Kulttistatusta nauttivaan Evil Dead -leffasarjaan pohjautuva peli viivästyy ensi vuoteen
Evil Dead: The Gamen julkaisu lipsahtaa tältä vuodelta seuraavaan, kertoo Saber Interactive.
Evil Dead: The Gamen julkaisu lipsahtaa tältä vuodelta seuraavaan, kertoo Saber Interactive.
Ubisoft tarjoilee tulevana viikonloppuna ilmaisen Far Cry 5 -maistiaisen – oikeastaan vähän enemmänkin.
Vuonna 2018 ilmestynyt Far Cry 5 on tahkottavissa ilman erillistä maksua torstaista aina sunnuntaihin saakka. Kyseessä on avoimen maailman räiskinnän koko versio, joten periaatteessa koko seikkailun voi tahkota läpi saakka – jos siis vain aika riittää. Peli on saanut samassa yhteydessä kylkeensä 85 prosentin alennuksella varustetun hintalapun niin PC:llä, Stadialla kuin Xbox- ja PlayStation-konsoleillakin.
Nyt pistetään nousevan maan historia uusiksi.
Päivitetty kello 11:38: Lisätty listaan vielä siitä alkujaan puuttuneet Codemastersin autopelit.
Alkuperäinen uutinen: Microsoft on paljastanut elokuun ensimmäisellä puoliskolla Xbox Game Passiin saapuvan pelivalikoiman.
Kehittäjä Deck Nine Games tarjoaa tuoreella videolla silmäyksen Life is Strange: True Colorsin tapahtumapaikkana toimivaan Haven Springsiin.
Tunnelmallisen esittelyvideon oppaana toimii Coloradossa sijaitsevan Haven Springsin ainokaisen radiokanavan juontajana ja levynpyörittäjänä toimiva Steph. Pienen kylän rummutetaan tarjoavan Kalliovuorten kupeessa kauniit ja tunnelmalliset puitteet täysin uudelle Life is Strange -tarinalle. Tällä kertaa koko paketti tarjoillaan yhdellä rysäyksellä episodeihin luottavan julkaisumallin sijaan.
Missasitko tämän tasoloikkahelmen? Älä missaa enää!
Microsoft on tuttuun tapaansa paljastanut tulevan kuun kultaiset ilmaispelit.
Respawnin Apex Legends porskuttaa kohti Emergence-kauttaan uuden pelikuvatrailerin kera.
Codemastersin GRID-sarja saa jatkoa ensi vuonna, paljastettiin eilisessä EA Play -lähetyksessä.
Oikeiden näyttelijöiden tulkitseman tarinamoodin rummutetaan tuovan radoille roppakaupalla draamaa. Muun muassa Ncuti Gatwa on tuotu autenttisuuden äärelle heittämällä tämän ympärille digitaalisilla ympäristöillä kyllästettyjä LED-näyttöjä – vastaavaa teknologiaa käytettiin esimerkiksi The Mandalorianin kuvauksissa.
Heinäkuussa seikkaillaan, ammuskellaan, kuollaan ja ollaan viimeisellä pysäkillä.
Konami on paljastanut pitkäikäisen Pro Evolution Soccer -jalkapallosarjansa seuraavat vaiheet.
343 Industriesin yhteisövastaava Brian Jarrard on kertonut Twitterissä hieman Halo Infiniten tulevasta beetavaiheesta.
Microsoft on paljastanut heinäkuun lopun uudet Xbox Game Pass -lisäykset.
Ylivoimaisesti nimekkäin tulokas on vihdoin myös Series S|X -konsolikaksikolle liihotteleva, koko maapallon mallintava, Microsoft Flight Simulator. Täysin uutta pelailtavaa tarjoavat puolestaan JRPG-klassikoista ammentava Cris Tales, Last Stop, Omno sekä The Ascent. Retroilijoita taas miellyttänevät originaalilta Xboxilta tutut Blinx: The Time Sweeper sekä Crimson Skies: High Road to Revenge.
Judgmentin jatko-osa ilmestyy syyskuussa.
Ubisoft julkisti uuden Tom Clancy's XDefiant -verkkoräiskinnän.
Ikonisella Tom Clancy -lisenssillä ratsastava 6 vastaan 6 -räiskintä yhdistelee hahmovalikoimassaan Ubisoftin legendaarisia pelisarjoja. Mukana on aluksi neljä eri ryhmittymää: Wolves Ghost Reconista, Echelon Splinter Cellistä sekä Cleaners ja Outcasts The Divisionista. Kaikki ryhmittymät sisältävät toisistaan poikkeavia hahmovaihtoehtoja, jotka kulkevat nimellä Defiant.
Ubisoft on joutunut siirtämään sekä Rainbow Six Extractionin että Riders Republicin julkaisuja.
Syyskuun puoliväliin uumoillun Tom Clancy's Rainbow Six Extractionin kehitystyö vaatii useammankin kuukauden lisäaikaa, jotta pelin laatuvaatimukset saataisiin Ubisoftin toivomalle tasolle. Tiimiräiskinnän uusi julkaisuajankohta on näillä näkymin tammikuussa 2022.
Indieseikkailu seuraa pohjoista sankaria pelastamassa kansaansa jumalten avulla.
Vastikään julkistettu FIFA 22 on herättänyt julkaisunsa jälkimainingeissa närää pelaajissa.
FIFA 22:n suurimmaksi uudistukseksi on rummutettu hahmomallinnusta parantavaa HyperMotion-teknologiaa. Moinen ominaisuus on kuitenkin käytössä ainoastaan Stadialla ja Xbox Series S|X- ja PlayStation 5 -versioissa – näin ollen PC-versio on siis käytännössä samalla viivalla vanhan sukupolven konsoleiden kanssa. Ominaisuutta ei ole myöskään suunnitelmissa lisätä julkaisun jälkeen.
Julkistustrailerissa nähdään rakastettuja Nickelodeon hahmoja ottamassa mittaa toisistaan.
Electronic Arts julkisti FIFA-sarjan tuoreimman tulokkaan saapuvan Stadialle, PC:lle sekä vanhan ja uuden sukupolven Xbox- ja PlayStation-konsoleille.
Inti Creates sanoo Blaster Master Zero -sarjan vastanneen metroidvania-fanien kutsuun.
Norjalainen Funcom ja ruotsalainen The Outsiders tiivistävät yhteistyötään.
DICE ja Electronic Arts ovat julkistaneet yhteistyödiilistä Xbox-konsoleiden ja seuraavan Battlefield-räiskinnän yhteydessä.
Kehittäjän ja julkaisijan lehdistötiedotteen mukaan Xbox Series -masiinat ovat Battlefield 2042:n "virallisia konsoleita". Julkistushan ei toki vielä kerro, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, mutta joka tapauksessa Battlefield-kokemuksen rummutetaan olevan parhaimmillaan Microsoftin alustoilla. Yhteistyötä tehdään lisäksi ainakin Nvidian, Logitechin, Polariksen ja WD_BLACKin kanssa.
Microsoft on paljastanut heinäkuun Games with Gold -tarjontansa, koska pelaaminenhan ei lopu edes kesähelteillä.
Kultajäsenet pääsevät tuttuun tyyliin käsiksi neljään eri nimikkeeseen peräti kolmelta eri Xbox-sukupolvelta. Retroa tarjoilevat originaalilta Xboxilta tuttu Rare-klassikko Conker: Live & Reloaded sekä hieman tuoreempi julkaisu, mutta vieläkin vanhemmilla peleillä kyllästetty Midway Arcade Origins.
Koko heinäkuun valikoima päivämäärineen ja alkuperäisine julkaisualustoineen alla:
NHL 21 ei osaa ennustaa ainakaan ensimmäisen pelin perusteella.