House of the Dead 3

Valopistooli-pelit jo genrenä tiputtaa potentiaalisen pelaajamäärän vähintään viidesosaan tavallisten pelien vastaavasta. Valopistoolin hankkiminen ja varsinkin vähäinen pelitarjonta pitää kotoisan ruututykityksen vielä kaukana massojen suosiosta ja valitettavan etäisenä tavalliselle pelaajalle. House of The Dead 3 tekee sarjassaan poikkeuksen ja lupailee toimivaa pelikokemusta myös tavallisen ohjaimen kanssa. Erittäin nopeaa toimintaa vaativa pelaamistyyli, eri puolilta äkäisesti päälle rynnistävät vihulaiset ja konsoliohjain ovat äkkiseltään heikko kombinaatio, mutta House of the Dead 3 osoittautuu yllättäen varsin toimivaksi ja viihdyttäväksi kokonaisuudeksi.

Nehän tulee päälle, kolmatta kertaa

House of the Dead -sarjan juuret vievät vuoteen -96, jolloin sarjan ensimmäinen osa näki Segan toimesta päivänvalon kolikkopelihalleissa. Valopistooli-arcadepelithän kuljettavat pelaajaa pelintekijän suunnitteleman tahdin ja etenemissuunnan mukaan ilman että pelaaja pystyy valitsemaan reittiä/liikkumistaan vapaasti. Se mikä pitää pelaajan kiinnostuksen yllä ja estää pelaajaa hermostumasta kiskoillaliikkumiseen, on jatkuva vihollisjoukkojen aalto kohti pelaajaa, joka taas vimman voimalla yrittää pitää itsensä hengissä ja edetä pelissä juonen mukana eteenpäin. Tämä varsin yksinkertainen, mutta jännittävä konsepti teki myös House of the Dead -pelistä aikoinaan hitin. HOTDin teemana, poiketen Time Crisis ja Virtua Cop -pelien rikollisista, ovat elävät kuolleet, jotka erinäköisinä ja kokoisina käyvät pelaajan kimppuun.

Peli oli menestys ja tästä tehtiin pari vuotta julkaisun jälkeen porttaukset Segan silloiselle Saturn-konsolille sekä PC:lle. Vuonna -99 tuli jatko-osa House of the Dead 2 kolikkopelihalleihin, ja tästä noin pari vuoden jälkeen porttaus Segan Dreamcastille valopistoolin kera. Viime vuonna nähtiin pelistä myös laiska PC-käännös sekä astetta eksoottisempi Typing of The Dead 2, jossa typottajasta tuli nopeasti jauhelihaa. Nyt Sega on päättänyt herättää zombiemonsterit mullasta jo kolmannen kerran, ja vain Xbox-konsolille.

House of the Dead 3:ssa pelaajan tarkoituksena on löytää Agent G:n ja Lisa Roganin avulla Lisan isä Thomas Rogan, joka on mystisesti kadonnut etsiessään pahuutta janoavan, mielipuolisen tiedemies DR. Curienin, jonka jo kerran luultiin kukistetun. DR. Curienin tarkoituksena oli sivilisaation totaalinen tuhoaminen varsin epätervein keinoin ja tämän estivät AMS-tiedusteluagentit G ja Rogan armottoman taistelun jälkeen. Vuosia myöhemmin tapahtumaketju käynnistyy uudelleen ja maailmanrauha on jälleen uhattuna. Thomas Rogan laitetaan tutkimaan tapausta, jonka jäljet vievät jälleen DR. Curieniin, mutta myös salaperäiseen EFI-tutkimuslaboratoriaan sekä geneettisiin kokeisiin. Tehtävän aikana yhteys Roganiin menetetään ja pelko sivilisaation tulevaisuudesta synkkenee. Roganin Pitkäikäinen työtoveri G ja tytär Lisa eivät jää odottelemaan maailmanloppua vaan lähtevät itse EFI-laboratorioon estämään DR. Curienin aikeet ja pelastamaan Thomas Roganin laitoksen syvyyksistä...juoni on yhtä reikäpäinen kuin tarinan pahis mutta sillä väliä, vua kuollutta lihhaaha täs tultihin ampumahan.

Ohoh, ohjaimellakin voi pelata

House of the Dead 3:n suurimpana muutoksena on itse ase ja ampuminen. Automaattisesti lataavan haulikon sylkiessä hauleja, voi kokonaan unohtaa taustalla edellisistä osista tutun RELOAD!-lataushuudon. Nyt voi siis keskittyä pelkkään tykitykseen. Haulikossa on kuusi panosta, jonka jälkeen ase automaattisesti lataa uudet kuusi latinkia ja ryske voi taas jatkua. Lataus kestää pienen hetken ja tiukoissa tilanteissa sekä huonolla ajoittamisella lataushetket saattavat olla kohtalokkaat zombielauman kurmottaessa liki taukoamatta pelaajaa.

Vaikeustasoa on lataamisen osalta siis helpotettu verrattuna edellisosiin verrattuna, joissa se oli tärkeä osa peliä. Toinen, huomattavasti positiivisempi yllätys oli ohjaimella pelaamisen vaivattomuus. Haulikolla räiskii mielellään ja ampuminen istuu HOTD3:een kuin FPS-ohjaus Haloon: "like a glove". Mikäli tuntuu että tähtäin liikkuu liian hitaasti tai nopeasti, tai vain muuten on vääränmallinen, optioista voi ristikon liikkumista ja ulkonäköä muuttaa mieleisekseen. Tärkeä huomio: peli on arvioitu ILMAN valopistoolia, tavallisella Xbox-ohjaimella.

Pelimoodeina HOTD3 tarjoaa valopistooliräimeistä tutun Survivalin, jossa pelaaja sitkeilee niin kauan kuin henki pihisee ja Time Attackin, jossa kello tikittää alaspäin pelaajan edetessä mahdollisimman tehokkaasti haavoittumatta itse. Tapahtumat sijoittuvat enimmäkseen sisätiloihin alun tehdaspiha-aluetta lukuunottamatta. Kokonaisuudessaan HOTD3 sisältää 6 kookasta tasoa, jotka ovat teemoiltaan erilaisia, mutta silmittömällä räiskimisellä edellisosien tapaan nopeasti pelattuja. Isona bonuksena läpipeluun jälkeen aukeaa House of the Dead 2:n kokoversio, mikä onkin ollut Segalta hyvä veto, sillä House of The Dead 3 yksinään olisi ollut jälleen yksi nopeasti läpipelattu valopistooliräiskintä.

House of The Dead 3:een on haettu lisää piristävyyttä reittien valinnoilla, jotka pelaaja tekee edetessään. Näillä saadaan aikaa pieni illuusio vapaammasta pelattavuudesta, mutta todellisuudessa kaikki tasot tulevat jossain vaiheessa pelaajan pelattavaksi. Itse juonta kuljetetaan välianimaatioilla eteenpäin tasojen välillä, pitäen pelaajan mukana tapahtumien sisällä. Välianimaatiot ja tasojen välillä tapahtuva lataus on kestoltaan kohtuullinen, joskin leikkaavat ikävästi muuten nopeatempoista peliä. Tämäntyyliset pelit kun eivät tarinankuljetusta juuri tarvitse. vaan pieni. Välianimaatiot pystyy kuitenkin jouhevasti ohittamaan, joten vain tasolataus jää pelaajan odotettavaksi.

Iloa raajatonta

No mites itse räiskiminen toimii pelissä? Entä miten zombiet ja muut rispaantuneet, humusmullasta nousseet lobotomiapotilaat pistävät pelaajalle hanttiin? Varsin väkevästi. Johtuen haulikon automaattilatauksesta, peli tuntuu alkuun helpolta, mutta myöhemmin vastaantulevia mörököllejä alkaa tulla vastaan paljon, eri suunnista ja eri tavalla. Peli vaihtaa myös tempoa varsin ilkeästi...juuri kun pelaaja on pääsemässä pelistä niskan päälle tottuen pelitempoon, laittaa HOTD3 uuden vaihteen päälle: kamera heilahtaa yhtäkkiä eri suuntaan ja silmille hyppää äkäinen ihoton monsteri ja repäisee palan pelaajasta, tai vastaantuleva moottorisahakarpaasi vain tulee ja tulee vaikka haulikolla kuinka tykittää päin: lihapaloja repeytyy ja palttu lentää, mutta silti tämä eilispäivän metsuri vaan painaa päälle.

Vaikeustasoa voi säätää VERY EASY/VERY HARD-välillä ja credittejä eli pelin kuoleman jälkeisiä jatkopelimahdollisuuksia sekä itse elämien lukumäärää voi myös muuttaa vapaasti rajojen sisällä ja sitä kautta painotella pelaamista hauskuuden ja hampaidenkiristelyn välillä. Pitemmällä pelaamisella vaikeimpaankin tasoon tottuu ja peli menee tällöin ehdottomasti enemmän lupsakan räiskimisen, kuin hermoja riipivän tuskailun puolelle.

Pelistä löytyy pieninä lisätehtävinä "pelastus"-osioita normaalin räiskimisen ohella, joissa pieni zombiejoukko ahdistelee toista pelisankaria. Pelaajan tehtävänä on niputtaa resupaidat ennen kuin kerkeävät polkaista tai raapaista pelastettavaa. Onnistunut ja nopea suoritus palkitaan lisäelämällä, rangaistusta ei ole. Pieni helpotus tässäkin edellisosiin, jossa mokaamalla menetti yhden elon. Erilaisia zombie-variaatioita on runsaasti ja jokaisella oma inha tyylinsä hyökätä pelaajan kimppuun.

Pääpomoja on neljä ja kaikkien päävastustajien - paitsi finaalipomon - heikot kohdat ilmoitetaan pelaajalle ennen taistelun alkua. Pääpomojen suunnittelussa ei ole suurta kehumista. Kuin suoraan 50-luvun B-kauhuleffoista kaikkine maneereineen nämä veitikat on peliin repäisty. Itse yyberpomo laittaakin sitten jauhot lopullisesti suuhun korniudessaan. Tasojen lopputaisteluissa ei tarvita suurta taktisen pään osaamista, mutta peukku saa kyllä sitäkin enemmän kyytiä. Varsinkin viimeisen pääpomon nujertamisessa vaaditaan kyllä aivan tolkutonta konekivääritykitystä ja peukku parkuukin armoa sekä anteeksiantoa läpipeluun jälkeen.

Komeaa on kurmotus

Pelin graafinen ulkoasu on mykistävä. Odotin astetta kliinimpää ulkoasua ja yllätys oli melkoinen: Tekstuurit ovat teräviä, ympäristö täynnä yksityiskohtia ja taustoihin on selkeästi panostettu. Lukuisiin Zombie-örmyihinkin on upotettu todella kiitettävästi polygoneja ja tämä näkyy yhdessä erinomaisen sulavan animaation ja saumattoman liikkumisen kanssa melkoisena ilona pelaajan silmille. Pelaamisen uskottavuutta lisää taidokkaasti toteutetut valaistusefektit, jotka luovat spookya tunnelmaa ja lisää fiilistä pelaamiseen. Kamera heilahtaa tyylikkäästi jos pelaaja ottaa osumaa vihun kynsistä, hampaista, nyrkistä ym. Ja ruutu myös näyttää millä ruumiinosalla elävä kuollut häpäisi sankaripelaajan koskemattomuutta. Osumakohdat zombiejoukkojen kehossa on tehty ylireagoivaksi ja mätä liha, visva ja kaikki mahdollinen splatter-elokuvista tuttu mässäily löytyy.

Haulikolla lossauttelee zombieparkojen hiusrajat helposti metritolkulla taaksepäin ja lonkkavikakin voidaan poistaa ampumalla jalat lihamössöksi jolloinka tämä jalaton "Substral-sponsori" osaa vielä käsiensäkin avulla tulla pelaajaa hätyyttämään. Peli ei turhaan ole K18, vaikka omaakin sarjakuvamaista yliampuvuutta. Mikäli kuitenkin runsas gore ja verenvuodatus alkaa tuottaa ykköstä ylen, voi optioista säätää väkivaltamittaria pienemmälle ja vaihtaa veren väriä punaisesta vihreäksi. Vihreä väri passaa ulkonäkönsä puolesta muutenkin lahtaamiseen asteen verran paremmin. Peli pyörii lisäksi täydet 60 ruutua sekunnissa ja laajakuvassa, joten pelaaminen on kokonaisuudessaan viimeisen päälle sulavaa, nopeatempoista ja ennenkaikkea näyttävää.

Paljon ääntä edestä ja vähän takaakin

Pelin äänimaisema tukee hyvin ruudun tapahtumia. Örinää sekä ulinaa piisaa ja haulikkokin jysähtelee ilmoille miehekkäästi. Bassopuoli herää zombieiden syttyessä tuleen ennen lopullista kuukahtamistaan, ja matalia taajuuksia käytetään lähes kaikissa isommissa tehostekohdissa. Ohjaimen tärinä tukee myös hyvin ruudun tapahtumia ja antaa oman lisänsä peliin. Surroundiakin käytetään ajoittain tehostamaan takaa tulevien vihujen ääniä, joskin vain kameran kääntyessä äänen suuntaan jolloin pieni kiertoefekti saadaan aikaiseksi. Hyvätasoinen, joskin surround-puoleltaan kevyt Dolby Digital 5.1. Ääninäyttely ja taustamusiikki saa sen sijaan pyyhkeitä. "Rasittava" lienee sopivin termi molempia arvioitaessa. Äänityöskentelylle ei voi mitään, mutta taustamusiikin suosittelen laittamaan kokonaan pois. Pelin hyvä äänimaisema ja efektitkin pääsevät oikeuksiinsa ilman taustalla soivaa mekkalaa.

Pelin kaksinpelitila ansaitsee myös kehaisut. Homma toimii mainiosti kaksinpelinä ja hauskaa piisaa pitkään yksinpelin jälkeen. House of the Dead 2:n graafinen ulkoasu on kertaluokkaa pliisumpi, mutta edelleen silmäystävällinen ja toimiva. Aseen lataamispakko ja astetta tehottomampi pyssykkä tekevät HOTD2:sta huomattavasti vaikeamman pelin kuin uudempi jälkeläisensä. HOTD2:n default-ristikkomalli on todella haalea ja hukkuu usein taustaan. Kuva-optioista löytyy onneksi vahvemmin värjätty pyöreä tähtäin, jonka käytössä ongelmaa ei esiinny. Ennen ristikoiden mallin vaihtamista sai kaksinpelissä testiapulaisen kanssa naureskellen hakea omaa tähtäintä ruudulta sillä välin, kun zombiet natustelevat omaa nahkaa...peli helpottui kummasti kun saimme kunnolliset targetit käyttöön.

Hyvä loppuu liian aikaisin

House of the Dead 3 on loistavaa räiskintäviihdettä, mutta kapsahtaa tuttuun valopistoolitykitysten sudenkuoppaan: peli on lyhyt. HOTD3:n pelaa 30-45min läpi, tumpuloi sitten miten pahasti tahansa. Yhdessä HOTD2:n kanssa pelattavaa on reilusti alle puolitoista tuntia ja kentätkin osaa ulkoa viikonloppusession jälkeen. Uudelleenpelattavuusarvoa löytyy kuitenkin yllättävän hyvin näinkin lyhyeksi peliksi. Itse pelasin pelin lukuisia kertoja läpi eri vaikeustasoilla ja vielä tätäkin kirjoittaessa teki mieli laittaa hanat kaakkoon kotiteatterista ja tykittää zombieita peukut helliksi. Se kertonee pelin vetovoimasta jotain. Pelin suurimmat valtit ovat erinomainen grafiikka, mehukkaat äänet sekä viihdyttävän hillitön zombien kurmotus joka kaksinpelinä on vieläkin hauskempaa. Jos pelattavaa vain olisi tuplasti enemmän, ei olisi epäilystäkään etteikö kyseessä olisi helposti yli yhdeksikön arvoinen arcade-räiskintöjen aatelinen ja todellinen kultakimpale Xbox-peliksi. Hyvää viihdettä tosin Segalta tällaisenaankin.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi