Pelialankin tilaa kommentoiva huumoriteos EI! naurata

Ei enää. En suostu. Ei onnistu. Ei, ei ja vielä kerran ei.

Sanoinko ”ei” väärin?

Kieltäytyminen tuntuu välillä olevan vaikeaa, joten moneen asiaan tulee liki automaattisesti suostuttua. Harmittavasti osa ihmisistä hyödyntää tätä pitäen sinua henkilökohtaisena palvelijana, kynnysmattona ja ylipäätänsä luuserina.

Lainaa rahaa. Hae kahvia. Heitä yläfemma.

Sitä se on elämä myös saksalaisen Studio Fizbinin Say No! Moressa, jonka arvostelulle sanoin ”kyllä”. Projekti tuntui läheiseltä, olinhan nauhoittanut erilaisia ei-huudahduksia peliä varten vain kuullakseni, että suomenkielinen lokalisaatio jää uupumaan julkaisusta ja ilmestyy mahdollisesti lisäsisältönä tulevaisuudessa. Eiiii!

Ehkä ei?

Seuraavaksi onkin harjoiteltava kieltäytymään. Onneksi teoksen päähenkilöllä – tyylikkäällä, mutta kaltoinkohdellulla ja kiusatulla työharjoittelijalla – on sama tilanne, joten voimme treenata yhdessä. Hän löytää vielä onnekseni vanhan Walkmanin, jonka sisuksista paljastuu itseopiskeluun tarkoitettu c-kasetti. Valmentajan avulla ei-sanan käytöstä tulee kuin taidetta, joten on aika lähteä hakemaan pomon varastama, yksisarvisen kuvalla koristeltu lounaslaatikko takaisin.

Rakas lounaslaatikkoni.

Alkuun työkavereiden ja esimiehien nöyryyttäviin pyyntöihin uskaltaa sanoa kipakan ja tulisen ei-huudon, seuraavaksi vastaus irtoaa kylmäkiskoisesti ja parin harjoittelun jälkeen variaatiot vain lisääntyvät. Huutaminenkin on vaihtoehto! Kieltäytymistilanteita kannattaa värittää myös tekonaurulla ja sarkastisella nyökyttelyllä, jotta vastapuoli kokee samaa nöyryytyksen tunnetta, josta itsekin olen kärsinyt. Siitä saatte.

Kyllä-sanan vastakohta on?

Huutamalla koko tila tärisee. Avotoimiston pikkukoppien seinät kaatuvat, ihmiset kompuroivat kravatit ja minihameet heiluen ympäriinsä ja A4-arkit lentävät ilmassa. Ympäristössä, jossa kieltäytyminen on ollut kiellettyä, kapinoivan työharjoittelijan käyttäytyminen herättää ihmetystä johtoportaassa asti. Yhtä nappia painelemalla huudamme tiemme kohti huippua vaatien parempia työolosuhteita, taukoja, liittoa ja palkankorotusta. (Peliala, kuuletteko meitä?)

Vihainen kouluttaja tietää.

Yksi ”ei” tuonne, toinen tänne. Eipä ole väliä mitä varianttia käyttää, kunhan yhdistää e- ja i-kirjaimet oikeassa järjestyksessä. Sankarimme kulkeekin kuin kiskoilla pitkiä toimistokäytäviä pitkin kumoten tyhmiä pyyntöjä latelevia tuttuja ja tuntemattomia. Reilun tunnin riehumisen jälkeen ollaan tositilanteen äärellä. Onko meillä kanttia kieltäytyä parhaan kaverin kohtuuttomasta vuokranmaksupyynnöstä? Enpä olisi uskonut, että homma on näin nopeasti opittu, ilman sen suurempaa vaihtelua tai haastetta.

Mitä opittiin?

Saksalainen huumori on välillä (okei, usein) omituista. Ysärifiiliksellä luotu Say No! More tarjoaa hassun hauskan hahmoeditorin lisäksi hyvin vähän vaikutusvaltaa tarinaan taikka pelattavuuteen. Ei-huudot kaikuvat, asiat tapahtuvat ja homma on paketissa alle kahteen tuntiin.

Tyyli on ainakin kohdillaan.

Sanoma on niin selkeä, ettei sitä voi kutsua edes metakommentoinniksi pelialan ja miksei myös kapitalismin nykytilasta, jossa Bobby Kotick nostaa kymmenien miljoonien bonukset samalla, kun työntekijätasolla jaetaan minimaalisia irtisanomispaketteja. Ehkäpä meidän pitäisikin sanoa useammin ja yhdessä ”ei” maailman vääryyksille, niin kaikilla olisi paremmat oltavat.

Pelinä Say No! More on kuitenkin vain yhden napin kokemus, joka ei ihmeitä tarjoa. Eipä se toisaalta muuta luvannutkaan.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi