Vihtahousun pojan paluu

Monilla konsoliroolipeleillä on taipumus jäädä Euroopassa hyvin vähälle huomiolle tai hukkua tunnetumpien pelien varjoon. Pahimmassa tapauksessa niitä ei julkaista ollenkaan. Siten meinasi käydä myös japanilaisen Nippon Ichi Softwaren kehittämälle Disgaea: the Hour of Darknessille, mutta onneksi Dynasty Warriors -peleistään tuttu Koei luotsasi kyseisen mestariteoksen turvallisesti vanhalle mantereelle.

Kyseessä on strategiaa ja roolipelielementtejä taitavasti sekoitteleva humoristinen seikkailu, jossa kaksivuotisesta unestaan herännyt Manalan kruununprinssi Laharl lähtee vasalleineen vaatimaan edesmenneen isänsä kruunua. Tehtävä ei ole helppo, sillä Manala on suistunut kaaokseen erinäisten pyrkyreiden tavoitellessa ylivaltiaan titteliä. Lusikkansa soppaan työntävät myös taivasten valtakunnan pöyhkeät enkelit, eikä kaikki tunnu muutenkaan olevan aivan sitä miltä näyttää.

Voittoon vaaditaan kunnolliset työkalut

Peli koostuu enimmäkseen vuoropohjaisista taisteluista, jotka käydään yläviistosta kuvatuilla kartoilla. Taistelut vaativat tarkkaa taktista silmää, ja pelaajan on osattava hyödyntää niin maastoa kuin ryhmätyötekniikoitakin. Käytännössä taisteleminen on vuoropohjaista hahmojen liikuttelua: aluksi siirretään omia hahmoja, jonka jälkeen tekoäly tekee omat siirtonsa.

Mätkintävälineestä riippuen on hakeuduttava tarvittavan kantaman päähän, ennen kuin vihollisia voi vahingoittaa. Raskaat kirveet eivät ole kovin tarkkoja, mutta tekevät hirvittävää jälkeä. Miekat ovat kalliita, mutta erittäin käyttökelpoisia ammattilaisten käsissä. Nyrkeillä ja taisteluhansikkaillakin pärjää, aivan kuten keihäillä ja peitsilläkin. Pitkän matkan aseita, kuten jousia ja pistooleja, käyttävät hahmot voivat räiskiä kauempaakin. Samoin on maagien laita, jotka parhaimmillaan putsaavat kuvaruudun verran vihollisia taioillaan.

Aivan kuin kiitettävä asepaljous ei olisi vielä tarpeeksi, hallitsevat hahmot vielä runsaasti näyttäviä erikoisliikkeitä, joiden oikea-aikainen käyttö on usein avain voittoon. Taisteluiden kulkuun vaikuttavat myös maaston muodot ja esteet, sillä kukkulan päälle sijoitetut jousimiehet tai kallion takana kyykkivä velho tekevät helposti selvää avomaastossa tallustavista demoneista. Innovaatiobonuksen ansaitsevat myös maahan haudatut geo-paneelit, jotka antavat niiden päällä seisoville hahmoille vaihtelevia kykyjä - hyviä tai huonoja. Paneeleja hyödyntämällä pienempikin joukko-osasto voi nujertaa itseään huomattavasti voimakkaamman yksikön.

Manailua Manalassa

Konsoliroolipeleille ominaiseen tapaan hahmojen taidot, kyvyt ja erikoisliikkeet kehittyvät seikkailun edetessä. Kehitys on havaittavissa muun muassa parantuneina ominaisuuksina, kuten nopeutena, näppäryytenä, voimana ja edistyneenä aseenkäyttötaitona. Ahkeralla harjoittelulla on mahdollista bodata hahmoistaan todellisia eksperttejä. Kehittymisnopeus riippuu täysin hahmon lähtötasosta. Esimerkiksi perusvasallin voi palkata remmiinsä puoli-ilmaiseksi, mutta taitavan yksilön palkkaaminen maksaa suuren summan manaa. Ekspertin hinnalla saa puolestaan värvättyä karvalakkimallin lohikäärmeen, kun taas taitavan lohikäärmeen palkkaamiseen joutuu todella näkemään vaivaa, etenkin koska vasallien värväämiseen tarvittavaa manaa saa pelkästään kaatuneilta vihollisilta. Erilaisia hahmoluokkia ja välineitä on häkellyttävän paljon, joten joukkionsa voi kasata täysin omien mieltymysten mukaan.

Hahmojen lisäksi myös aseet kehittyvät. Eivät tosin normaalissa taistelussa, vaan ainoastaan Tavaramaailmassa, joka on eräänlainen rinnakkaistodellisuus kunkin tavaran sisällä. Idea kuulostaa melko omituiselta, mutta käytännössä se toimii hienosti. Kunkin tavaran sisuksissa nimittäin asuu koko joukko enemmän ja vielä enemmän vihamielisiä hirviöitä, jotka kesyttämällä tavaroistakin tulee parempia. Tavaramaailman kentät luodaan satunnaisgeneraattorilla, jolloin yksikään ei ole toisensa kaltainen.

Aivan kuten taiatkin, kuluttavat erikoisliikkeet kallisarvoisia taikapisteitä. Elämäpisteiden tavoin nekin voi käydä taisteluiden välillä lataamassa Manalan terveyskeskuksessa. Mikä mielenkiintoisinta, terveyskeskus palkitsee suurasiakkaat artefakteilla ja voimaesineillä. Selkäsauna siis kannattaa. Myös Manalan ase- ja varustekauppa myöntävät kanta-asiakasalennuksia ja etuja suurten kertaostosten yhteydessä.

Demokratiaa demoneille

Edes Manalan prinssi ei saa temmeltää mielensä mukaan, vaan suurten päätösten tekemiseen vaaditaan lupa Synkältä Neuvostolta. Neuvostona toimii sekalainen rosvojoukko luihuja juonittelijoita ja ahneita tyhmyreitä, eli koko lailla samaa porukkaa kuin Suomenkin eduskunnassa. Vaikka asiat ratkaistaan äänestämällä, on byrokratian rattaita mahdollista voidella pienin lahjuksin tai pakottaa ne väkivalloin pyörimään haluamaansa suuntaan. Uhkailun ja lahjonnan lisäksi vaikutusvaltaansa neuvoston edessä voi kasvattaa kunnostautumalla taistelukentillä, jolloin päätökset ja lakialoitteet hyväksytään suuremmalla todennäköisyydellä.

Vaikka Disgaean erinomaiset kevytstrategia- ja roolipelielementit ovat vertaansa vailla, on pelin paras piirre ehdottomasti sen humoristinen juoni. Puberteettinsa kanssa painiskeleva päähenkilö Laharl tarjoaa varmasti oivan samastumiskohteen monelle pelaajalle, ja väkkärän lailla kieppuvat juonenkäänteet pitävät otteessaan aina yllättävään loppuratkaisuun saakka.

Ääninäyttely on ensiluokkaista tasoa, ja seikkailun edetessä päästään todistamaan toinen toistaan kummallisempien sivuhahmojen toilailuja. Hulluimmasta päästä ovat tyttöjä tiiraileva Avaruussankari, sekä keikarimainen aatelisherra, jonka päähenkilöt ristivät epävirallisesti "Välipomoksi". Myös jättimäinen ylidemoni, joka ei mahdu tv-ruutuun vaan joutuu kutistamaan itsensä päästäkseen peliin mukaan, on melkoisen kummallinen tuttavuus.

Kuin suoraan roolipelien kultakaudelta

Pelin grafiikka on retrohenkistä viimeistä pikseliä myöten. Niukka väripaletti ja japanilaistyylinen kuvitus eivät vetoa kaikkiin, mutta klassisten konsoliroolipelien ystävät innostuvat takuulla. Valitettavasti isometristen karttojen tarkastelu ei ole aina helppoa. Pelialuetta voi katsoa vain neljästä eri vinkkelistä, jonka vuoksi osa hahmoista jää ärsyttävästi piiloon syvänteisiin ja esteiden taakse. Se onkin itseään toistavan musiikin ohella ainoa särö muuten niin eheässä kokonaisuudessa. Onneksi vahinko on otettu takaisin kaikilla muilla osa-alueilla.

Ensiluokkainen käsikirjoitus, intensiivinen tunnelma ja nauruhermoja kutitteleva huumori nostavat Disgaean tavanomaisten seikkailujen yläpuolelle. Hahmojen edesottamuksia on hauska seurata, ja vaihtoehtoisten loppuratkaisujen sekä piilotettujen ominaisuuksien ansiosta pelin pariin voi palata uudelleenkin. Disgaea: the Hour of Darkness on ehdottomasti kesän parhaita julkaisuja ja ottaa oikeutetusti paikkansa konsoliroolipelien kirkkaimmassa kärjessä.