F.E.A.R. 2: Project Origin

Monolith Productionsin F.E.A.R. yhdisti vuonna 2005 japanilaisista kauhuelokuvista tutun tyylin ja ensimmäisestä persoonasta kuvatun räiskinnän kokonaisuudeksi, joka puistatti positiivisesti pelaajia. Jatko-osassa studio pyrkii tarjoamaan entistä kiivaamman kokemuksen suuremmalle yleisölle. Monolithin temput ovat tutut, mutta suunnittelussa tehdyt kompromissit heikentävät lopputuloksen laatua.

Mutkia matkassa

Fanien kannattaa heti ensimmäiseksi unohtaa ulkopuolisten studioiden kehittämät lisälevyt, sillä ne eivät merkitse mitään sarjan luojien tarinassa. F.E.A.R. 2: Project Origin lähtee liikenteeseen juuri ennen alkuperäisen pelin loppuhuipennusta. Pelaajan ohjastama Michael Becket kuuluu iskuryhmään, jonka pelastustehtävä vaihtuu nopeasti haahuiluun pimeillä käytävillä ja kujilla epämääräisissä merkeissä.

Project Originin juoni vaikuttaa varsinkin alussa erittäin sekavalta, sillä pelaaja vain noudattaa sokeasti käskyjä. Kaikki tapahtumat seurataan Becketin silmistä Half-Lifen tyyliin. Tarinan kyydissä pysyy parhaiten lukemalla ympäristöihin ripoteltuja informaatiopaketteja. Niissä kuvaillaan varsin salamyhkäisesti erilaisia sotilasprojekteja ja -kokeita, jotka liittyvät olennaisesti myös pelihahmon kohtaloon.

Tekstipohjaiseen kerrontaan luottaminen saa pelaajan usein tuntemaan olonsa eksyneeksi ja turhautuneeksi, kun etenemisestä puuttuu selkeä tavoite ja suunta. Becketin tielle ilmestyy jatkuvasti kliseisiä esteitä, jotka pakottavat hänet erilleen ryhmän muista jäsenistä. Suurin osa seikkailusta edetäänkin yksin ja lineaarisesti hiljaisempien suvantovaiheiden ja tiukkojen tulitaisteluiden vuorotellessa.

Taskulampun valossa hikisesti välkkyvät synkät ympäristöt ja erilaiset pelottelutehosteet ovat edelleen tärkeässä roolissa tunnelman luomisessa. Keskiyöllä kuulokkeet päässä pelatessa käytävillä sooloileminen saa ahdistuksen puskemaan sieluun, mutta kovinkaan montaa oikeasti säikäyttävää saati pelottavaa hetkeä ei kampanjaan kuulu. Pahimmillaan Alma-tyttösen ennalta-arvattava kiusaaminen alkaa lähinnä ärsyttää.

Vihollista edessä!

F.E.A.R.:n tavaramerkkeihin kuuluvat pelottelun ohella intensiiviset tulitaistelut, jotka ovat tälläkin kertaa aseiden ja kontrollien osalta kunnossa. Project Originissa hurme roiskuu ja viholliset huutavat kivusta, sillä lähes jokaisella pyssyllä voi pistää vastustajansa punaiseksi mössöksi. Arsenaaliin kuuluu pari erikoisempaa tappovälinettä, mutta tavalliset luotipohjaiset konetuliaseet ja haulikot istuvat sotilaan käteen parhaiten. Muutamaan otteeseen pelaajalle annetaan käyttöön raskailla tykeillä varustettu mecha, jolla voi tuulettaa vailla huolta huomisesta.

Becketin tielle astuu tavallisten jalkaväkimosurien lisäksi joitakin paranormaaleja vainolaisia. Tekoäly osaa kaataa pöytiä suojakseen ja loikkia niiden taakse piiloon, mutta usein se jättää itsensä tarpeettomasti alttiiksi pelaajan luodeille. Taistelukentät harvemmin antavat tilaa taktisiin koukkauksiin kummallekaan osapuolelle, joten koitokset pysyvät suoraviivaisina. Vasta isompiin taisteluhaarniskoihin sonnustautuneiden kolossien kaatamiseen vaaditaan kikkakolmosta.

Pelaajalla on hihassaan ensimmäisestä pelistä tuttu ässä: kyky hidastaa aikaa hetkeksi. Kranaattien räjähdykset ja panosten jättämät vanat huvittavat aluksi, mutta loppupuolella efektistä tulee enemmänkin pakollinen osa taistelumekaniikkaa kuin nautinnollista luotibalettia. Pelin tiiviit ympäristöt kaikkine esteineen antaisivat hyvät puitteet Killzone 2:n kaltaiselle ensimmäisen persoonan suojautumiselle. Becket voi toki vihollisten tapaan kaataa irtaimistoa tulilinjalle, mutta siihen se valitettavasti jääkin. Lähitaistelu puolestaan rajoittuu pelkistettyyn lyöntianimaatioon. Vihollislauman teurastaminen hidastetulla luotiryöpyllä käy pidemmän päälle liian monotoniseksi ja haasteettomaksi.

Pelattava, ei pelottava

Monolith onnistuu Project Originissa tarjoamaan ensimmäistä peliä monipuolisempia ympäristöjä, vaikka ne kaikki pysyvät synkkinä ja melkoisen ahtaina. Pelaaja rei’ittää seiniä tuttujen toimistokolhoosien lisäksi koulujen käytävillä ja kamalien tutkimuslaitosten syvyyksissä. Visuaalinen tyyli säilyy uskollisena studion aikaisemmille tuotoksille. Yksityiskohtaisesta ulosannistaan huolimatta peli ei kuitenkaan nouse kärkikastiin, sillä osa tehosteista ja ympäristöistä näyttää turhan simppeleiltä.

Audiopuolella luotetaan pahaenteiseen rummutukseen ja mölinään hiljaisuuden kera. Vasta taisteluosuudet saavat ääniraidalta enemmän tukea räjähtävämmällä musiikilla ja aseiden messevällä paukkeella. Näyttelijät hoitavat pestinsä hyvin ilman yli- tai alilyöntejä, vaikka Cortanana tunnetun Jen Taylorin kirosanojen täyteinen dialogi huvittaa Halo-miestä.

Project Origin sisältää lyhyehkön tarinan ohella moninpelin, jonka perinpohjainen testaaminen on kuitenkin osallistujien puutteen takia käytännössä mahdotonta. Suuri osa mielikuvituksettomista saavutuksista liittyy silti verkkosotimiseen. Kun kampanja jää kertokäyttötavaraksi hurmeisista taisteluistaan huolimatta, ei F.E.A.R. 2:ta voi suositella kuin sarjan faneille tai räiskintäaddikteille, jotka eivät pelkää pimeää saati alastomia naisia.

Galleria: 

Kommentit

Itse olen kyllä vahvasti eri mieltä Paavin kanssa. Mielestäni k.o. peli on todella mainio, niin intensiivisen gunplayn kuin hyytävän tarinankin osalta. Ja kyllä ainakin tuolla sairaalassa ja koulussa pelotti ihan saatanasti.

F.E.A.R. 3 tervetullut.

Olen samaa mieltä Joohanhin kanssa, peli on erittäin viihdyttävä räiskinnän osalta sekä tunnelma on osittain todella ahdistava. Olisin toki kaivannut vielä shokeeraavampaa kokemusta;)

Peli oli ainakin minusta todella hauska ja viihdyttävä pelata. Vaikka aseet olivatkin välillä suhteellisen tehottomia. Mutta ainakaan ei menty Halo linjalle jossa pitää pumpata 1 lipas päähän ennenkuin elite tuupertuu. :D

Tarinakin oli ihan hyvä. Harmi että nappulat olivat laitettu vähän miten sattuu, mutta niihin tottu kyllä ajan kanssa. Itse antaisin ehkä 4 tähteä.

(Mutta joo, eipä peli ollut kovinkaan pelottava)

Winkwink http://www.konsolifin.net/xbox/gameranking/458

Ja kolme tähteä ei tosiaan ole paska arvosana. Pelasin F.E.A.R. 2:n mieluusti läpi, mutta olenkin tällainen räiskintäaddikti ;)

Alku oli hieman pelottava, sitten kauhistelu hiipui, mutta ei se menoa haitannut. Hyvä peli oli ja moninpelikin oli ihan perus hyvää. Pelin loppu oli kyllä parhaimpia vähään aikaan :)

"Ja kolme tähteä ei tosiaan ole paska arvosana. Pelasin F.E.A.R. 2:n mieluusti läpi, mutta olenkin tällainen räiskintäaddikti ;)"

Nojoo, totta. Ei ole paska arvosana. :p

Täysin samaa mieltä Paavin kanssa.

Myönnetään, kyllä peli olisi enemmänkin neljän tähden arvoinen, mutta piti ihan kontrastiksi pistää Gamerankingiin se viisi. :)

EDIT: Lukaisin arvostelun vielä läpi, ja:
"jotka eivät pelkää pimeää saati alastomia naisia"
Tuohan on täysin päin vastoin! Jos pomppii tuolilta pimeänä vaeltelemisen aikana ilmeentyvistä inkarnaatioista tai ruhjotuista, rumista alastomista naisista ketkä yrittävät väkisin tulla iholle, sopii peli kuin nyrkki silmään!

Kyllä minä ainakin pelästyisin jos pimeästä loikkaisi anorektinen nainen kimppuun. Hui kauheaa! :D

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi