Bionic Commando

Kultaiselta 80-luvulta kotoisin oleva Bionic Commando palasi parrasvaloihin viime vuonna onnistuneen uudelleenlämmittelyn avulla. Bionic Commando: Rearmed oli ensimmäinen askel Capcomin suunnitelmissa pyyhkiä pölyt Nathan Spencerin mekaanisen käden päältä. Ruotsalaiselle Grinille oli uusversion ohella annettu tehtäväksi kehittää täysin tuore kappale sarjaan. Klassisen kaksiulotteisen pelimekaniikan kääntäminen kolmeen ulottuvuuteen on melkoinen haaste, johon ruotsalaiset onnistuvat vastaamaan vaihtelevalla menestyksellä.

Vihainen sankari vailla vaimoa

Spencerin palveluksia tarvitaan jälleen kymmenen vuotta NES-hitin tapahtumien jälkeen. Seikkailujen välillä on ehtinyt tapahtua paljon: sankarista tehtiin syntipukki ja hänet heitettiin telkien taakse odottamaan kuolemantuomiotaan. Bionisten ihmisten puolesta taisteleva BioReign räjäyttää kuitenkin juuri sopivaan saumaan ydinpommin Ascension Cityssa, jonne rastatukkainen kommando lähetetään keräämään tietoa terroristijärjestön todellisista tavoitteista. Juoneen sotketaan myös muun muassa vanha kunnon Super-Joe, Spencerin vaimo Emily sekä turhan naissivuhenkilön viittaa ylpeästi kantava Mag.

Bionic Commandon kerrontaa on modernisoitu sen verran, että juonta kehitellään jatkuvasti lyhyillä radiokeskusteluilla hitusen pidempien välinäytösten lisäksi. Alkuperäisteoksen vauhdikas meininki on edelleen tallella, mutta Spencerin näkemykset elämästä ovat hyvin synkkiä. Maailmaan väsynyt mies heittää toinen toistaan vihaisempaa kommenttia esimiehilleen ja vihollisilleen, mukaan lukien joitakin todella huvittavia lausahduksia: "Wow, is that a long health bar or are you just happy to see me?"

Tarinaa pyritään pohjustamaan myös vihollisen tietoverkoista kaivettavilla tiedonmurusilla. Suurempaa tunnesidettä pelaajan ja virtuaalimaailman kohtalon välille ei pääse siltikään syntymään, sillä Spencerin seikkailun käänteisiin voi suhtautua lähinnä huumorilla. Välinäytökset ovat lyhyitä, eikä kaikkia asioita tehdä välittömän selviksi. Toisaalta ytimekäs kerronta ei näin pääse häiritsemään varsinaisen toiminnan kulkua.

Käden ulottuvilla

Bionic Commandon tähti on edelleen Spencerin mekaaninen käsi, jonka ansiosta hän voi liikkua nopeasti vaikeassakin ympäristössä. Hämähäkkimiestä muistuttava toimintaperiaate antaisi varmasti hyvät puitteet avoimen maailman rymistelylle, mutta peli kulkee kuitenkin vaihtelevan rajatussa putkessa. Näin ympäristön yksityiskohtiin on voitu panostaa kiitettävästi, mutta samalla kärsitään toistuvista lataustauoista.

Spencerin kädellä heilumista rajoitetaan radioaktiivisilla alueilla ja pinnoilla sekä vesistöillä, joille supersankarillakaan ei ole asiaa. Tekniikka toimii pahimmillaan todella tökerösti, kun pelaaja saattaa puolivahingossa ajautua kuolettavan vaaralliselle alueelle, jolta ei ehdikään enää paeta ajoissa. Ilmiötä korostavat paikoin harvakseltaan asetetut tallennuspisteet. Lisäksi kaikki taukopaikan jälkeen kerätyt esineet ja suoritetut haasteet on otettava uusiksi kuoleman jälkeen.

Käden kanssa liikkuminen on muuten toteutettu hyvin. Peli osaa ilmoittaa selvästi potentiaalisista tarttumakohdista sekä oikea-aikaisista irrotuksista, jotta svengaileminen pysyy sujuvana. Parhaimmillaan raunioituneen kaupungin tai vehreän puiston läpi liitäminen on todella terapeuttista, mutta rajoitettu ympäristö ja aavistuksen mielikuvitukseton suunnittelu estävät pelimekaniikan täydellisen kukoistamisen.

Purkitettua toimintaa

Bionisen kommandon tielle asettuu muutamien massiivisempien pomotaistelujen ohella tavallisia rivisolttuja sekä taisteluhaarniskoihin pukeutuneita pirulaisia. Ryhmissä kulkeva jalkaväki on täydellistä tykinruokaa, sillä se ei tarjoa tekoälyllisiä haasteita pelaajalle. BioMech-puvulla varustetut spesialistit ovat sen sijaan asteen hankalampia ja mielenkiintoisempia vastustajia, sillä ne suojautuvat hyvin ja iskevät tehokkaasti. Pomotaistelut puolestaan vaativat pelin arcade-hengelle uskollisesti toistuvien kuvioiden opettelemista, mikä kuvastaa hyvin pelin taisteluiden dynaamisuuden puutetta.

Mekaanista kättä tarvitaan luonnollisesti myös oikeuden jakamisessa. Spencer voi tarttua vihollisiin ja viskoa näitä päin seiniä tai vastaavasti hyödyntää ympäristön irtaimistoa naamojen murskaamisessa. Pelaajalle avautuu käytettäväksi lisää liikkeitä seikkailun edetessä. Erilaisten haasteiden suorittamisesta palkitaan parannuksilla vanhoihin aseisiin ja hahmon kestävyyteen.

Brutaalisti toteutettu turpaan mättäminen jaksaa viihdyttää varsin pitkälle, mutta muutamat lisäliikkeet eivät olisi pahitteeksi. Toimintaa vesittää myös kenttäsuunnittelu. Etenemistä rytmitetään ympäristön avoimuuden ja vastarinnan määrän vaihtelemisella. Peli on selkeästi vahvimmillaan, kun kättä pääsee hyödyntämään aktiivisesti, eikä vihollisia tarvitse piestä pelkästään mielikuvituksettomilla aseilla. Temput ehtivät loppua kesken reilusti ennen viimeistä taistelua, joten pelimekaniikka ei enää pääse kehittymään. Sen sijaan pientä piristystä tuodaan parilla käsikirjoitetuilla toimintakohtauksilla, joista jälkimmäinen täyttää paikkansa kaikessa näyttävyyessään.

Kahdeksan pelaajan moninpeli tuntuu alkuun tuoreelta ilmestykseltä, kun jokaisella on käytössään mekaaninen käsi karsituin ominaisuuksin. Ympäristön täydellinen hyödyntäminen vaatii aktiivista liikkumista, mikä saa hyvät pelaajat erottumaan selkeästi heikommista. Aseiden huono tuntuma ja vähäinen vaihtelu jyystävät kuitenkin uutuudenviehätyksen nopeasti pois. Jäljelle jäävät vain kovimmat karjut, jotka tekevät aloittelijoiden elämästä tuskaa.

Keskinkertaista kauniimpaa

Bionic Commando näyttää erittäin hyvältä. Vaihtelevat ympäristöt hehkuvat värikkäitä yksityiskohtia. Paikoin tehosteet saavat toiminnan nykimään ja ruudun repeilemään, mutta virheet eivät pääse häiritsemään pelaamista. Äänien osalta suurimmat kiitokset menevät mainiolle musiikkiraidalle. Varsinkin pelin teema onnistuu tuomaan ilmojen halki leijailemiseen kaivattua nostetta. Päähahmoa ääninäyttelevän Mike Pattonin suoritus sen sijaan huokuu häiritsevän paljon angstia.

Nathan Spencerin paluu ei ole niin onnistunut kuin legendaariselle sankarille olisi suonut. Paikoin tuntuu, etteivät kehittäjät ole osanneet päättää, mitä he haluavat pelillään tehdä. Bionic Commando kunnioittaa sarjan arcade-henkeä kiitettävästi. Se tarjoilee tukullisen hauskoja hetkiä, mutta pelin syvyys loppuu kesken. Kaiken kukkuraksi uudelleenpeluuarvoa rajoittavat typerät suunnittelupäätökset. Bionic Commando on kuin vauhdikas kesäleffa, joka pistetään katsomisen jälkeen hymyssä suin hyllyyn pois parempien tekeleiden tieltä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi