Viimeisimmän WWII-räiskinnän julkistamisesta on kulunut yli vartti, joten Electronic Arts esittelee uuden Medal of Honorin. Toiseen maailmansotaan sijoittuvien pelisarjojen mammutti jatkaa horjumatonta kulkuaan moneen kertaan tallatuilla poluilla, mutta tällä kerralla se ei hyökkääkään maalta tai mereltä vaan ilmasta.

Vaikka Medal of Honor onkin toisen maailmansodan konsoliräiskintöjen perinteikkäin ja tunnetuin nimi, itse olen siihen aiemmin tutustunut vain PC-puolella. Call of Dutyja ja Brothers in Armsia on tullut konsoleillakin pelattua, mutta jostain syystä olen onnistunut sivuuttamaan kunniamitalit täysin. Uusimmassa osassa, Airbornessa, hypätään laskuvarjojääkäri Boyd Traversin saappaisiin ja lähdetään sotimaan natseja vastaan todellisissa ja vähän vähemmän todellisissa suuren sodan mittelöissä.

Yhtä pudotusta

Medal of Honor Airborne käynnistyy kolmella harjoitushypyllä, joiden jälkeen ollaan luonnollisesti valmiita taisteluun. Mitään erityistä liikkumis- ja ampumisharjoittelua ei käydä läpi, kaiken tämän oppii sodan aikana. Ensimmäinen laskuvarjojääkärien koitos kohdataan Sisiliassa, jossa ponnettoman vastuksen antavat italialaisjoukot toimivat helppoina harjoitusmaaleina. Pelin aikana viholliset muuttuvat jatkuvasti vaarallisemmiksi, joten vaikka ensimmäisen kentän käveleekin läpi suuremmitta ongelmitta, voi myöhemmissä vaiheissa varautua hengästymään.

Lähes kaikista aiemmista toisen maailmansodan räiskinnöistä poiketen Airborne ei ole putkessa juoksua. Jokainen kenttä käynnistyy lentokoneesta, josta hypätessään voi suunnistaa suoraan kohti haluamaansa kohdetta. Kohteet on merkitty ruudulla näkyvään tutkaan, ja yksittäiset tehtävät pystyy suorittamaan haluamassaan järjestyksessä. Ratkaisu tarkoittaa myös sitä, että Airbornessa ei ole varsinaisia tallennuspisteitä, vaan jokaisen tehtävän suoritushetkellä kentän vihollistilanne ja pelaajan tiedot kirjoitetaan muistiin. Kuolon korjatessa sankari herää henkiin laskuvarjon kyydistä, muuten tilanne palautuu viimeisimmän tallennusajankohdan kaltaiseksi.

Airbornessa on kuusi kenttää, tai paremminkin näytöstä. Ne kaikki alkavat lentokoneesta, jossa Traversin joukkue on valmiina pudottautumaan taisteluun. Huulenheitto katkeaa hyppyvalon syttymiseen, ja sitten alkaa sota. Osatehtävät sisältävät vihollispesäkkeiden puhdistamista, radioiden tai tutkien hajottamista tai yleistä tuhoa ja hävitystä. Kartalla alussa näkyvien tehtävien suorittamista seuraa aina näytöksen huipentuma, eli viimeinen rypistys, joka päättyy suureen räjähdykseen. Sitten katsellaan välivideota, kuunnellaan laskuvarjojääkärien ylistystä ja jatketaan seuraavaan koitokseen.

Terävästi piirretty sota

Teknisesti Medal of Honor Airborne on taattua EA-laatua. Grafiikka, animointi ja äänet ovat juuri sitä, mitä tämän sukupolven peleiltä on tottunut näkemään. Valitettavasti tekoälyn kanssa on menty yli aidan matalammasta kohdasta. Sekä viholliset että ystävät juoksevat kentällä yleensä täysin vailla järkeä, joskus jopa vastustajan kanssa vastakkain. Tietysti omat miehet kävelevät aina eteen, kun sakemannin kypärä on juuri saatu jyvälle ja viholliset joko eivät huomaa heitettyjä käsikranaatteja tai kävelevät jostain muusta syystä juuri räjähdyspaikalle.

Silmiinpistävää on myös, että tänä Havokien ja PhysX:ien aikana Medal of Honorissa ei tunneta hajoavaa ympäristöä. Lähes järjestään peleissä käytetään fysiikkamoottoria, jonka ansiosta laatikoita voi liikutella ja esineitä hajoittaa, mutta ei tässä. Valoja ei saa ammuttua pimeiksi eikä ikkunalaseja hajalle. Jos ikkunasta on tarkoitus voida ampua, se on auki tai valmiiksi rikki. Pikkuseikka, mutta kummallinen sellainen.

Pelimekaniikkaan EA on keksinyt nipun uusia jippoja, jotka vievät FPS-genreä muutaman harppauksen eteenpäin. Tähdätessä voi nyt sivusuuntaan kallistumisen lisäksi säätää asentoa myös pystysuunnassa. Näin voi kurkkia esteiden yli tai ali, kun vapauttaa maailmaa pahoista SS-miehistä. Airbornessa kaikki kivimuurit eivät siis enää olekaan standardikorkuisia. Kiikaritähtäimen käyttöönkin on kehitetty parannuksia. Yleisen hengityksenpidättämisnapin sijaan tähtäyksen vakauttaminen tapahtuu samalla liipaisimella, jolla ammutaan. Liipaisinta puristetaan rauhallisesti, jolloin aseen heilunta vähenee, ja kun vihollinen on hollilla, painetaan liipaisin pohjaan. Erinomaisen toimivaa.

Kehittävää suorittamista

Airbornessa on myös hahmonkehityksellisiä elementtejä. Eri aseilla ampuminen kehittää kyseisen aseen käsittelytaitoa. Kyvyn saavuttaessa tietyn tason myönnetään pelaajalle kunniamaininta. Kunniamainintaa seuraa aina jonkinlainen parannus aseen tehoon, tulinopeuteen tai tarkkuuteen. Esimerkiksi lisäkahva voi vähentää rekyyliä, paranneltu lukko tekee ampumisesta nopeampaa ja viritellyllä tähtäimellä voi ampua kauempana olevia vihollisia. Lisäksi kunniamaininnasta on muutakin iloa: kun kesken kiihkeää tulitaistelua kykyraja ylitetään, aika hidastuu hetkeksi. Tämän hidastumisen voi hyödyntää lasauttamalla napin muutaman päälle rynnivän vihollisen otsaan.

Vaikka pelin kuusi näytöstä pelaakin helposti läpi vajaassa kymmenessä tunnissa, on niissä kaikissa uudelleenpeluuarvoa. Jokaiseen kenttään on kätketty viisi laskuvarjolla merkittyä taitopudotuspistettä. Taitopudotus voi tarkoittaa osumista määrätylle parvekkeelle tai katolle tai liitelemistä määrätystä oviaukosta läpi. Jokainen kuolema tarkoittaa uutta mahdollisuutta suorittaa erityisen tyylikäs laskeutuminen. Lisäksi pelin jokaisen aseen kehittäminen huippuunsa vaatii ainakin muutaman kentän uusiksipelaamista.

Luonnollisesti mukana on myös moninpeli. Moninpelissä liittoutuneiden joukot pudottautuvat maastoon laskuvarjoilla, saksalaiset puolestaan odottavat näitä maassa. Katoille pudottautumalla voi saada mukavan näköalapaikan, josta tarkastella maailmaa kiikarikiväärin tähtäimen läpi. Toisaalta maatasalta voi pystyä napsimaan pudottautuvia vihollisia ennen kuin nämä koskevat kamaraa. Valitettavasti EA ei ole nettikoodin tekemisessä aivan maailman huippuja, joten viiveen aiheuttamiin epäreiluihin kuolemiin ja suoranaisiin bugeihinkin saa varautua.

Hauskaa maailmansotaa

Call of Dutyn siirtyessä vain kolmen osan jälkeen modernimpaan sodankäyntiin, saattaisi Medal of Honorin jämähtäminen jo niin moneen kertaan kuolleeksi julistettuun toiseen maailmansotaan tuntua itsetuhoiselta. Tosiasiassa EA on onnistunut uudistamaan sarjaa sen verran, että pitkästä aikaa Normandian maihinnousukin tuntui tuoreelta. Osasyynä tietysti se, että maihinnousua pääsee ihailemaan vastakkaisesta suunnasta, kun natsien asemiin hyökätään tällä kertaa selustasta. Lisäksi entistä avoimemmat kentät vähentävät kyllästymistä, kun tehtävien suoritusjärjestystä vaihtelemalla saa peliinkin vaihtelua.

Airbornen viimeisessä kentässä nähdään jonkinlaista irroittelua, sillä hyökkäyksen kohteeksi valitun jättimäisen kymmenien metrien korkuisen tykkialustan juuret tuntuvat olevan enemmän fantasiassa kuin tiukassa realismissa. Myös vastaan asettuvat natsien supersotilaat tuovat enemmän mieleen Return to Castle Wolfensteinin kuin aiemmat Medal of Honorit. Historiallisena viiteteoksena Airbornea ei siis voi käyttää, mutta hauska peli siitä on saatu. Jos räiskintä siis maistuu, eikä toinen maailmansota aiheuta välittömiä allergiareaktioita, on Medal of Honor Airborne hintansa arvoinen paketti.