Olipa kerran pelisarja, joka yhdisti Disney-, Final Fantasy- ja The World Ends With You -hahmoja maailmanpelastusseikkailuun. Sitten tuli paha jatko-osa, joka vei kaikki Final Fantasy -hahmot Moogleja lukuun ottamatta mennessään. Heinäkuussa 2012 julkaistiin jatko-osa Kingdom Hearts -sarjalle, Dream Drop Distance, ja ohjaajana oli tietenkin Tetsuya Nomura.

Mestaruuden merkki

Dream Drop Distancella ei kannata aloittaa omaa Kingdom Hearts -seikkailuaan, sillä sen juoni rakentuu tiiviisti edellisten osien varaan. Aiemmista peleistä tutut Riku ja Sora ovat suorittamassa Mark of Mastery -koetta tullakseen keyblade-mestareiksi. Heidän on matkattava nukkuviin maailmoihin ja herätettävä ne painajaisista. Pian he huomaavat, että jokaista maailmaa on kaksi kappaletta, ja he seikkailevat vain eri versioissa. Poikien on läpäistävä testi, sillä Xenahort on tulossa takaisin (taas), ja Rikun ja Soran täytyy kukistaa hänet jälleen kerran.

Sydämettömiä tai nobodyja ei pelissä ole, vaan tällä kertaa perusviholliset ovat hyvän unen syöjiä eli painajaisia. Vastavoimaksi on luotu pahojen unien ahmatteja eli henkiä, joita voi värvätä taistelemaan päähahmojen rinnalle. Ahmattien tasot kehittyvät taisteluissa, niiden kanssa leikkimällä tai vaikkapa keksejä syöttämällä. Painajaisten syöjät tuovat väistämättä mieleen 90-luvulla tutuksi tulleet virtuaalilemmikit, tamagotchit. Riippuen matkassa kulkevasta hengestä päähenkilöllä on erilaisia taitoja ja mahdollisuus erikoishyökkäyksiin.

Sinne tänne edes takas

Pelissä tulee erittäin tutuksi drop-ominaisuus, jonka avulla tarina vaihtelee Rikun ja Soran välillä. Energiapalkin vieressä majailevan drop-mittarin laskiessa nollaan pelattava hahmo ja tarina vaihtuvat. Mittarin lukemaa saa pidettyä ylhäällä hyökkäämällä vihollisten kimppuun tai käyttämällä drop-me-not -tavaroita. Tallennuspaikoilla voi itse vaihtaa toiseen päähenkilöön. Toiminto osoittautuu käteväksi, mikäli sattuu kyllästymään joko Rikun tai Soran seikkailuun. Toisaalta, jos tietyllä hahmolla pelaaminen osoittautuu haasteelliseksi, saattaa kyseinen hahmo jo yhden maailman aikana jäädä huomattavasti tarinassa jälkeen.

Pelissä tutustutaan reality shift -toimintoon, jonka avulla voidaan muokata maailman todellisuutta hyödyntäen Nintendo 3DS:n kosketusnäyttöä. Jokainen maailma reagoi eri tavalla todellisuusmuunnokseen. Traverse Townissa se toimii ritsan tavoin, eli tavaroita tai vihollisia voi heittää toisiaan päin, kun taas Matriisissa pitää näytöltä kerätä sanoja tai tavuja, jotka tekevät tuhoa vihollisille. Itse taisteluihin ja normaaliin tasojen kehittämiseen on vaikea keskittyä, kun alempi näyttö vilkkuu vähän väliä mahdollisuuksista todellisuusmuunnoksiin. Sormia pitäisi liikuttaa pois hyökkäysnapeista, jolloin todellisuuden muuntaminen saattaa olla jo liian myöhäistä. Ideana toimito on hyvä, mutta sen käyttäminen haastavassa tappelussa on vaikeaa eikä välttämättä edes kannattavaa.

Maailman tutkimiseen ja hahmojen kehittämiseen ei anneta paljoa aikaa ja mahdollisuuksia tai se tehdään vaikeaksi. Mikäli hahmolla on hyvin aikaa jäljellä ennen tarinan vaihtoa, juonta ja tapahtumia täyttävät jatkuvat takaumat edellisiin peleihin tai uusien ominaisuuksien opiskelu. Jopa maailmojen välissä matkustaminen on tehty vaikeammaksi: gummi-alukset on vaihdettu avaruuden läpi sukelteluun, jonka aikana pitää osata tasapainotella taikojen, normaalien hyökkäysten ja väistelyn välillä. Mitä tapahtui pienelle avaruusalukselle sekä helpolle ammu ja väistä -taktiikalle?

Ja kaikki elivät onnellisesti loppuun saakka

Kingdom Hearts 3D kuulostaa samalta kuin ennen, näyttää samalta kuin ennen, mutta se ei ole samaa kuin ennen. Peliin on tuotu liikaa uusia ominaisuuksia ja lyhyet kentät on täytetty välivideoilla. Henkien rakentamiseen ja niiden kanssa leikkimiseen on keskitytty liikaa, minkä huomaa jo siitä, että suurin osa maailmoihin kätketyistä esineistä on tarkoitettu joko unensyöjien luomiseen tai kehittämiseen. Virtuaalilemmikeistä huolimatta Dream Drop Distance on kokonaisuudessaan hyvä kasvattaen mielenkiintoa seuraavaa osaa kohtaan.