Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Fable

Project Egon saappaissa


Fablella on suuret saappaat täytettävänään. Alkujaan Project Egoksi kutsuttu peli oli tarjoavinaan ennennäkemättömän rikkaan roolipelimaailman, jossa jopa puiden kaavailtiin kasvavan ja kukkien taittuvan kenkien alla. Ei siis ihme, että mustavihreän konsolijättiläisen nimeen vannovat ovat odottaneet peliä vesi kielellä sen paljastamisesta lähtien. Heti alkuunsa on kuitenkin puhallettava pilvilinnat syrjemmälle, sillä peli ei kykene täyttämään järjettömiä ennakko-odotuksiaan. Muinaisista lupauksista on kuljettu pitkä ja kivikkoinen tie lopulliseen peliin, eikä pelin nimi ole ainoa matkan varrella muuttunut seikka. Fable on kuitenkin viihdyttävä peli, kun sitä tarkastellaan sen omilla meriiteillään.


Fablen runkona on hyvin tavanomainen kolmannen persoonan toimintarooliseikkailu konsolimaisine fantasiamaailmoineen. Peli kertoo eräänlaisen elämäntarinan mahtavaksi kasvavan pojan elämästä, mutta kirjaimellisesti kehdosta hautaan elon tiellä ei kuljeta. Ohjailtavan hahmon nuoruuteen ja aikuisuuteen mahtuu kaikenlaista säpinää, kun rosvojoukkio eräänä päivänä polttaa pojan kotikylän sekä kidnappaa tämän äidin ja siskon. Pelin tapahtumapaikkana on Albion, keskiaikaisesta Iso-Britanniasta vaikutteita ammentanut saarimainen satumaailma, joka pääpiirteiltään rakentuu kylistä ja niiden väliin jäävistä rajatuista metsäteistä. Täysin avointa pelimaailmaa odottavat pettynevät Fableen, mutta rajoitteiden vastapainoksi kenttiin on saatu upotettua sellaista elävyyttä, josta avoimuudestaan tunnettu Morrowind voi vain uneksia.


Sehän elää!


Fablen fantastisin ominaisuus on se, miten pelimaailma asukkaineen elää ikään kuin omaa elämäänsä vuorovaikutuksessa kaikenlaisiin seikkoihin aina vuorokaudenajoista pelaajan sankaruuteen. Tietokoneen ohjaamat hahmot käyttäytyvät nykypelien yleisen tason huomioiden varsin uskottavasti. Esimerkiksi kaupat sulkevat iltaisin ovensa, ihmiset vetäytyvät yöksi nukkumaan ja lapset kirmaavat aamuisin kouluun oppia hakemaan. Myös pelaaja saa osansa tästä vuorovaikutuksesta, sillä tunnettu sankari huomataan varmasti. Pelaaja voi myös kommunikoida Albionin asukkien kanssa yksinkertaisella elekielellä, joka kirvoittaa loogisia joskin oikean elämän monimuotoisuudesta kauas jääviä reaktioita tietokonehahmojen keskuudessa. Pelaaja voi esimerkiksi flirttailla, nauraa, piereskellä, näyttää keskisormea ja kiroilla. Käytöksellä on oma osansa siinä, miten ihmiset pelaajan sankarin näkevät, mutta mainetta tai ulkonäköäkään ei sovi unohtaa.



Sankarin maine ja ulkonäkö muuttuvat tekojen mukaan. Fablessa pelaajalla on vapaus pelata hyväntahtoisella, ilkeällä tai jossain näiden välimaastossa tasapainottelevalla hahmolla. Hyvä hahmo on sinisilmäinen komistus, josta kaikki pitävät, kun vastaavasti paha hahmo on pelätty pirulainen tunnusomaisine sarvineen. Hahmo saa lisäksi iän myötä ihoonsa uurteita sekä taisteluista muistuttavia arpia. Hiusten harmaantumiseltakaan ei voi välttyä. Hiustyyliä sen sijaan voi muuttaa käymällä parturissa, ja ihoon on mahdollista hankkia komeita tatuointeja. Vaatetusta voi muokata vaatekappalekohtaisesti aina raskaasti panssaroidusta nakupekkaan. Tarpeen tullen pelissä voi pukea hahmolleen vaikka naisten vaatteita, tosin sillä tuskin herättää kovin suurta arvostusta kyläläisten keskuudessa. Sankarin kykyjen osalta ollaan kuitenkin tyydytty perinteisempään ratkaisuun: pelissä kerätään pääasiassa taisteluista kokemuspisteitä, joilla voi kohentaa esimerkiksi hahmon voimakkuutta, oveluutta ja monenlaisia taikavoimia. Pelihahmo ei siis voimistu pelkästään heiluttelemalla miekkaansa, mikä on pienoinen pettymys.


Peliympäristöjensä puolesta Fable on mieleenpainuva peli. Albionissa on vaihtelua aina vehreistä maalaismaisemista pakkasen kourissa sinnittelevään kyläpahaseen sekä kammottavista suomaisemista pimeisiin luolastoihin. Graafinen ilme on upea, mistä kiitos pelin kirkkaalle väripaletille ja yksityiskohtaiselle luonnolle. Puuston ja reaaliaikaisten varjojen paikoin hieman turhan lyhyt piirtoetäisyys, kylissä esiintyvät ruudunpäivitysongelmat sekä välianimaatioiden yllättävä nykiminen kirvoittavat pientä kritiikkiä, mutta graafinen kokonaisuus toimii silti hyvin. Fablessa tunnelma on rautaa, ja leijonanosan siitä luo mahtava ääniraita. Eri alueilla on omat teemamusiikkinsa, jotka tukevat visuaalista esitystä saumattomasti. Muun äänimaailmankaan ei tarvitse häpeillä, sillä tilaääni on uskottava, efektit teräviä ja brittiaksenttiin vahvasti painottuva ääninäyttelykin kelvollista – tosin erilaisten kommenttien vähyys käy paikoin korvaan.


Mikään peli ei ole täydellinen


Fablen taistelusysteemi on yksinkertainen mutta pääasiassa toimiva. Pelissä on mahdollista käyttää monenlaisia lähitaisteluaseita, erilaisia jousia sekä magiaa. Hyökkäykset suoritetaan pääasiassa X:ää painelemalla, eikä pelissä ole minkäänlaista kombosysteemiä. Tähän kun yhdistetään vihollisten suhteellisen yksinkertainen tekoäly ja pelin yleinen helppous, hutkimisen luulisi käyvän nopeasti puuduttavaksi toistoksi. Taisteluissa on kuitenkin sopivasti munaa, eikä niiden määrää ole ylimitoitettu, joten roistojen, ihmissusien, peikkojen ynnä muiden vihollisten harmiksi brutaalin toiminnan parissa viihtyy yllättävän pitkään. Lisäksi peli kannustaa pelaajaa välttelemään omaan nahkaan päätyviä iskuja ei niinkään kuolemanuhalla, vaan tarjoamalla suurempia kokemuspistepotteja. Suojaaminen ja iskujen väistely toimii kuin Ninja Gaidenissa konsanaan. Taistelusysteemin suurin ongelma on se, miten kamera käyttäytyy. Kameran laiskuus korostuu paria pahista suurempia vihollismääriä vastaan taistellessa, jolloin kuvaaja ei tahdo pysyä liikkeessä mukana. Ainoa vaihtoehto kameran kurissapitämiseksi on johonkin viholliseen lukittuminen, mutta tämä ei ole välttämättä järkevin ratkaisu, jos ympärillä on verenhimoisia miekanteriä enemmän kuin laki sallii.



Pelin uudelleenpeluuarvoa nakertaa tarinan staattisuus. Riippumatta pelaajan valinnoista pelissä on aina suoritettava ne tietyt avaintehtävät ja lopulta kohdattava taustalla vaikuttanut suurempi paha. Sivutehtävissäkään ei ole riittävää jakoa hyvän ja pahan tehtäviin, vaan suurin osa niistä painottuu hyvän puolelle. Sarvipään on siis metsästettävä pahuuspisteitä esimerkiksi ryöväämällä ja tappamalla puhtaasti omaksi ilokseen. Porkkanoita uusintakierrokselle on silti helppo keksiä suurimman motivoijan petettyäkin. Oman hahmon kasvattaminen on nimittäin sen verran viihdyttävää puuhaa, että pelin pelaa ainakin kahteen kertaan ihan vain nähdäkseen, millaisia eroja erilaisten hahmojen välille voi muovautua. Lisäksi pelimaailmassa on monia pikku nyansseja, jotka helposti tulee sivuutettua ensimmäisellä läpipeluukerralla.


Tarina itsessään voisi olla pidempi ja rönsyilevämpi. Pelkät suoraviivaisesti etenevät avaintehtävät suorittava voi nopeimmillaan juosta pelin läpi alle 10 tunnissa, kun käyttää paikasta toiseen siirtymistä nopeuttavaa teleporttisysteemiä. Tällöin kuitenkin sivuuttaa suuren osan Fablen hienouksista. Rajoittuneista kentistä huolimatta Albionissa on paljon nähtävää ja koettavaa. Pelissä on esimerkiksi mahdollista hankkia puoliso tai pettää nykyistä puolisoa menemällä uusiin naimisiin. Oman talon osto onnistuu. Rahasta kiinnostunut voi ruveta rakennuksia vuokraavaksi ja kauppojen välillä kauppaa käyväksi liikemieheksi tai tienata kalastamalla. Omaa ulkomuotoaan voi tukevoittaa popsimalla outokumpua kasvattavaa omenapiirakkaa. Tosimies käy iltaisin pubissa vetämässä lärvit tai pelaamassa uhkapeliä. Lipevää kaveria leikkivä voi murtautua taloihin ja tyhjentää hyllyt arvotavarasta. Mahdollisuuksia on monia. Kalastelun kaltaisissa "minipeleissä" ei valitettavasti ole riittävästi syvyyttä, jotta pelkällä elämisellä Albionissa kovin pitkään viihtyisi, mutta tehtävien lomassa ne maistuvat mukavina välipaloina.


Klassikkoainesta


Fable on varmasti sellainen peli, joka jakaa pelaajia kahteen leiriin. Osalle se on vain tavanomainen seikkailu, jonka parissa ei paria iltaa kauempaa nokka tuhise, mutta osalle Fable on lähes taianomainen elämys. Pelin parissa viihtyvät parhaiten ne, jotka hakevat peliltä muutakin kuin vain lopputeksteihin pääsemistä. Fablessa riittää sisältöä noin 40 tunniksi, jos sen haluaa läpikotaisin koluta. Eniten pelissä kismittää pelikokemusta pätkivä latailu suhteellisten pienten kenttien välillä sekä se, että pelaajan valinnoilla ei ole tarinan kannalta juurikaan merkitystä. Pelin kaksi erilaista loppuratkaisuakin määräytyvät vain loppuun asetetun joko–tai-valinnan mukaan.


Kokonaisuudessaan Fable on kuitenkin laadukas paketti, johon jokaisen olisi syytä edes tutustua. Se nousee selkeästi esiin Xboxin harmahtavasta pelitarjonnasta ja rakentaa tietä tulevaisuudessa häämöttäville, aidosti eläville virtuaalimaailmoille. Pelin kantava voima on ennen kaikkea erinomainen tunnelma, joka tekee pelaamisesta rentouttavan ja mukaansatempaavan kokemuksen. Fable toimii loistavana kontrastina monille hermoja koetteleville peleille, sillä sen maailmaan voi vain heittäytyä ja unohtaa murheet turhat.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvostelussa: 
Arvosteltu versio: 

Kiitokset arvostelukappaleesta Microsoftille.

HUOM! Peliä voi jatkaa tarinan loputtua vain katsomalla lopputekstit kokonaisuudessaan.