Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Perustin liikkuvan kirjakaupan ja rakastuin

Skystone Games julkaisi Neoludic Gamesin kehittämän Tiny Bookshopin PC:lle ja Nintendo Switchille vuonna 2025, ja nyt peli julkaistiin myös muille konsolialustoille. Kirjojen myymiseen keskittyvä kotoisa simulaattori vei sydämeni täysin.

Uuden alku

Tarina alkaa, kun päähenkilö pakkaa autonsa ja matkustaa Bookstonburyn kaupunkiin aloittamaan alusta liikkuvan kirjakaupan omistajana.

Kaupunkilaiset ottavat uuden asukkaan avoimesti vastaan, ja tarinan edetessä tavataan uusia hahmoja, tutustutaan ja tehdään pieniä tehtäviä heidän hyväkseen. Apuna on muistikirja, johon on kirjattu kaikki tärkeät tiedot hahmoista ja kauppapaikoista, sekä kalenteri, josta pystyy tarkistamaan, onko tiedossa jotain erikoista – kuten vaikkapa kirpputori, kalatori tai joitakin muita tapahtumia. Uusia kauppapaikkoja aukeaa pelin edetessä.

Tiny Bookshop on todella hidastempoinen, eikä alussa oikeastaan tapahdu hirveästi mitään. Mutta juuri tämä on se syy, joka tekee pelistä niin nautittavan: mihinkään ei ole kiire. Työpäivät koostuvat kirjojen myynnistä ja suositusten jakamisesta – eikä mitään pahaa tapahdu, vaikka suositus meneekin mönkään. Samalla myyntipaikkoja pystyy tutkimaan, ja välillä ympäristöstä löytää esineitä joilla kirjakauppaa pystyy koristelemaan.

Ja valinnanvaraa löytyy. Kirjakaupan pystyy muokkaamaan mieleisekseen värejä myöten, ja uusia kalusteita ja koristeita löytyy säännöllisesti. Pelaajan täytyy kuitenkin myös muistaa pitää silmällä kirjavaraston tilannetta: uusia kirjoja täytyy ostaa jatkuvasti lisää täyttämään hyllyjä.

Monen simulaattorin tapaan Tiny Bookshop on jaettu vuodenaikoihin, joista jokaisella on omat tapahtumansa. Jokainen vuodenaika päättyy festivaaliin.

Taustalla kulkee pieni tarina, ja ensimmäisen vuoden päätyttyä onkin seuraavan haasteen aika: todistaa edelliselle kirjamyyjälle, Tildelle, että on valmis ottamaan vastuun tämän kivijalkakaupasta. Kaikki pelissä esiintyvät hahmot ovat persoonallisia, ja jokaisella on erilainen maku kirjoihin.

Pehmeää ja värikästä

Kokeilin Tiny Bookshopia alunperin PC:llä, joten olin hieman huolissani siitä, kuinka hyvin kontrollit kääntyvät konsolille. Olin kuitenkin iloisesti yllättynyt, sillä ohjaimella pelaaminen on hyvin intuitiivista ja helppoa, ja valikot pyörivät kauniisti.

Tiny Bookshop ei ole mikään raskas peli missään nimessä, ja se on ulkoasultaan todella värikäs ja pehmeä. Hahmotaide on persoonallista ja kaunista myös.

Taustalla soiva musiikki ei ole missään kohtaa liian kovaa tai tunkeilevaa, vaan sopii ilmapiiriin loistavasti.

Kuten kaikissa simulaattoreissa kuitenkin tuppaa käymään, niin myös Tiny Bookshopista tulee myöhemmin hieman itseään toistava. Mutta siitä huolimatta se on erittäin kauniisti tehty peli, ja kädenjäljessä näkyy rakkaus kirjoihin: Ainakin osa on oikeita myynnissä olevia kirjoja, ja kun hyllystä tunnisti oman suosikin, alkoi väkisinkin hymyilyttää. Vielä parempaa oli se, kun omaa suosikkia sai suositella jollekulle.

Kirjoja rakastavalle pelaajalle Tiny Bookshop onkin täydellinen simulaattori. Se ei vaadi minkäänlaista kokemusta pelaajana, joten myös sellaiset, jotka eivät olleet pelaamisesta aikaisemmin kiinnostuneita, pääsevät hyvin kärryille.

Parhaiten teoksesta saakin irti, jos rakastaa lukemista ja kirjoja. Sen takia siitä tuli minullekin välittömästi yksi suosikeistani, sillä pelissä on kaikki se, mitä simulaattorilta toivon: jouhevaa, intuitiivista mekaniikkaa sekä kiinnostavaa aihetta. Ja saan suositella kirjoja muille! Sen lisäksi peli on todella yksinkertainen, eikä tarvitse kiinnittää huomiota moneen asiaan yhtä aikaa, mikä on ainakin omalla kohdallani ollut vähän tämän tyyppisissä peleissä ongelmana.

Kyseessä ei ole myöskään mikään erityisen lyhyt peli, sillä tekemistä on ainakin 30-40 tunnin edestä, jos kerää jokaisen kauppapaikan postimerkit ja tekee hahmotehtävät. Pelkän tarinan tekemiseen menee noin 20 tuntia. Päätarinan tekemisen jälkeen kirjojen myymistä saa jatkaa niin kauan kuin sielu sietää.

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvostelussa: 
Arvosteltu versio: 

Koodista kiitos julkaisijalle. 

Arvostelumme aggregaattisivuilla:
Metacritic - Opencritic