Olipa kerran muukalainen
Alkujaan Microsoftin tallissa kehitystaipaleelleen ampaissut ja lopulta Electronic Artsin julkaisulistoille päätynyt länkkärihenkinen Oddworld: Stranger's Wrath ei ole tavanomainen jatko-osa. Pelin kehittänyt Oddworld Inhabitants on tehnyt rohkean ratkaisun ja siirtänyt Oddworldin uusiin ulottuvuuksiin, kauas sarjan tunnusomaisesta pulma- ja tasohyppelymekaniikasta. Stranger's Wrath on puhdasverinen toimintaseikkailu, mutta onneksi tallella on edelleen sarjalle tyypillinen huumori ja persoonalliset hahmot – tosin Abe ei ruudulla piereskele eikä Munchin kurnutustakaan kuule.
Pelin tarina kertoo tuntemattomasta palkkionmetsästäjästä, joka tarvitsee rahaa suurta leikkausoperaatiota varten. Verkkaisen alun jälkeen mielenkiintoiseksi vertyvä kerronta paljastaa hahmojen todellisen luonnon asteittain, ja loppujen lopuksi juoni koskettaa samoja teemoja kuin aiemmatkin Oddworld-tarinat: erilaisuutta, liikemiesten mahtia ja heikompien sortoa. Valitettavasti tarina ei oikein missään vaiheessa kehity kliimaksiin asti, vaan peliltä jää kaipaamaan vielä näyttävän loppuanimaation jälkeenkin säkenöivää huipentumaa, joka tekisi miellyttävästä pelikokemuksesta ikimuistoisen.
Erilainen toimintapeli
Stranger's Wrathin pelimekaniikka on saumaton yhdistelmä ensimmäisen persoonan ammuskelua ja kolmannen persoonan juoksentelua. Pelaaja voi vaihdella kuvakulmaa lähes milloin vain, mutta käytännössä tapahtumia seuraa useimmiten ensimmäisen persoonan vinkkelistä, koska vain sen kanssa voi käyttää muukalaisen oikeaan käteen pultattua ”kaksipiippuista” varsijousta. Kolmannen persoonan kuvakulma sopii lähinnä pitempien siirtymien taittoon ja nopeaan suojautumiseen, koska sitä käytettäessä hahmo voi juosta viilettää kuin Galleonin Rhama konsanaan. Lisäksi kolmannen persoonan kameran avulla voi kurkkia nurkkien taakse, mikä on hyödyllistä hiippailutaktiikkaan vaadittavaa korkeaa heinikkoa etsiessä ja ansoja suunnitellessa.
Ennakkoon pelin mielenkiintoisin ominaisuus oli ns. ”live ammo” eli varsijousella ammuttavat, vitsiä vääntävät elikot, joilla on kaikilla erilaisia käyttötarkoituksia. Vaikka potaskaa mukeltavat oravat, lähes miinan tavoin käyttäytyvät fuzzlet ja hakeutuvina konekiväärin luoteina toimivat ampiaiset eivät luonnollisesti olekaan yhtä munakkaita ammuttavia kuin aidot laakit, ominaisuus toimii ilahduttavasti. Varsijouseen voi asetella pelitilanteen pysäyttävästä valikosta kerrallaan kaksi eri lajia noin kymmenestä vaihtoehdosta, ja molemmat piiput toimivat erikseen omilla liipaisimillaan. Erilaisten parien kokeilu on hauskaa ja hyödyllistä puuhaa, sillä aina ei kannata rynnätä ampiaiset surraten ja räjähtävät lepakot paukkuen toimintaan. Joskus esimerkiksi oravilla voi houkutella vihollisia surman suuhun tai luuvitosella tainnutettavaksi. Palkkionmetsästäjänä sankarille on taloudellisesti kannattavaa yrittää pussittaa mahdollisimman moni vihollinen elävänä, koska elävistä roistoista maksetaan paremmin kuin kuolleista. Vihollisten kaappaaminen on kuitenkin työläämpää kuin niiden räjäyttäminen lihakimpaleiksi, liiskaaminen kontin alle tai imaiseminen alipainepisteen tuottavalla haisunäädällä rotkoon.
Pelissä esiintyvät viholliset ovat kautta linjan kiusallisen samankaltaisia; erilaisia rotuja on vain muutama. Suurimmat erot vihollisten välillä muodostuvat niiden asevalikoimasta, joka muuttuu raskaammaksi pelin edetessä. Tekoälynsä puolesta peijakkaat edustavat perusvarmaa keskitasoa: joskus vastustajat tumpeloivat, joskus ne yrittävät järkevästi saartaa pelaajan. Varsinaisia yllätyksiä tekoäly ei kuitenkaan voi tarjota, koska pelaajalla on apunaan viholliset ja heidän katsealueensa paikantava tutka. Peliä helpottavat lisäksi vapaa tallennussysteemi ja itsestään täyttyvän kestävyysmittarin kustannuksella pois ravistettavat haavat. Liian helpoksi peliä ei kuitenkaan voi luonnehtia, koska vihollisten tarkkuus on useimmiten hyvä ja sankarin saamat osumat tekevät aina kipeää. Varsinkin tiukoissa loppuvastuksissa silmitön ramboilu kostautuu usein nopeana kuolemana.
Oddworldin tuntemattomassa kolkassa
Stranger's Wrathin tapahtumat sijoittuvat Oddworldin aiemmin tuntemattomaan kolkkaan, joka teemallisesti muistuttaa villiä länttä. Pelin alkupäässä väripaletti onkin hiekan ja punakiven sävyinen, mutta onneksi maisemat vaihtuvat tyystin juuri silloin, kun pelaajan kasvot rupeavat kivettymään. Suurikokoiset, mutta liikkumavaraltaan putkimaiset kentät koostuvat yleensä kaupungista ja sen ympärille levittäytyvistä siirtymäreiteistä, jotka johtavat jonkin vihollisjengin majailualueelle. Reitit ovat siinä määrin rajattuja, ettei kentissä voi koskaan päästä väärään paikkaan väärään aikaan, vaan siirtymät aukeavat sitä mukaa, kun pelaaja käy palkkionmetsästäjäin putiikista hakemassa uuden tehtävän. Kaupungeissa on lisäksi vain yksi yleisliike, josta voi ostaa esimerkiksi hahmon ominaisuuksia tai ammuselikoita vahvistavia päivityksiä. Näihin kanaihmisten täyttämiin asutuskeskuksiin olisi todellakin toivonut enemmän tekemistä. Hetken hupia tosin voi hakea asukkaiden piiskaamisesta ja ryöväämisestä, mutta esimerkiksi länkkärihenkiset kapakat taisivat kehittäjiltä unohtua peliin vaikuttaneisiin Sergio Leonen elokuviin.
Audiovisuaalisesti Oddworld Inhabitantsin kuopus on virheistään huolimatta pätevä. Ensimmäisenä silmään pistää lähes täydellisyyttä hipova piirtoetäisyys, joka on ehdottomasti Xbox-pelien parhaimmistoa. Laajimmissa ulko- ja sisätiloissa tilantuntu on huikea. Mukana on myös joitain mukavia tehosteita, kuten polttavan kuumalta näyttävä auringon ylikirkkausefekti, mutta varsinaisesti yksityiskohdilla ja pikkunäppärällä kikkailulla peli ei loista. Esimerkiksi kohtalaisen tarkan teksturoinnin pilaa heikko suodatus, jonka takia kuvanlaatu heikkenee kiusallisesti jo muutamien metrien päässä kamerasta. Stranger's Wrath pyörii Xboxilla takkuilematta, mutta aivan täydelliseen sulavuuteen peli ei yllä. Äänimaailman parhaimmistoa edustavat pelin henkeen sopiva musiikki ja hauska dialogi. Harmittavasti hahmojen äänet kuuluvat liian hiljaa ja ääninäyttelyä riivaa tietynlainen utuisuus. Päähahmon ikävän epäselvän ja joskus jopa ärsyttävän ääninäyttelyn on hoitanut Oddworld Inhabitantsin pääjohtaja ja pelin suunnittelija/käsikirjoittaja Lorne Lanning, joka ei ole venynyt muukalaisen osassa parhaimpaansa. Huomattavasti hauskemmat äänet mies on onnistunut tuottamaan esimerkiksi pelimaailman alkuasukkaille, kaupanpitäjille ja erikoislaatuiselle lääkärille.
Nice going, Stranger
Oddworld: Stranger's Wrath on hauska ja omaperäinen toimintaseikkailu, joka ihastuttaa fanien ohella myös sarjaan aiemmin tutustumattomia. Tarinan läpäisyyn kuluu keskivertopelaajalta noin 15 tuntia, mikä ei viihdyttävän pelin kohdalla täysin onnistu tyydyttämään pelinälkää. Uusintakierrokselle ei silti tunnu riittävän paukkuja, koska pelin alku on kankea eikä tapahtumien kertailu tarjoa juurikaan uusia elämyksiä. Kokonaisuutta ajatellen pelin suurin ongelma onkin moninpelin tai avattavien bonus-tasojen puute. Täysihintaisena parin päivän kertakäyttöpeli on riskisijoitus, mutta Oddworldin tuoreimman osan pelaamista uskaltaa kuitenkin suositella kaikille toimintapeleistä pitäville viimeistään hinnan vastatessa paremmin tuotteen elinikää.
