Ico & Shadow of the Colossus

Vanhojen pelien uudelleenjulkaisut ovat tulleet jäädäkseen. Ensimmäisen kahden God of Warin remasteroinnista vastannut Bluepoint Games pestattiin hoitamaan teräväpiirtopäivitykset myös Team Icon klassikoista Ico ja Shadow of the Colossus. Kuten aikaisempien meriittien perusteella voi olettaa, käännöstyön laadussa ei ole tälläkään kertaa juuri moitittavaa.

Kuin kaksi marjaa

Kun väitellään siitä ovatko pelit taidetta, Team Icon tuotokset nousevat esille kerta toisensa jälkeen. Erityisesti esikoispeli Icon tarkoin harkittu pelimekaniikka sekä rauhallisen maalauksellinen kuva- ja äänisuunnittelu on helppo hyväksyä taiteeksi. Tekijöiden toinen projekti Shadow of the Colossus jatkaa samalla linjalla, vaikka tuokin mukaan vähän enemmän kolmannen persoonan toimintapeleille tuttuja ratkaisuja.

Molempien tarinoiden lähtökohdat ovat simppelit. On sankari ja on hauras tyttö, joka täytyy pelastaa. Taustoja ei turhaan selitellä vaan pelaajat heitetään suoraan tarinan keskipisteeseen. Se, mitä on tapahtunut ennen pelaajan mukaantuloa, selvinnee matkan varrella. Osa Icon ja Shadow of the Colossuksen viehätyksestä piilee nimenomaan salamyhkäisyydessä. Tiedonmurusia ripotellaan niukasti mutta juuri sopivasti. Nerokkuus ei ole itse tarinassa, vaan tavassa miten se esitetään.

Icossa pelaaja ohjaa pelin nimeä kantavaa sarvipäistä poikaa. Sarvet ovat paha enne, joten poika lukitaan syrjäiseen linnan odottamaan kohtaloaan. Poika onnistuu kuitenkin pakenemaan ja tapaa pakomatkallaan häkkiin lukitun tytön. Poika vapauttaa tytön. Neuvokkaan pojan suojelunhalu herää, kun mustat varjomaiset olennot yrittävät viedä tytön mukanaan. Tyttö vaatii jatkuvaa huolenpitoa. Matka taittuu pojan raahatessa tyttöä kädestä pitäen. Vaikka vain tyttö kykenee avaamaan etenemisen estäviä maagisia ovia, poika joutuu hoitamaan kaiken muun aina tasohyppelystä uhkaavien olentojen hätistelyyn. Pakomatka linnasta etenee tyttöä suojellen mutta kuitenkin tiukasti yhteistyössä. Vauhti on sopivan verkkainen, jotta tunnelmaan ehtii syventyä. Upeat maisemat ja luonnollisista äänistä, kuten linnunlaulusta ja tuulentuiverruksesta, ammentava äänimaailma luovat todellakin omalaatuisen elämyksen.

Pohjimmiltaan molemmat teokset ovat pulmapelejä. Toimintaa ripotellaan mukaan, mutta missään vaiheessa se ei nouse päärooliin. Icossa ei edes ole minkäänlaista energiamittaria, eikä sankari kuole kuin liian korkealta tippuessaan. Toisaalta tytön jäädessä pahuuden loukkuun matka loppuu siihen. Ico-pojan ja Yorda-tytön pakomatka pahuuden valtaaman linnan syövereistä onkin pulmasta pulmaan etenevä seikkailu, jossa toiminta on pakollinen paha. Kiperät tasohyppelyä ja kevyttä fysiikkaa yhdistelevät ongelmat saavat ansaitsemansa huomion. Lisäksi pulmat vaativat usein pojan ja tytön yhteistyötä, joten tarjolla on varsin onnistuneita aivopähkinöitä.

Shadow of the Colossuksen tarina on yhtä mystinen ja sankarillinen kuin Icossa mutta toiminnallisempi. Wander-nimisen sankarin rakastettu on kuollut. Taru muinaisesta voimasta ajaa nuorukaisen kaukaiseen temppeliin toiveenaan herättää tyttö takaisin henkiin. Tehtävässä onnistuakseen Wanderin täytyy kukistaa 16 mahtavaa hirviötä. Jokaisen kolossin voittaminen vie sankarin askeleen lähemmäs tuonpuoleisen maailman voimia ja tytön pelastamista.

Niin mittakaavaltaan kuin tekniseltä kantiltaan kunnianhimoisempi Shadow of the Colossus on lähempänä perinteistä toimintaseikkailua. Sankarilla on energia- ja kestävyysmittarit. Taistelu kerrostalon kokoisia kolosseja vastaan on kuitenkin enemmän pulmien ratkomista kuin miekan heiluttelua. Tässä asiassa peli muistuttaa yllättävän paljon Icoa. Pelaajan on keksittävä miten isot hirviöt saa nujerrettua. Jokainen kolossi on kuin oma monivaiheinen puzzlensa. Pelattavuus on Icon tavoin kaikin puolin toimivaa, vaikkei missään nimessä täydellistä. Välillä etenkin uskollisella ratsulla ratsastaminen ja jousipyssyn käyttäminen samanaikaisesti vaatii kärsivällisyyttä. Icon yhden linnan ympärille rakentuva miljöö on vaihtunut aavoihin tasankoihin. Lisäksi jokainen kolossi sijaitsee omalla suljetummalla taistelutantereellaan. Tämä tuo mukavasti vaihtelua aina luolista veden valtaamiin raunioihin.

Tunnelmalliset seikkailut teräväpiirtona

Molemmat pelit ovat ikääntyneet arvokkaasti. Vaikka muun muassa hahmomalleissa, varjoissa ja tekstuureissa jäädään nykysukupolven peleille, tunnelma, värikylläisyys ja loistava kenttäsuunnittelu paikkaavat tilannetta. Jo vuonna 2001 julkaistu Ico näyttää edelleen hyvältä, mutta varsinkin vuonna 2005 PlayStation 2:sta viimeiset mehut puristanut Shadow of the Colossus menisi melkein nykysukupolven pelistä. Kolossien mittakaava on edelleen mykistävä.

Bluepoint Games on tehnyt hyvää työtä teräväpiirtoon päivittämisessä. Kuva on tarkka. Kun ruudunpäivitys on lukittu 30 ruutuun sekunnissa, liike on tasaisen sulavaa. Totta kai ensimmäisen God of War -kokoelman perusteella olisi odottanut jopa 60 ruutua sekunnissa puskevaa ruudunpäivitystä, mutta onneksi meno ei ole läheskään niin hektistä kuin sodanjumalan toimintaeepoksissa. Lukitun ruudunpäivityksen ja HD -resoluution lisäksi molemmat pelit tukevat 3D:tä, ja saavutusnälkäisille tarjoillaan täysi Trophy-tuki. Molempien pelien kohdalla jo ennestään tunnelmallinen äänimaailmaa on saanut mukavan 7.1 -tilaäänipäivityksen.

Itse asiassa pelit ovat monella tavoin kuin kotonaan nykykonsoleilla. Ne erottuvat massasta edukseen, näyttävät hyvältä ja remasteroinnin ansiosta tarjoavat kaikki tämän päivän pelien hienoudet. Toisaalta kokoelman ainoa oikea heikkous on myös kovin tuttu tämän päivän peleille. Molemmat teokset on pelattu turhan nopeasti läpi. Onneksi sentään ohjevähittäishinta on hieman normaalipeliä huokeampi. Silti Icon alle kuuden tunnin kesto on harmillisen lyhyt, eikä Shadow of the Colossuksen vajaa kahdeksan tuntia ole kummoinen sekään. Kun minkäänlaista moninpeliä ei ole, uudelleenpeluuarvo on paljon pelaajasta kiinni: jaksavatko kertaalleen ratkaistut pulmat ja jo koettu tarina kiinnostaa uusintakierroksen arvoisesti?

Klassikkokamaa

Team Icon kädenjälki näkyy vahvasti molemmissa peleissä. Maailma, hahmot ja jopa pelimekaniikka tuntuvat kovin samankaltaisilta, vaikka todellisuudessa ne poikkeavat monilla tavoin toisistaan. Pelejä yhdistää se ”jokin”. Oli se sitten tunnelma, kerronnalliset ratkaisut tai joku muu piirre, hahmoista ja heidän kohtaloistaan välittää joka tapauksessa aivan eri tavalla kuin monissa muissa peleissä. Team Icon teokset onnistuvat kertomaan tarinan unohtumattomasti – tähän valitettavan harva peli pystyy. Lopputekstien rullatessa ruudulla sitä jää suu ammollaan miettimään kokemaansa. Mikä parasta, tämä tapahtuu Ico & Shadow of the Colossus -kokoelman kanssa kahteen kertaan.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvosteltu versio: 

Tukee 3D:tä. Kiitokset arvostelukappaleesta Nordisk Filmille.

Tähän liittyvää