Tiedättehän sen tunteen, kun on neljättä kertaa kesän aikana menossa puolituttujen häihin, tai kun suvussa on ties kuinka monennet kuusikymppiset tulossa, ja onnittelukorttiin pitäisi keksiä jotain originellia sanottavaa? Taas yhden Formula-pelin arvostelua kirjoittaessa alkaa samanlainen tuskainen olo kalvaa sisuksia. "Mitenkähän sanoisi ihan saman asian vähän eri sanankääntein? Mitä, jos samat ihmiset, jotka ovat lukeneet aikaisempia sepustuksiani, lukevat tämänkin, ja huomaavat, että en ole keksinyt enää mitään uutta?"

No, minun ja kaikkien kaltaisteni peliarvostelijoiden iloksi SCEE on jälleen tänäkin vuonna tuonut kauppoihin tallitiedoilla päivitetyn version autourheilun kuninkuusluokan yksinoikeuslisenssipelistä. Hyvähän on takoa, kun rauta on kuumaa, mutta joskus alkaa toivoa että rauta vähitellen jäähtyisi.

Vaan purnaukset sikseen, levy koneeseen ja ratti pyörimään.

"Valot sammuvat, hanaa!"

Vaikka Sonyn ostamaa yksinoikeutta Formula-1-lisenssiin on enää vuoden verran jäljellä, on mukava havaita, että SCEE ei ole sentään hyppinyt aidan matalimman kohdan yli Räikkösen ja kumppaneiden kiesejä biteiksi muuttaessaan. Kilpailun puutehan olisi helposti voinut johtaa tilanteeseen, jossa formuloiden ajotuntuma olisi piirun verran Ridge Raceristä epärealistisempaan suuntaan, ja sisällöllisesti peli junnaisi jossain Pole Positionien laajuudessa. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, sillä vuosi vuodelta peliä on yritetty parantaa joka osa-alueella.

Rehellisyyden nimessä on sanottava, että eipä Formuloista enää paljon enempää voisi irti saadakaan. Lajihan on kuitenkin kiteytettynä vajaan kahdenkymmenen radan ympäri ajamista vuosi vuoden perään. Sääntöjen yksityiskohdat ja kuskit voivat vaihdella, mutta perusajatus ei ole muuttunut sen jälkeen, kun muinaiset roomalaiset ajoivat hevosvaljakoilla Circus Maximumin ympäri. Mitä siis voisi Formula-peliltä odottaa? Tuunaamista? Lentäviä autoja? SimFormulaa, jossa johdetaan kilparataa? Tärkeintähän on kuitenkin vauhti ja kovat äänet!

Lähtökohdat huomioon ottaen ei liene yllättävää, että peli ei ole vallankumouksellisesti muuttunut viime vuodesta. Yhä edelleen on mahdollista ajaa yksittäisiä kilpailuita, kisaviikonloppuja, täysiä kausia tai alkaa luoda uraa formula-tähtenä. Lisäksi TV-moodi on yhä käytettävissä. Jos siis maailmasta on yksinkertaisesti kaikki vähänkään järkevä tekeminen loppunut, voi pistää pleikkarin ajamaan yksinään Malesian Grand Prix'tä ja sillä välin itse testata montako kertaa Dual Shockin johto ylettyy pelikotelon ympäri.

"Pakollinen varikkokäynti seuraavalla kierroksella"

Tuotantoarvojen osalta Sony ei ole pihtaillut. Peli on kokonaisuudessaan käännetty suomeksi, joten Formuloilla voi rahastaa englantia taitamatontakin kansanosaa. Valitettavasti ainakin tallihenkilöstön ääninäyttelijä saa flegmaattisuudellaan kuskin nukahtamaan, lontoota osaavien kannattaa siis suosiolla valita kolmas kotimainen pelin kieleksi. Grafiikka ja etenkin äänet ovat juuri sitä, mitä voisi viiden vuoden kokemuksella varustetun tiimin tuottavan. Hurjaa parannusta F1'05:stä ei ole havaittavissa, mutta eipä ole laitteistokaan muuttunut vuoden takaisesta. Eurooppalaisena voin vain toivoa, että vuoden kuluttua tähän aikaan tilanne on tältä osin toinen.

Tallin kisanaikainen radioliikenne ei herätä riemunkiljahduksia tekniseltä toteutukseltaan sen enempää kuin sisällöltäänkään. Jos testeissä jään viisi sekuntia tavoiteajasta, niin huomaan kyllä itsekin, että "tuo oli huono kierros", thank you very much. Toisaalta taas varikolle ajamisesta ei ymmärretä huomauttaa sitä varikkosuoran liittymää lähestyttäessä. Oikea ajankohta tällaisille viesteille tuntuu olevan puolitoista kierrosta ennen ratkaisevaan radankohtaan saapumista.

Varikosta puheen ollen: viime vuodesta tutut minipelit ovat täällä taas. Varikolle ajettaessa täytyy siis oikea-aikaisesti napautella nimettyjä nappeja, jotta pysähdys sujuisi mahdollisimman nopeasti. Pöljänä yksityiskohtana tässä on tosin se, että pimeässä huoneessa kirkasta ruutua tuijottaessa pimeänäkö on sen verran kärsinyt, että itse en ainakaan onnistunut heti löytämään mustia R1- ja L2-nappeja rattiohjaimeni mustalta taustalta. Idea siis toimii varmaan hyvin perusohjaimella, mutta rattien olemassaolo on tätä speksatessa päässyt unohtumaan.

"Me tarvitsemme paremman kierroksen"

Selkeitä parannuksiakin on onnistuttu tekemään. Nyt esimerkiksi auton pystyy vaivattomasti kolaroimaan täysin ohjauskelvottomaksi. Ajomallinnus ei ole juurikaan muuttunut, tuntumahan oli jo ennestäänkin hyvä. Autoissa on säätövaraa edelleen enemmän kuin riittävästi, mutta nyt tekniikkaa tuntemattoman ei tarvitse arvailla, mitä minkäkin vivun vääntäminen piirun verran pieleen vaikuttaa: tätähän varten ovat testiajot.

Testiajoilla on tänä vuonna pelaajalle muutakin merkitystä kuin niissä onnistumisen vaikutus urakehitykseen: ennen kilpailua ajettavissa testeissä pääsee kokeilemaan vaikkapa sitä, miten erilaiset jarrutasapainoasetukset vaikuttavat auton ajettavuuteen milläkin radalla. Testien aikana ajetaan kahdella erilaisella säädöllä mahdollisimman nopea kierros, jonka jälkeen pelaajalta kysytään, kumpi tuntui paremmalta. Samaa voi sitten toistaa vaihdevälien ja renkaiden pystykallistusten kohdalla. Jos onnistuu ajamaan kaikki testit läpi ja niiden perusteella tekemään oikeat valinnat, on auto kisapäivänä optimaalinen sille radalle ja kuljettajan ajotyylille.

Testikuljettajan elämä on tietysti pelkkää testiajoa, ja tällöin tietysti tavoitteetkin ovat hiukan tiukemmin ylhäältä annetut. Siinä missä ykköskuski testailee vain omaksi ilokseen ja hyödykseen, täytyy testikuskin päräyttää hampaat irvessä huippukierrosaikoja kolme kappaletta peräkkäin. Erityisesti tämä harmittaa, kun kahden hyvin menneen kiepin jälkeen vetää yhden mutkan pitkäksi ja jää tavoitteesta yhden kymmenyksen. Seurauksena tallipäällikkö kiekuu korvaan, että "tuo oli huono kierros, pelkäänpä ettei siitä ole meille mitään hyötyä". Kun  vielä aikaa kolmen kierroksen ajamiseen on neljä minuuttia (kierrosennätys 1:42:279), alkaa testin keskeyttäminen olla houkutteleva vaihtoehto. Sitten ei muuta kuin odottelemaan tallin lähettämää sähköpostia otsikolla "Lohduton suoritus".

Helpoimmallakin vaikeustasolla aikarajat on väännetty melko haastaviksi, mutta sadekelin yllättäessä vaadittu aika muodostuu ylipääsemättömän kovaksi. Jos autossa on heppoja yhtä paljon kuin kiloja, niin lähteehän se räpylästä yrittämättäkin, mutta pelissä voisi antaa jotain anteeksi edes siitä syystä, että paraskaan rattiohjain ei välitä sitä perstuntumaa, joka oikeassa autossa on. Dual Shockin käyttökelpoisuudesta Formulan ohjaimena en edes sano mitään.

Schumacherikin jo lopetti...

Jos olisin viimeksi pelannut jotain autopeliä kymmenen vuotta sitten, olisi Formula One 2006 tajunnanräjäyttävä kokemus. Toisaalta niin olisi myös Midnight Club 3 tai PSP:n Gripshift. Ongelma on yksinkertaisesti siinä, että nykyisellä konesukupolvella ei tekninen viilailu enää paranna lopputulosta mitenkään näkyvästi, ja toisaalta formula-pelien perinteet eivät anna kovin paljon tilaa kummallisille kokeiluille. Jopa viime vuonna tarjottu mahdollisuus liimata oma pärstävärkki uraa aloittelevan suharin kalloa verhoamaan on jostain syystä kuopattu.

Tähän kohtaan sopisi filosofinen pohdinta siitä, miten pelitalot haluavat rahastaa suosituilla pelisarjoilla, mutta eipä siitäkään kukaan hyötyisi, että yksi kausipäivitys jäisi toimittamatta ja ne pienet parannukset tekemättä. Jotkut kuitenkin haluavat ajaa oikeita ratoja oikean nimisillä kuskeilla oikean näköisissä autoissa, ja he varmasti hankkivat tämän uusimmankin pelin viimevuotisen vierelle. Eikä siinä mitään, ainahan ihmiset ovat harrastuksistaan maksaneet, ja kuusikymppiä vuodessa on pikku raha tästä harrastuksesta.

Peliarvostelut kuitenkin kärsivät, kun niitä samoja asioita joudutaan kertomaan taas kerran uudelleen. Kaikenhan voisi kuitata yksinkertaisesti toteamalla: "melkein sama peli kuin viimeksikin paria pikku parannusta lukuunottamatta". Tämä pätee PS2-versioon. PSP:llä tilanne onkin sitten ihan eri...