Noin puoli vuotta sitten julkaistulle Nintendo Switch 2 -konsolille on julkaistu monen sortin lisälaitteita, varusteita ja ohjaimia. Yksi vekkuleimmista sivustollamme nähdyistä vekottimista on iMP Techin valmistama Mini Arcade Pro, joka tuo kolikkopelihallin kotiin.
Kyseessä ei suinkaan ole ainoa iMP Techin Switch 2 -tuote, ei suinkaan. Brittiläisvalmistajat ovat valmistaneet muun muassa ohjauskapuloiden kanssa käytettäviä varusteita, joista kaksi on päätynyt testiimme.
Hiirikädet, kumpikin, käyttöön
Otetaan ensimmäisenä käsittelyyn testiin päätyneistä lisävarusteista se erikoisempi.
Nimittäin! Switch 2:n Joy-con-ohjaimia voi käyttää hiirenä, mutta toiminto ei ole vielä aivan mahdottoman isossa käytössä. Ohjausmetodia käyttäviä nimikkeitä on tällä hetkellä reilu kourallinen, mutta lisää tulee varmasti.
Toimintoa käytetään kääntämällä ohjainkapulat pystyyn ja liikuttamalla niitä pöytää tai vaikka omaa reittä pitkin. Joy-con-hiiret eivät välttämättä tunnu joka kädessä luontevimmalta mahdolliselta, sillä ohjaimet eivät ole kovinkaan leveät. Apua tilanteeseen tarjoaa iMP Techin LED Mouse Adaptor Duo Pack, joka lupailee hiiritoimintoihin "lisääntynyttä mukavuutta ja hallintaa".
Mainoslauseet eivät ole täysin turhia, sillä adapterien avulla Joy-conit muistuttavat kovin paljon perinteisiä tietokonehiiriä.
LED Mouse Adaptor Duo Pack tarkoittaa käytännössä kahta adapteria, joiden sisään Joy-conit voi sujauttaa. Ne saapuvat mukavan pienikokoisessa paketissa, jossa on itse tuotteiden lisäksi vain pieni ohjelappunen.
Käyttöönotto ei voisi olla helpompaa. Otetaan Joy-con ja sujautetaan paikalleen. Koska tarjolla on kaksi niin sanottua adapteria, niin kumpikin Joy-con ja kumpikin käsi saa oman apuvälineensä. Vasureita ei ole unohdettu.
Tuotteena adapterit ovat perin yksinkertaisia "telineitä". Ei mitään mekaanista, ei mitään ylimääräisiä vipusia tai muita toimintoja. Ainoastaan käyttömukavuutta.
Paitsi tietenkin RGB-valot, joihin nimen LED-osuus viittaa. Eri sortin värivalot ovat tuttua juttua vaikkapa pelinäppäimistöistä, joten miksipä ei myös hiiriadaptereissa moista toimintoa olisi.
Kumpaankin adapteripuoliskoon on mahdollista syöttää yksi AA-paristo, jotta laitteen ulkoreunalla oleva RGB-valoraita saadaan eloon. Värivaihtoehtoja on seitsemän staattista ja viisi dynaamista väriä vaihtelevaa moodia.
Lue myös: Tiesittekö? Niistä platinapisteistä on oikeasti jotain konkreettista hyötyäkin
Väriraita on vekottimien ulkoreunalla, joten sitä ei välttämättä tule paljoa itse nähtyä tai katseltua. Eikä kyseessä toki mikään välttämättömyys ole, mutta se lisää väriä kaikille moisesta pitäville.
Käytännön testiä tulille
Adapteripaketin kylkeen on hauskasti listattu nippu pelejä, jotka tukevat hiiriohjausta. Civilization 7, Cyberpunk 2077, Deltarune, Drag x Drive, Hogwarts Legacy, Kunitsu-Gami: Path of the Goddess, Metroid Prime 4: Beyond, Mouse Work, Super Mario Party Jamboree "ja lisää on tulossa".
