Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Kuri Kuri Mix

 

Jänikset sankareina

Chestnut
ja Cream palaavat kotiin päivää ennen heidän
kylänsä jokavuotista kuujuhlaa. Tänä
vuonna kuitenkin jostakin syystä kuu on juossut pois.
Mikäli kuu ei palaa, koskaan ei enää tule
olemaan kuujuhlaa. Kuultuaan tämän, nämä
kaksi sankaria päättävät ottaa kuun
löytämisen tehtäväkseen. Lähtiessään
he saavat mukaansa kruunut, jotka osoittavat heidän
rohkeutensa. Näin Chestnut ja Cream aloittavat seikkailunsa,
päässään kukkaruukku ja sateenvarjo.


Pelin kaksi päähahmoa ovat siis jänikset
Chestnut ja Cream. Chestnut on urosjänis joka on voimakkaampi
kuin Cream. Cream taas on naarasjänis, joka liikkuu
vikkelämmin kuin Chestnut. Pelin Story moodissa nämä
jänikset seikkailevat tehden saumatonta yhteistyötä,
tai niin ainakin olisi tarkoitus.


 


Napit kohdallaan


Pelin
kuvaruutu on jaettu leveyssuunnassa kahteen osaan, Chestnut
pomppii vasemmalla ja Cream oikealla puolella. Yksinpelissä
kumpaakin hahmoa ohjataan yhdellä ja samalla ohjaimella.
Chestnut liikkuu vasemmanpuoleisesta tatista ja Cream oikeanpuoleisesta
tatista. Peli siis tukee analogisia tatteja. Liikkumisen
lisäksi Chestnutin muita toimintoja on action L1-napissa
ja hyppy L2-napissa. Vastaavasti Creamin toiminnot löytyvät
R1- ja R2- napeista. Pelialuetta katsellaan takaapäin
yläviistosta, tiukan paikan tullen neliönapista
löytyy kaksiasentoinen Zoom-toiminto, jolla saa kameran
siirrettyä lähemmäksi hahmoja. Yksinpelatessa
peli tuo haastetta kahden hahmon yhtäaikaisessa ohjaamisessa.
Ensituntumalta tehtävä tuntuu mahdottomalta, mutta
kova harjoittelu tuo tulosta.


Mikäli
yksinpeli tuntuu liian vaikealta voi kaksinpeliin siirtyä
ilman lisäohjainta. Kaveri tulee mukaan vaikka lennossa
ottaen hoitaakseen toisen puolen ohjaimesta. Yhdellä
ohjaimella pelaaminen onnistuu vallan mainiosti kunhan kaveri
ei ole liian eläytyvä pelaaja, joka liikuttelee
ohjainta hahmon liikkeen mukaan. Tietysti peli tukee pelaamista
kahdella eri ohjaimella, tällöin liikkeet saa
oikeaan tattiin ja vaihtoehtoisesti myös actionin ja
hypyn saa X- ja O-nappeihin.


Kumpikin hahmo tekee pidemmän erikoishypyn, kun hyppynappia
painaa toistamiseen ilmassa. Chestnut hyppää helikopterikorvia
apunaan käyttäen ja Cream ketteränä
taas volttien avustamana. Alastulossa tarkkaan paikkaa ei
Chestnutin hyppy aiheita ongelmia. Cream taas pyörii
volteissaan väkkäränä, jolloin alastuloa
on paikoitellen vaikea arvioida.


 


Puzzlejen selvitystä tiimityöskentelynä


Story
moodista löytyy erilaisilla teemoilla varustettuja
maailmoja kahdeksan erilaista. Nämä maailmat ovat
nimeltään Jungle, Desert, Music, Arctic, Water,
Trick, Tumble ja Magical. Jokainen maailma pitää
sisällään neljä erilaista rataa, joissa
edetään tiimityöskentelyllä eteenpäin.
Viimeisenä viidentenä ratana on maailman loppuvastus.
Vastuksen voittaminen vaatii sekin tehokasta kahden hahmon
tiimityöskentelyä. Radoissa ei pääse
eteenpäin ilman että hahmot auttelevat toisiaan.
Peliin on kehitettu mukavia ja vaihtelevia tehtäviä.
Paljastetaan nyt niistä muutama pelin alkupäästä:


Oikealla puolella Cream etenemisen katkaisee ketjuun kytketty
krokotiili. Krokotiilin ketjun pää ylettyy Chestnutin
puolelle. Chestnut ottaa kiinni ketjusta ja kiskoo ketjua
jolloin krokotiilin liikkumavara pienenee. Kun ketjua on
kiskottu tarpeeksi toiselle puolelle ei krokotiili pääse
liikkumaan. Näin Cream pääsee pomppimaan
krokotiilin ohi turvallisesti.


Jälleen
Creamin eteneminen katkeaa. Vastassa on pelkkää
vettä jonka yli ei pysty hyppimään. Veden
syvyyksissä kuitenkin näyttää olevan
jotakin. Chestnutin puolelta löytyy painikkeita. Painikkeille
astuessa ne painuvat pohjaan. Tämä aiheuttaa toisella
puolella vedenalaisten tasojen nousemisen pintaan. Näin
Cream pääsee jatkamaan matkaa. Chestnutin ei kannata
jatkaa matkaa ennen kuin Cream on päässyt turvallisesti
veden yli, sillä hätänen poistuminen napin
päältä aiheuttaa tasojen painumisen veden
alla. Tosin hätäinen poistuminen saattaa aiheuttaa
myös pelaajalle kipeää olkapäätä
tai muuta kommettia tiimikaverin taholta, vaikka hauskaa
se onkin.


Ongelmat vaikeutuvat pelin edetessä. Matkan varrella
kuitenkin löytyy apuakin. Uusien ongelmien kohdalta
löytyy tauluja jotka antavat vihjeitä tai kertovat
miten homma etenee. Mikäli haluaa itse pähkäillä
ja miettiä eteenpäin pääsyä, ei
tauluja kannata lukea - muuta kuin vain silloin kun todellinen
umpikuja iskee.


 


Kiirettä pitää


Pulmia
ei ehdi miettimään loputomasti, sillä jokaisessa
radassa on aikaraja. Radoista kuitenkin onneksi löytyy
kelloja, joita keräämällä saa lisäaikaa.
Ja jotta kaikki olisi tasapainossa, niin tottakai aikaa
pitää pystyä menettämäänkin
enemmän kuin saa kerättyä. Erilaisia menetystapoja
löytyy useita. Esimerkiksi jos hahmot jäävät
pitkäksi aikaa paikalleen, niin siitä rangaistaan.
Kimppuun hyökkää radan teemaan kuuluva otus,
joka roikkuu hahmon päällä ryöstäen
aikaa. Radoilta löytyy myös vihollisia, jotka
saa tuhottua päälle hyppäämällä.
Mikäli vihollinen osuu pelaajaan, aika vähenee
jälleen. Radoista löytyy myös erilaisia ansoja
ja pudotuksia, joissa aikaa saa kyllä menetettyä.


 


Voi minkä tekivät


Pelin
VS moodi on 2-4 pelaajan moninpeli. Pelaaminen nelinpelinä
onnistuu kahdella ohjaimella siten että kaksi pelaa
samalla ohjaimella. Pelissä on myös tuki multitapille,
jos sellainen löytyy. Story moodin maailmojen jokaiseen
neljään rataan on piilotettu uusien hahmojen kuvan
palanen. Kun kaikki neljä palaa on saatu kerättyä,
saa kuvan hahmon käyttöön VS moodiin sekä
sen maailman aiheisen moninpeliradan. VS moodilla ei ole
mitään tekemistä Story moodin kanssa, vaan
VS moodi on oma erilainen pelinsä. Näyttö
on koko ruudun kokoinen, joka rullaa eteenpäin pikku
hiljaa. Pelaajien tehtävänä on yksinkertaisesti
kerätä radalla olevia tähtiä ja arkkuja.
Arkuista saa erilaisia apuvälineitä, joilla sitten
toisia pelaajia estetään keräämästä
tähtiä. Mikäli toista pelaajaa saadaan jollakin
apuvälineellä huitaistua, tiputtaa tämä
keräämiään tähtiä. Pelin voittaa
se, joka maaliin päästyä on kerännyt
eniten tähtiä. VS moodi ei jaksa kahdella pelaajalla
innostaa, mutta neljällä hengellä sitä
tulee pelattua vähän kauemmin. Pidemmän päälle
tämä moodi ei jaksa kiinnostaa edes neljällä
hengellä pelattuna.


 


Japanilaista söpöilyä


Pelin
3D-grafiikka on tehty sarjakuvamaiseksi, mikä sopiikin
peliin loistavasti. Välianimaatioita on mukava katsella,
ne ovat kuin suoraan piirretyistä. Radat ovat yksinkertaisia,
tavarat ja hahmot värikkäitä. Kaikki näyttää
olevan ruudulla sopusoinnussa keskenään. Musiikki
on kuunneltavaa ja ääniefektit mukavia. Huvittavimmat
efektit tai mölinät tulevat kun jänikset
työntävät tai vetävät tavaroita.
Radan läpäistyä pitävät jänikset
kitara-kastanjetti esityksen. Äänille rupeaa jopa
paikoitellen hymyilemään. Kokonaisuudessaan peli
näyttää ja kuulostaa hyvältä, eikä
tällä puolella jäänyt kaipaamaan mitään.


 


Todella loistava kaksinpeli, mutta
niin lyhyt


Kuri
Kuri Mix on omalaatuinen puzzle/tasohyppely sekoitus, jonka
konsepti todella toimii. Peli on siis tehty vartavasten
kaksinpeliksi ja siinä se onkin aivan loistava.VS moodin
olisi voinut tehdä kunnolla tai jättää
kokonaan pois ja käyttää voimavarat Story
moodin laajentamiseen. Sillä tämänkin pelin
suurin puute on sen lyhyys, jonka takia kokeneet pelaajat
pelaavat kaikki maailmat läpi parissa illassa. Pelin
uusi, tuore idea tekee pelistä ostamisen arvoisen kaikille
genren faneille, joilla on mahdollisuus saada ystävä,
vaimo, lapset tms. kaveriksi pelaamaan. Lyhyydestä
huolimatta peli antaa kyllä vastinetta rahoille.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi