Ai mikä portti?

Baldur's Gate on PC:llä huimaan suosioon noussut roolipelisarja, joka on tähän mennessä poikinut kaksi peliä lisäosineen ja muutaman sarjan ulkopuolisen tekeleen. Baldurin Portteja on jopa kutsuttu PC:n vastineeksi konsoleiden Final Fantasyille, ja hyvästä syystä. Tämä pelisarjahan nosti tietokoneroolipelit uuteen suosioon pitkän hiljaiselon jälkeen. Siinä missä konsoliroolipelit yleensä loistavat hyvällä joskin suoraviivaisella tarinallaan, Baldurit ja Falloutit toivat peligenreen aivan ennennäkemättömän ominaisuuden: vapauden valita. Pelaaja sai luoda hahmonsa vapaasti, pelata hyvänä tai pahana, valita lukuisista ratkaisumahdollisuuksista ja ennen kaikkea seikkailla vapaassa ja toden tuntuisessa maailmassa, joka on täynnä kiinnostavia ja eläviä henkilöitä joista persoonallisimmat jopa suostuivat liittymään mukaan matkalle. Noh, nyt Baldur's Gatestä on väännetty konsolipeli, josta kaikki nuo loistavat ominaisuudet on jätetty pois.

Sen sijaan että pelaaja saisi luoda haluamansa hahmon, Dark Alliance aloitetaan valitsemalla kolmesta valmiiksi luodusta sankarista kaikkein mieleisin. Vahn, maan paras jousimies, on perinteistä sankarityyppiä edustava ihmissoturi, jonka erikoistaitoihin kuuluu kyky lumota omia nuoliaan mitä moninaisemmilla tavoilla. Toinen vaihtoehto on Kromlech, raakaa lihasvoimaa pursuava kääpiösoturi, jonka erikoiskyvytkin keskittyvät pelkän lähitaistelutehokkuuden kasvattamiseen. Viimeisenä joskaan ei vähäisimpänä voi valita Adriannan, kuvankauniin haltiavelhon joka järisyttää taistelutannerta näyttävillä taioillaan. Ajatus siitä, että Baldur's Gate-pelissä ei voi vapaasti luoda omaa hahmoaan, harmitti minua aluksi suuresti, mutta harmi jäi kuitenkin lyhyeksi. Pelin kolme hahmovaihtoehtoa ovat kaikki tarpeeksi kiinnostavia. Jokaisella heistä vaaditaan aivan erilaista taktiikkaa pelin taisteluiden selvittämiseksi, ja vaikka tarina on sama jokaisella hahmolla, heidän toisistaan poikkeavat!
erikoiskykynsä ja pelityylinsä suorastaan vaativat pelin uudelleen läpäisyä.

Konsolimaisempaan suuntaan on menty myös pelin muilla osa-alueilla. Sellaiset kiinnostavuudet kuin avoin pelimaailma, sadat sivutehtävät, ryhmänjäsenet ja vapaus vaikuttaa tarinan kulkuun ovat kaikki jätetty kylmästi pois. Mutta se ei loppujen lopuksi haittaa, sillä tämä peli loistaa aivan toisilla keinoilla. Ja kirkkaasti loistaakin.

"Action Heroes of Forgotten Realms"

Peli on täyttä toimintaa alusta loppuun. Tarina alkaa siitä, kun sankari saapuu Baldur's Gaten kaupunkiin etsimään seikkailuja, mainetta ja mammonaa. Ja niitä piisaakin. Heti alussa hahmo kolkataan, piestään henkihieveriin ja ryöstetään. Mutta varkaat saavat pian huomata ryppyilleensä väärälle henkilölle, sillä sankari aikoo tehdä kaikkensa pahisten jäljittämiseksi. Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää, eivätkä varkaatkaan tässä tapauksessa ole aivan tavallisia maan tallaajia. Pikku hiljaa pelaajalle paljastuu salaliitto, joka uhkaa syöstä koko Baldur's Gaten tuhoon. Dark Alliancen tarina alkaa ihan kiinnostavana, joskin muuttuu laimeammaksi loppua kohden eikä tarjoa juurikaan jännitystä. Yllättäviä käänteitä ei löydy, varsinkin jos PC-versiot ovat tuttuja, sillä juoni on kirjoitettu aivan samojen kaavojen mukaan, mutta silti laimeampana kuin PC-peleissä. Suurin miinus tarinassa on se, että sen kulkuun ei pääse itse vaikuttamaan. Vaikka olisinkin odottanut enemmän Baldur's Gate-peliltä, tämä kyllä toimii tällaisenaankin.

Tässä tapauksessa tarina ei kuitenkaan ole pelin kantavana voimana. Dark Alliancesta ei ole edes yritetty tehdä esikuviensa veroista moniulotteista seikkailua, vaan pelin pääpaino on selvästi pelkällä taistelulla ja luolastojen koluamisella. Pelissä silvotaan hirviöitä, kerätään aarteita ja kokemuspisteitä sekä kasvatetaan tasoa. Mikäli peliltä ei odota esikuviensa tasoista eeppisyyttä, tämä on todella hauskaa puuhaa. Dark Alliancessa ei ole mahdollisuutta tutkia maailmaa vapaasti, vaan pelissä edetään ennalta määrättyjen alueiden läpi, mikä tietysti myös vaatii alueiden putsaamista hirviöistä. Ja niitä riittää. Monstrous Manualista on kaapattu peliin iso liuta ropeystäville tuttuja olentoja, kuten koboldeja, zombeja, peikkoja ja jättiläisiä. Löytyypä pelistä myös ahneen seikkailijan unelmakin: jättimäinen jäälohikäärme, joka varmasti vetää puoleensa sankareita kokemuspisteenkiilto silmissään.

Peli noudattaa selkeää kaavaa: mätkitään, kerätään aarteita ja mätkitään vähän lisää, minkä jälkeen teleportataan lähimpään kauppaan vaihtamaan aarteet rahaksi. Siinä samassa voi myös täydentää parannusjuomavarastoaan ja ostella parempia aseita ja panssareita. Kun kokemusta karttuu tarpeeksi, hahmo pääsee tasolta ja saa jakaa pisteitä eri taitojen kesken, olivat ne sitten loitsuja tai vähän eksoottisempia taistelutaitoja.

Vaikka pelissä ei saa mukaan persoonallisia ryhmänjäseniä PC-versioiden malliin, pettymystä lievitti onnistunut kaksinpeli. Peliä voi nimittäin pelata myös kahden sankarin yhteisvoimin, ja tämä jos mikä antaa pelille aivan uusia ulottuvuuksia. Olettaen tietysti että löydät kaverin, joka jaksaa viipyä kylässä pitempäänkin. Vaikka ryhmätyöskentely tuntui aluksi sekavalta ja hankalalta keskittymiskyvyn puutteen vuoksi, siihenkin tottui pian ja seikkailu alkoi heti vaikuttaa kahta paremmalta. Varsinkin taistelija/taikuri-yhdistelmällä pelaaminen oli jännittävää toisen pehmittäessä vihollislaumaa kirveellä samaan aikaan kun toinen heittelee tuholoitsuja pitemmän matkan päästä. Mikäs sen hauskempaa kuin lähteä pienelle fantasiatripille parhaan kaverin kanssa ja kerätä mainetta voittamattomana sankarikaksikkona Forgotten Realmsin kiinnostavassa maailmassa.

Synkän kauneuden tyyssija

Dark Alliance loistaa audiovisuaalisella toteutuksellaan. Ensi näkemältä peli näyttää aivan PC-versioilta, kunnes huomaa että pelimoottori onkin kolmiulotteinen. Yksityiskohtien määrä on niin suuri, että pelkkiä kuvia katselemalla pelin taustoja luulisi helposti esirenderoiduiksi. Kuvakulma on jähmettynyt korkealle sankarin pään päälle, eikä pelissä aina näe kaikkea tarpeellista. Hirviöt tai arkut voivat jäädä kuvakulman ansiosta huomaamatta. Kameran huono käytös haittasi aluksi, mutta siihen tottui äkkiä, sillä kuvakulmaa voi sentään pyörittää.

Ympäristöt ja niitä kansoittavat hirviöt ovat sulavia, pehmeän näköisiä ja kauniita. Baldur's Gaten hämärät kadut, vehreän saastaiset suot, jäiset luolat ja hautakammiot näyttävät suorastaan fantastisilta. Myös hahmojen animointi on ensiluokkaista. Sulavasti loikkivat tiikerit syöksyvät pelaajan kimppuun kissamaisen ketterästi, zombit horjuvat ja liukastelevat omiin sisälmyksiinsä, ja jättiläiset järisyttävät maata kaatuessaan. Mikä parasta, ruudulla voi olla samanaikaisesti kymmeniäkin hahmoja ilman että ruudunpäivitys putoaa lainkaan. Erikoismaininnan ansaitsee näyttävästi mallinnettu vesi. Kun pelaaja kahlaa lätäköissä, veden pinta väreilee ja aaltoilee aidon näköisesti. Parissa kohdassa veden aaltoilusta on myös hyötyä. Kun kulkee luolassa jossa vaanii näkymättömiä kissapetoja, vedessä kulkeminen on turvallisinta, sillä lähestyvät viholliset saavat veden pinnan aaltoilemaan.

Äänimaailma on erinomainen niin musiikkien, puheiden kuin efektienkin osalta. Miellyttävät fantasiasävelet vaihtelevat ympäristöstä riippuen synkän uhkaavista huminoista kauniisiin haltialauluihin. Luolastoissa voi kuulla kivenmurikan putoavan jossakin kaukaisuudessa tai mörön murahtavan nurkan takana. Jääluolat natisevat siihen malliin, että puoliksi odotin koko luolan kohta sortuvan niskaan. Äänimaailma on juuri niin tunnelmallinen kuin Baldur's Gatelta saattaa odottaakin. Ääninäyttelijät hoitavat hommansa kunnialla, ja keskusteluja on muutenkin ilo seurata yksityiskohtaisten hahmojen animointia ja onnistunutta huulisynkkaa katsellessa. Pelaaja saa luonnollisestikin valita omat dialoginsa, mutta vaihtoehtoja ei ole paljon. Pääasiassa pelaaja saa vain päättää, minkä kysymyksen kysyy ensiksi ja mitä seuraavaksi. Mukavana yksityiskohtana kauppiaat kehuvat omia tavaroitaan ja heittävät muutenkin hauskaa kommenttia pelaajan selaillessa ostosluetteloa.

Tunnelmaa lisää myös kekseliäästi hyödynnetty ohjaimen värähtely. Paitsi että pelaaja tuntee maan tärähtävän suurten vihollisten kaatuessa, haavoittuneet sankarit voivat myös tuntea hahmojensa sykkivän pulssin. Tämä ja monet muut yksityiskohdat tekevät tunnelmasta (kirjaimellisesti) käsinkosketeltavan.

Suoraviivaista hauskanpitoa

Dark Alliance on roolipeliksi lyhyt, sillä läpäisyyn kuluu aikaa vain 10-15 tuntia. Mutta koska seikkailu on hauskaa ja kaikki hahmot ovat erikoiskykyineen kiinnostavia, pelin jaksaa hyvinkin läpäistä useampaan otteeseen eri hahmoluokilla. Kaikissa aiemmissa Baldur's Gateissä on esiintynyt vierailevana tähtenä R. A. Salvatoren romaaneista tuttu Drizzt Do'Urden, kaikkien roskafantasian ystävien rakastama musta haltia. Tässä pelissä Drizzt ei ole enää pelkkänä vierailevana tähtenä, vaan hänet saa jopa pelattavaksi hahmoksi pelin läpäisyn jälkeen. Vaikka en Salvatoren kirjoista pidäkään, oli miellyttävä yllätys nähdä tuttu hahmo ja päästä ohjailemaan häntä. Drizztillä pelaaminen rokkaa toden teolla, vihollisia kun on nautinnollista silpoa sankarin legendaarisilla, silmää nopeammilla sapeleilla. Tämän bonushaltian ansiosta peli jaksaa viehättää entistä kauemmin.

Dark Alliancelta ei saa odottaa PC-versioiden syvyyttä, sillä se voi viedä peli-ilon tyystin. Tästä ei ole edes yritetty tehdä monipuolista, hyväjuonista ja vapaata seikkailueeposta, vaan pikemminkin rentouttava toimintapeli RPG-elementeillä varustettuna. Tarina on menettelevä, mutta se ei ole tämän pelin kantava voima. Tätä jaksaa tahkota pääasiassa siitä syystä, että hahmonkehitys ja taistelut ovat hyvin toteutettuja ja silmä saa levätä kauniissa maisemissa. Mikäli Dark Alliancea tarkastelee avoimin mielin ja yrittää unohtaa kuinka hyviä pelejä PC-versiot olivatkaan, tämä kuuluu ehdottomasti PS2:n roolipelien eliittiin.

Diablo's Gate

Itse en ole alkuperäisiä Baldureita jaksanut pelata kovinkaan pitkälle raivoisasta yrittämisestä huolimatta. Dark Alliance ei todellakaan muistuta juurikaan PC-kumppaneitaan, vaan mieleen tulee enemmänkin Forgotten Realmsiin survottu Diablo. Erojakin toki on.

Dark Alliance on kieltämättä lyhyt ja unettava pidemmän päälle, pelissä kun mennään ja tapetaan kaikki mikä eteen sattuu. Diablo kyllä tuntuu tähän verrattuna suorastaan monipuoliselta ja vaihtelevalta, niin yksitoikkoiseksi on Dark Alliance saatu tehtyä. Alussa on kaksi todella lyhyttä hyppelyä (onneksi vain kaksi, peli kun ei ole mikään Jak&Daxter hyppykontrolleiltaan) ja pari kevyttä puzzlentapaista mutta ensimmäisen näytöksen jälkeen nekin unohtuvat ja jäljelle jää vain "keräile nämä-ja-nämä esineet päästäksesi jatkamaan"-tehtäviä.

Grafiikka on todellakin loistavaa ja sen takia peliä jaksaakin pelata. Vesiefektiä täytyy kehua jälleen täälläkin eivätkä pelin taika- ja muut valaistusefektit häviä sille kovinkaan paljoa. Grafiikkaa on myös osattu käyttää hyödyksi kenttäsuunnittelussa tunnelmanluojana, jääluolat ovat upeita, metsä hienoa ja kryptakin on sopivan pelottava. Äänet pelissä ovat kohtuullista keskitasoa, erikoismaininnan annan oikeasti seireeninomaiselle Elfsong tavernin taustalaululle.

Pelin maailma on kohtuullisen onnistuneen oloinen mutta ehkä hieman suppeahko, varsinkin Baldur's Gaten kaupunki tuntui kolmiulotteisena aivan liian pieneltä, unohtamatta laihalta ja laimennetulta tuntuvaa juonta. Hauskana yksityiskohtana pelissä tavataan ohimennen muutama alkuperäisessä Baldur's Gatessa nähty hahmo. Lopputulos on kuitenkin Baldur's Gate-nimelle tehty kevennetty Diablo Forgotten Realmsiin. Jos ulkonäkö ja simppeli "nappi pohjaan ja onnea"-taistelu kiinnostaa niin peli saattaa olla sopiva. Viihdyttävähän tämä kyllä oli. " designed, pisteet 8½ "