotakuinkin kohdallaan, sillä mukaan pääsee helposti mutta haasteet kasvavat jo toisesta kentästä lähtien. Hurmeisen lahtaamisen viehättävyys loppuu valitettavasti ennen pitkää. Kentissä ja ympäristöissä on vaihtelua, mutta toiminnassa ja tehtävissä ei tapahdu tarpeeksi muutoksia.
Devil's Thirdin "erikoisuuksiin" kuuluvat paikoin jopa nautittavat lähitaistelut. Kun viholliset hyppivät silmille, Ivan voi käyttää rautaputkea tai machetea muiden taltuttamiseen. Irtoavat ruumiinjäsenet ja verisuihkut piristävät muuten geneerisen tappamisen ohella. Lähitaisteluilla on myös oma roolinsa pomotappeluissa.
Ei aivan viimeisintä huutoa
Graafisesti Devil’s Third näyttää vanhentuneelta. Ruudunpäivitys nykii joskus raivostuttavasti, ja tekstuurit ovat melkoista pökkelöä. Ääninäyttely on parhaimmillaan hölmönhauskaa ja huonoimmillaan nolostuttavaa. Audiovisuaaliset vajavaisuudet eivät haittaisi, jos pelaaminen olisi muuten hauskaa.
Maksimissaan kuudentoista pelaajan moninpeli kasvattaa Devil’s Thirdin käyttötunteja, varsinkin pelkän Wii U:n omistavien keskuudessa. Vaikka kirjoitushetkellä ilahduttavan lukuisiin verkkomoodeihin ei tuntunut kanssataistelijoita riittävänkään, pyörähti esimerkiksi Team Deathmatch käyntiin nopeasti. Moninpeli on ominaisuuksiensa (hahmonmuokkaus, asevalikoimat, moodit) puolesta niitä harvoja asioita, minkä takia Devil’s Thirdia voisi suositella kenellekään. Eihän se edelleenkään kauniilta näytä, mutta ainakin verkkoräiskintä toimii kohtuullisesti.
Tomonobu Itagakin nimi antaa odottaa Devil’s Thirdilta huomattavasti enemmän kuin mitä se lopulta tarjoaa hc-nälkäiselle Wii U:n omistajalle. Dead or Aliven ja Ninja Gaidenin uudempien osien tekijä olisi voinut saada paljonkin nätimpää jälkeä aikaan Nintendon konsolilla. Pelin historia ei kuitenkaan luvannut hyvää – alun perin PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle suunniteltu tapaus on kokenut välissä julkaisijan konkurssin (THQ) sekä grafiikkamoottorin vaihtumisia. Usein Devil's Third vaikuttaakin väkisin kasaan puserretulta julkaisulta, josta aika on ajanut ohi eikä virheitä ole enää kyetty korjaamaan.
Tällä kertaa mentiin monilta osin metsään, mutta alennetulla hinnalla Devil’s Thirdista saattaa irrota pari tuntia kivaa.
