Jeremy McGrath Supercross World

Ilonpilaaja

Pelejä koristamaan palkataan nykyään jos jonkinmoista urheilulegendaa ja sammunutta tähteäkin. Vuoronsa on saanut yksi super- ja motocrossin kirkkaimmin loistavista nimistä. Kolmekymppinen Jeremy McGrath on valloittanut Amerikan mannerta roiskuttamalla mutaa pyörällään, mestaruuksiakin eri luokista lienee ennätyksellinen määrä. Arvostus oli siis huipussaan ja onni hymyili, kunnes eräänä päivänä Acclaimin markkinajoukot latoivat kultaa miehen jalkojen juureen ja ottivat esiin firman pahamaineisen sopimusnivaskan. Kun mainoskuvaajat ovat lähteneet, McGrath tuskin koskee tähän peliin, ei ainakaan ilman katkeria kyyneliä.

Vastaan tulee pakostikin moottoripyöräpeli silloin tällöin ja kun motocrossista on kyse, ovat nämä olleet pääasiassa pinnallista mutta hauskaa puuhaa. Tarjoaahan laji mahdollisuuksia peliviihteen muodossa vaikka mihin. Etenkin Microsoftin julkaisema Motocross Madness -sarja on jo parin vuoden ajan ilahduttanut kevyellä otteellaan lajiin, kun todenmukaisuus on jätetty omaan arvoonsa. Näin hauskaa aihetta ei hevin pilata, mutta aina PlayStationin 98-vuosipainoksesta asti viihdyttänyt Jeremy McGrathin nimeä kantava pelisarja tuhoaa uusimmassa versiossaan kaiken ilon pelaamisesta. Ulkoinen koreus rapisee ensisilmäyksellä ja peli on kuoren alta laho, joten kunnian sijasta Supercross World kerää enintään sääliviä katseita.

Acclaimin lanseeraama Max Sports -sarja tuo koteihin hurjapäisiä urheilijoita vielä rajummissa lajeissaan. Kansitaiteeltaan Supercross World noudattelee samaa tyylillistä linjaa sellaisten sisarpeliensä kuin Dave Mirra Freestyle BMX 2 kanssa. Itse peli sen sijaan on varsin lahjattoman suunnittelijan jälkeä, valikot kun ovat ikääntyneen näköisiä eivätkä väritkään soinnu yhteen. Valitettavasti taso jatkaa yhtä alhaisena kelatessa peliä eteenpäin. Pelinäkymän mittarit ja nuolet ovat huolettomasti sutaistuja nekin.

Tuskien taival on pitkä

Tekemistä löytyy, sillä ratoja on koottu kasaan varsin mittava määrä. Paristakymmenestä maisemasta löytyy menoa jokaiseen makuun. Perinteistä kisailua tiukkoine mutkineen ja lukuisine hyppyreineen harrastetaan niin sisäareenoilla kuin ulkoradoillakin, molempia löytyy kahdeksan kappaletta. Avoimempaa maastoa kuin myös temppuiluun keskittyviä kenttiä on tarjolla niitäkin. Laajuutta pelin ympyröistä löytyy kiitettävästi, mutta puhtain paperein tekijät eivät selviä. Yksityiskohdat ovat nimittäin kortilla ja tekstuurit osuvat silmään erittäin pahasti karkeudellaan. Vaikka keskittyisi kuinka ajamiseen, ei voi välttyä huomaamasta tienpinnan pikselimössöä. Muutamat tasaisen latteaa maastoa koristavat objektit eivät nekään piristä päivää, puu siellä täällä on karua katseltavaa. Kun kilpaillaan katto pään päällä, reunustaa rataa yhtä lailla graafisesti köyhä katsomo.

Peliä on muutenkin tuskaisa seurata eikä kuvakulmaongelmilta vältytä vaikka oikea tatti pyörittääkin kameraa vapaasti ajajan ympärillä. Moottoripyörän jo ennestään kankeita liikkeitä kun seurataan raivostuttavan orjallisesti, jokainen korjausliike heilauttaa kameramiestä niin, että vähemmästäkin tulee pahoinvointia. Puhumattakaan rajuja käännöksiä vaativista teknisemmistä radoista, joilla näkymä heilahtelee laidalta toiselle kaikkea sulavuutta vältellen. Pyörät ja kuskit ovat toteutukseltaan vain peruskauraa, mutta esiintyvät toki edukseen muuhun grafiikkaan verrattuna. Hauskoja hetkiä Supercross Worldin kanssa tulee eteen runsain mitoin, mutta vääristä syistä. Pienikin kolahdus reunavalliin saattaa lennättää kuljettajan kymmeniä metrejä istuimeltaan. Pahemmin tärähtäessä tällä onkin kypärästä piteleminen, sillä hahmo sinkoutuu ohjaustangon yli ja pomppii puukalikan lailla aina maahan osuessaan.

Grafiikasta ei paljon pahemmaksi panna, mutta audiopuoli on onnistua tässäkin. Yleisön ääntely on turhanpäiväistä mölyä eivätkä muut tehosteet sen paremmin hurmaa laadullaan tai vaihtelevuudellaan. Moottorin räminä on selvästi haettu aidoilta lähteiltä ja sinänsä kuulostaakin tutulta motocross-kisoja seuranneen korvissa. Sillä ei vain tunnu olevan yhteyttä ruudun tapahtumiin, huippuvauhtia on esimerkiksi täysin mahdoton arvata vaikka kuinka heristelisi korviaan. Pyörästä irtoaa vain epätasaista kolketta ja surinaa. Mitä musiikkeihin tulee, Acclaim on haalinut mukaan joitakin 90-luvun kuumimpia bändejä, joista ei viime vuosina olla kuultukaan. Likainen rokinräime sopii motocross-tunnelmiin ja jos sellaiset bändit kuin Millencolin ja Hellacopters iskevät, niin mikäs siinä.

Ja mitä vielä?

Aivan kuin Supercross World ei vaikuttaisi jo tarpeeksi kauhealta, pelin pahin karikko on vielä ylittämättä. Kun rapa roiskuu ja jouset paukkuvat, on meno parhaimmillaan. Näin siis tosielämän motocrossissa, Acclaimin virtuaaliväännöksessä sen sijaan tuntuma maaperään on tipo tiessään. Pyörä liikkuu raketin lailla, kiihdytykset lähtevät tyhjästä ja hyppyrit sinkoavat ajokin melkein kiertoradalle, painovoiman muistuttaessa lähinnä vieraista planeetoista. Ajopelien perusvaatimus on siis alitettu näyttävästi, Supercross World yksinkertaisesti tuntuu huonolta. Sen fysiikkamalli sopisi paremmin laskettelupeliin, moottoripyörällä kaahailun kanssa tällä luomuksella ei ole mitään yhteistä.

Pelin tunnusmerkit Jeremy McGrath Supercross World täyttää kaikin puolin, homma on vain hoidettu mahdollisimman leväperäisesti. Peli vetää epäilemättä Acclaimin nimen pahasti lokaan, käteen jää vain ihmetys firman laadunvalvonnan puutteesta. Tälle nimikkeelle toivoisi todella sen pimeimmän nurkkauksen kaupassa, jos näytille on pakko laittaa. Kun motocross-rymistelyn parhaaksi ominaisuudeksi jää taustamusiikki ja se tärkein eli kunnon jämäkkä tuntuma tiehen on tietämättömissä, ei hyvää sanottavaa paljon kerry. Kakun ikään kuin koristaa vanhentunut ulkomuoto.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvosteltu versio: 

Arvostelukappale oli lehdistöversio. Kiitokset arvostelukappaleesta Egmont Entertainmentille.