Ace Combat: Squadron Leader

Oseaniassa rauhaa on kestänyt jo viisitoista vuotta. Vuonna 1995 verinen sota lopetettiin muutamalla ydinohjuksella, joiden aiheuttama tuho katkeroitti monien ihmisten mielet pysyvästi. Syksyllä 2010 Yuktobanian valtio on saanut rauhasta tarpeekseen ja aloittaa ilmahyökkäyksen Oseaniaan. Pelaajan ohjastaman Wardog-nimisen lentoyksikön harteille kasataan koko maailman tulevaisuus.

Kieppiä kiepin perään

Ace Combat: Squadron Leader on varsinaisesti lentoräiskintä, eikä lentosimulaatio. Lisensoituja lentokoneita on mukana yli 50 kappaletta, mutta lentomallinnus on tehty vähän sinnepäin. Helpotetulla lentomallilla lentäminen kannattaa unohtaa heti alkuun, sillä se ei ole edes hauskaa, saatikka sitten realistista. Ilman helpotuksia lentely on onneksi mukavaa puuhaa.

Hävittäjälentelyt ovat viimeaikoina omalta osaltani jääneet hieman vähäisemmiksi, mutta Squadron Leaderissä koneet tuntuvat asteen liian ketteriltä. Kieppua voi aivan miten tahansa ja sakkaaminen on mahdotonta, ellei jarrua tarkoituksella paina pohjaan pidemmäksi aikaa. Arcademaisesta perusideasta huolimatta realismia olisi toivonut löytyvän hieman enemmän. Nyt lentäminen on liian helppoa ja kone pysyy automaattisesti ilmassa. Nousu ja laskeutuminen ovat muodollisesti mukana, mutta koko prosessin voi ohittaa starttia painamalla.

Uusin Ace Combat -peli tuo sarjaan nimensä mukaisesti siipimiehet. Pelaaja on ryhmän johtaja, ja kolmelle siipimiehelle voi antaa yksinkertaisia ohjeita, kuten hyökkää tai puolusta. Siipimiehet toimivat hyvin, vaikka eivät pelaajan yli-inhimilliselle tarkkuudelle pärjääkään. Pilotit ovat kuitenkin kaikki niin taitavia, että pystyvät yksinäänkin kääntämään sodan kulun haluttuun suuntaan. Tarinan edetessä vastustajat alkavatkin pohtia, ovatko lentäjät edes ihmisiä.

Tässäkö se sitten oli?

Squadron Leaderin kampanja koostuu noin 30 eri tehtävästä. Vaihtelevissa tehtävissä puolustetaan omaa ilmatilaa, hyökätään vihollisen maaperälle, saatetaan tärkeitä ihmisiä, pelastetaan sotavankeja ja ties mitä muuta. Myös maisemat vaihtelevat vuoristoista valtameriin ja viidakoista jääkylmille napa-alueille. Jokainen tehtävä tuntuu tuoreelta ja pelin tekisi mieli ahmia kertaheitolla. Valitettavasti pelin todellakin pystyy läpäisemään yhdellä kertaa. Kampanjan pituudeksi tulee ensimmäisellä kerralla vain noin viisi tuntia. Minkäänlaista moninpeliä ei ole, vaikka siipimiesten kanssa lentely sopisi mitä parhaiten nettipeliksi.

Pelaaminen keskittyy siis enemmän muiden koneiden tiputtamiseen kuin oman ilmassa pitämiseen. Lentokoneisiin mahtuu lähes sata ohjusta, mutta tiukemmissa tehtävissä edes tämä ei meinaa riittää. Apuna on myös konekivääri, jossa kuteja riittää loputtomasti. Vihollisten koneet kestävät yleensä kahdenkin ohjuksen osuman ennen kuin tippuvat. Yhdessä tehtävässä pelaaja siis tiputtaa puolisen sataa konetta. Vastustajan pilotit eivät ole turhan älykkäitä, ja takaapäin ammuttu ohjus osuu lähes varmasti. Pelaajan lentokone ei ole paljoa vastustajan koneita kestävämpi, mutta ohjusten väistely nopeilla kiihdytyksillä ja suunnan muutoksilla ei ole vaikeata. Vihollisten massiivinen määrä luo kuitenkin Squadron Leaderiin parhaimmillaan uskomattoman intensiivisen tunnelman mittareiden jatkuvasti varoittaessa lähestyvistä ohjuksista ja muiden pilottien karjuessa radioon.

Kampanjan suurin koukku on kuitenkin mielenkiintoinen juoni, joka kaikessa ylidramaattisuudessaan on erittäin toimiva. Pelin edetessä vastustajien todelliset päämäärät paljastuvat ja salaliitot syvenevät. Seuraava tehtävä on pakko pelata, jotta konfliktin seuraavat käänteet paljastuvat. Juonta kuljetetaan eteenpäin tehtävien välissä todella komeiden CGI-videoiden avulla. Tehtävänannot ja tehtävien aikana käytävät radiokeskustelut myös syventävät tapahtumien todellisia syitä ja muiden lentäjien tuntemuksia.

Kampanjan läpäisy avaa joitain uusia pelimuotoja ja vaikeampia vaikeusasteita, joista etenkin jälkimmäinen tulee tarpeeseen. Alkuperäiset vaikeusasteet kun eivät tarjoa kunnon haastetta. Pelattavana on myös kummallinen Arcade-pelimuoto. Tylsääkin tylsemmässä pelimuodossa on tarkoituksena pudottaa tietty määrä ilmassa pyöriviä viholliskoneita (jotka eivät edes ammu!) aikarajan sisällä. Arcade-osuus on erittäin laiha lohtu lyhyeeseen kampanjaan.

Parempi pysytellä pilvissä

Yläilmoista katseltuna Squadron Leader on erittäin komean näköinen peli. Pilvien seassa lentely auringon laskiessa vuoriston taakse on kerrassaan upeaa katseltavaa. Alempana panssarivaunut jyräävät maasta nousevien talojen, puiden, siltojen ja muiden mukavien yksityiskohtien keskellä. Parhaimmillaan jopa lentotukialusten miehistö on mallinnettu. Valitettavasti pelin tekstuurit eivät kestä lähempää tarkastelua. Parista sadasta metristä katsottuna ne upean näköiset ruohokentät näyttävätkin lähinnä jättimäiseltä oksennukselta. Tämä on kuitenkin aivan ymmärrettävää kun ottaa huomioon tehtävien jättiläismäiset alueet PS2:n muistimäärään verrattuna. Sitä paitsi, Ace Combatin hurja vauhti ja komeat efektit pitävät huolen siitä, että kökköihin tekstuureihin ei edes kerkeä kiinnittää huomiota. Vaikka 60 hertsin mahdollisuutta ei ole, ruudunpäivitys pysyy jatkuvasti korkeana ja tasaisena, eikä mitään sururaitoja ole PAL-versioon päätynyt.

Squadron Leader myös kuulostaa hyvältä. Edellä mainitut radiokeskustelut luovat hyvän tunnelma, eikä ääninäyttely ole siitä huonoimmasta päästä. Kliseistä "neukkuenglantiakaan" ei käytetä muuta kuin vasta aivan pelin lopussa. Musiikkeja pelin aikana käytetään säästeliäästi, mutta muutama kappale onnistuu kohottamaan tunnelmaa varsin hyvin.

Ace Combat: Squadron Leader kuuluu PS2:n harvoihin, mutta sitäkin parempiin lentopeleihin. Mielenkiintoinen juoni ja hauska pelattavuus tekevät siitä erinomaisen pelin riippumatta siitä, onko lentäminen lähellä sydäntä vai ei. Lyhyt kesto ja nettipelin puuttuminen lannistavat hieman peliä, mutta Squadron Leader on silti yksi kevättalven parhaimmista PS2-peleistä. Myös simulaattorifriikkienkin kannattaa löysätä pipoa ja kokeilla. Ace Combat: Squadron Leader on loistava lentoräiskintä!

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvosteltu versio: 

Arvostelukappale oli lehdistöversio. Kiitokset siitä Nordisk Filmille.