Itse testasin hiirulaistoimintoa muutaman eri pelin kanssa. Ensimmäinen niistä oli Drag x Drive -urheilupeli, jossa kisataan pyörätuolikoripalloa muistuttavassa lajissa ja nimenomaan Switch 2:n hiiritoimintoa hyväksi käyttäen. Kyseessä on oiva nimike testata apuvälinettä, sillä tässä tuotoksessa käytetään kahta hiirtä yhtä aikaa.
Testasin kisaamista sekä ilman hiirilisäkkeitä että niiden kanssa, minkä perusteella on pakko sanoa tässä tapauksessa ehkä suosisin pelaamista ilman apuvälineitä. Pelissä liikkuminen vaatii ohjainten vinhaa liikuttelua, joten suosin itse pelkkien Joy-conien käyttämistä niiden pienemmän koon takia.
Mutta sen sijaan strategiapelit, kuten Civilization VII, ovat mitä mainioin käyttökohde adaptereille sekä hiirimoodille noin muutenkin. Kokeilinpa myös ensimmäisen persoonan seikkailuammuskelu Metroid Prime 4: Beyondia Adaptor Packin kanssa ja tässä kohti hiirulaisohjaus apuvälineillä toimi paremmin kuin hyvin. Kunhan tähtäämiseen tottui, niin sehän toimi vallan verrattomasti. Lisää tätä, strategiapelejä ja ensimmäisen persoonan räiskintää siis.
Lisää aiheesta: Perheen nuorisolle (tai itselle) pelikuulokkeet haussa? Tässäpä varsin simppeli ja todella halpa ratkaisu
Toimiipa hiirulaisohjaus myös itse konsolin eShop-kauppapaikalla varsin näppärästi. Vähän kuin käyttäisi nettiselainta tietokoneella.
Kaiken kaikkiaan kyseessä on varsin vekkuli tuote, joka parantaa konsolin enenevässä määrin käytettyä ominaisuutta. Jos Nintendo joskus julkaisee uuden Super Mario Maker -tuotoksen hiirikontrolleilla, niin tiedän mitä lisävarustetta tulen hyödyntämään.
Virtaa kapulan suoniin
iMP TECH Rocket Dock LED Charger puolestaan on latausteline Switch 2:n Joy-con-ohjaimille.
Kuten edellinenkin tuote, myös tämä saapuu pienessä paketissa, jonka sisällä on mukana pieni ohjelappunen sekä USB-johto. Sähköä laturilaite saa perinteisen USB-A-liitännän kautta, joten sen kytkeminen vaikkapa Switch 2:n telakkaan tai taloudesta jo löytyvään laturipäähän on tarpeen.
Pystytelineeseen saa kiinni neljä ohjainkapulaa latautumaan yhtäaikaisesti. Ohjaimet kiinnittyvät kaikki magneettisesti, samaan tapaan kuin itse konsolin kylkiinkin. Jokaisen latinkikohdan vieressä on pieni valo, joka kertoo värillään onko kapula latauksessa tai ladattu.
Itse laitteen toiminnasta ei ole paljoa sanottavaa, sillä se tekee minkä lupaakin. Kun ohjaimen kytkee kiinni, sen akku alkaa lataantumaan. Muita ominaisuuksia on ylilataussuoja sekä tuotteen nimessäkin mainittu LED-valo. Väriä elämään saadaan yhden ainokaisen napin avulla, jonka avulla masiinan seitsemästä värivalon voi valikoida mieleisensä.
Ulkoisesti ständi näyttää kuin pienikokoiselta avaruusalukselta. On oman kodin sisustuksesta kiinni sopiiko se television viereen möllöttämään.
Laite sopii parhaiten sellaisiin talouksiin, joissa on käytössä useammat Joy-con-parit. Switch 2:n mukana tulevat ohjaimet kun voi latailla myös itse konsolin avulla, mutta useampien pitäminen täysissä virroissa sujuu Rocket Dockin avulla helposti.
Päteviä lisävarusteita kummatkin, LED Mouse Adaptor Duo Pack sekä Rocket Dock LED Charger. Mitäpä olisi tuore konsoli ilman moisia.
Lisää aiheesta:









