Toinen kierros
Vuonna 2004 julkaistu Xbox-toimintapeli Ninja Gaiden on kiistämättä yksi kaikkien aikojen parhaimmista toimintaseikkailuista ja tämän sukupolven vaikeimmista peleistä. Erinomainen taistelusysteemi, vauhdikas toiminta ja lähes virheetön audiovisuaalinen toteutus nostivat pelin välittömästi klassikoksi, jota ei ole turhaan kutsuttu kuoleman baletiksi.
Ninja Gaiden Black ei ole jatko-osa Ryu Hayabusan viime vuotiselle seikkailulle, vaan pikemminkin Ninja Gaidenin täydennetty ja viilailtu uusintapainos. Peliä on päivitetty asevalikoimasta vihollisiin ja siihen on lisätty kokonaan uusi pelimuoto, mutta suuri osa päivityksistä on tuttuja Ninja Gaideniin ilmaiset Hurricane Packit ladanneille. Blackiä voisikin verrata Halo 2:n Multiplayer Map Packiin, joka tarjoaa hittiräiskinnän Live-päivitykset myös ilman Xboxin verkkopalvelua eläville, pienten lisukkeiden kera.
Vaikeasta lähes mahdottomaan
Ensimmäinen Hurricane Pack luo Ninja Gaiden Blackin tarinatilan perustan. Peli kulkee sivuosaan jäävän juonen johdattamana samoja polkuja kuin Ninja Gaiden, mutta toimintakohtaukset ovat pääasiassa HP:n mukaisia. Osaa kohtauksista on myös kehitetty edelleen. Ryun alkuperäiseen Xbox-seikkailuun nähden viholliset ovat eri tavalla aseteltuja, mukana on täysin uusia pahiksia eivätkä tutut, mahdollisesti halpamaiset strategiat enää pure kaikkiin loppuvastuksiin. Helpoimmilla vaikeustasoilla kaikkia uudistuksia ei kohtaa, mutta vaikeimmat tasot marssittavat jo pelin ensimmäisessä toimintakohtauksessa pelaajan eteen helppojen ruskeapukuisten ninjojen sijaan valkopukuisia ninjoja. Lisäksi loppuvastuksissa Ryun kiusana on paitsi voimakas pomohahmo myös kätyreitä, joiden ruumiista vapautuva energia tosin voi toimia taitavan pelaajan eduksikin.
Viilatun tarinatilan perusteella on selvää, että Team Ninja on halunnut kallistaa Ninja Gaidenia entistä enemmän hardcore-peliksi. Muutosten myötä jokainen Ninja Gaidenin kolmesta vaikeustasosta on saanut hieman lisähaastetta. Suurin ponnistus haastavuuden eteen on kuitenkin tehty uudessa Master Ninja -tasossa. Vaikeustaso on niin masokistinen, että jo yksi osuma voi viedä Ryun hengen. Mestarininjana pärjääminen vaatiikin ninjamaista nopeutta, taisteluliikkeiden virheetöntä hyödyntämistä ja pelin lainalaisuuksien hallintaa. Peliin on lisätty myös Ninja Dog -taso, mutta se tuntuu suunnilleen alkuperäisen Ninja Gaidenin Normal-tason veroiselta – lukuun ottamatta Ayanelta silloin tällöin saatavia parantavia riisipalloja ynnä muita pikku avustuksia. Ninja Dog ei siis varsinaisesti ole helppo, mutta sen läpäiseminen onnistuu peruspelaajaltakin, jos vain jaksaa keskittyä pelaamiseen.
Toisen Hurricane Packin mukanaan tuoma minikampanja on kääntynyt ja laajentunut Ninja Gaiden Blackissä pelin läpäisystä palkitsevaksi tehtävämoodiksi. Se sisältää yhteensä 50 pikku tehtävää, jotka on jaettu kymmenelle portaalle. Alussa pelaajalla on auki vain kaksi ensimmäistä porrasta, mutta uusia tehtäväviisikoita saa avattua edelliset suorittamalla. Tehtävät vaativat monesti jonkin vihollisryppään tai loppuvastuksen kukistamista, mutta mukana on myös kampanjasta lainattuja osuuksia vihollisasettelultaan muunneltuina. Haasteellinen tehtävämoodi on pelin suurin uudistus ja varsin hyvä taitomittari, mutta se on suunnattu enemmän taistelijoille kuin juonenvaraista etenemistä etsiville toimintaseikkailupelaajille.
Läski laulaa ja miekka nauraa
Pelin taistelusysteemi on säilynyt kutakuinkin ennallaan, mikä on mainio asia. Monipuolista vihollisrivistöä lyhentää silkasta ilosta, kun huomaa, mihin kaikkeen Ryu pystyy. Liikesarjat ovat jopa taistelupeleihin verrattavissa ja iskuissa on aidosti voiman tuntua. Vaikka pelin jokainen ase nuntsakapuloista sotakirveeseen on oikein käytettynä tehokas, erityisesti uusi sauva-ase Lunar antaa vihollisille sellaista kyytiä, että leukaperiään saa vähän väliä noukkia lattialta. Taistelua ei kuitenkaan tee ylivertaiseksi yksistään näyttävät liikesarjat vaan myös aggressiivinen tekoäly. Viholliset pakottavat pelaajan suojaamaan, väistelemään ja odottamaan oikeaa hyökkäyshetkeä, mikä tuo peliin todellista taistelun makua.
Ninja Gaiden Blackin näyttävyyttä kuvaa ehkä parhaiten tunne siitä, että peli voisi aivan yhtä hyvin olla Xbox 360 -peli. Upeilla tehosteilla kyllästetty tarkka grafiikka loihtii ruudulle uskottavasti esimerkiksi vanhan japanilaiskylän, modernin ilmalaivan, keskiaikaisen kirkon ja kilometritolkulla katakombeja ja luolastoja, joiden tunnelman tasokas äänimaailma täydentää saumattomasti. Kaiken lisäksi peli pyörii kakomatta 60 ruutua sekunnissa. Black sisältää ehostetun kamerasysteemin, joka antaa pelaajan pyörittää kameraa vapaasti. Tämä helpottaa ympäristöjen hahmottamista muutamissa puzzle- ja hyppelykohdissa, mutta hektisissä taisteluissa uusitun kameran hyöty on minimaalinen. Valitettavasti edelleen vihollisia voi jäädä ainakin osittain kuvan ulkopuolelle.
Ninja Gaiden Black ei saa Xboxin alkuperäistä Ninja Gaidenia heikompaa arvosanaa siksi, että se olisi tätä huonompi. Suurin syy pistealennukseen on se, ettei peli tarjoa merkittävästi uutta sisältöä Ninja Gaideniin ja Hurricane Packeihin tutustuneille. Ryun seikkailut kaipaisivat jo oikeaa jatko-osaa. Äärimmäistä haastetta etsiville ja Ninja Gaidenin ohittaneille Classics-hintaan myytävä Ninja Gaiden Black on kuitenkin välttämätön lisä Xbox-kokoelmaan.
