(Jaakko Herranen, 15.12.2016 - 12:02) Vuonna 2008 ilmestyneen Lost Odyssey -rooliseikkailun voi ladata nyt ilmaiseksi. Rullaapa aiemmin Xbox 360:lle ilmestynyt JRPG tätä nykyä nätisti myös Xbox Onella. Microsoft on anteliaalla päällä, koska Xbox One tukee tätä nykyä peräti 300 Xbox 360 -julkaisua, kiitos päivityksenä tulleen taaksepäin yhteensopivuuden.
(Jaakko Herranen, 13.12.2016 - 22:30) Activision heittää Call of Duty: Infinite Warfaren ensi viikonlopun ajaksi pelaajien kokeiltavaksi ilman erillistä maksua.
(Jaakko Herranen, 13.12.2016 - 13:18) Toimintaroolipeli Bastion on julkaistu vihdoinkin myös Xbox Onella. Reilusti kehuja keränneen seikkailun voi ladata konsolille vieläpä täysin maksutta, mikäli reilut viitisen vuotta sitten Xbox 360:llä ilmestynyt peli on jo ostettuna.
(Petri Leskinen, 13.12.2016 - 07:00)
Lisää joulukilpailuita! Activision haluaa muistuttaa KonsoliFINin lukijoita mikä on heidän kohtalonsa – Destiny tietenkin. Palkintona vastanneiden kesken arvotaan kaksi Destiny-aiheista palkintoa.
(Jaakko Herranen, 12.12.2016 - 20:15) Aiemmin ainoastaan PlayStation 4:llä säikytellyt, ja sittemmin myös kahteen otteeseen laajentunut Resident Evil 7 -demo on saapunut Xbox Onen kauppapaikalle. PC-pelaajat pääsevät veret seisauttavan kokemuksen ääreen joulukuun 19. päivä.
(Jaakko Herranen, 12.12.2016 - 11:05) Episodipeleihin erikoistuneen Telltalen The Walking Dead -sarjan kolmas tuotantokausi käynnistyy reilun viikon päästä, on siis vähintäänkin hyvä aika heittää aiheen tiimoilta ilmoille julkaisutraileri.