Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Pirates of the Caribbean: At World's End

Pirates of the Caribbean –kesäleffoja kuvaavat sanat näyttävyys, vauhdikkuus ja järjettömät myyntitulot. Viimeisimmän osan lisenssituotteen voisi sen sijaan kiteyttää yhdellä sanalla: tylsä.

Sarjan kolmannen elokuvan, At World’s Endin toukokuisesta ensi-illasta myöhästynyt samanniminen virtuaaliversio eroaa valkokankaan esikuvistaan tekemällä kaiken väärin. Pelaaminen on äärimmäisen yksitoikkoista eli tylsää, juoni on sekava ja tylsä, imitaattoriääninäyttelijät ovat tylsänkuuloisia ja Keiralla on liikaa vaatteita yllään. Vakavastikin puhuen tuotoksessa on hyvin vähän kehuttavia puolia.

Laadukas kuin piraattipeli

Vaikka julkaisu kantaa vain uusimman elokuvan nimeä, noudattaa se rankan mukautetusti sekä trilogian kakkos- että kolmososan, Dead Man’s Chestin ja At World’s Endin juonta. Leffoja näkemättömän on todennäköisesti hankala seurata liian poukkoilevaa menoa, mutta ne nähneellekin virtuaaliversio osaa tehdä tarinasta perin sekavan kokemuksen. Joka tapauksessa seikkailu alkaa päähahmo Jack Sparrow’n paosta vankilasaarelta ja jatkuu kymmenen kentän läpi. Pääpiirteiltään kaukaisesti God of Waria muistuttava peli tarjoaa paikasta riippumatta yksipuolista lyöntinäppäimen näpyttämistä, kevyttä ongelmanratkontaa ja ajoittain hyvin perinteisiä tasohyppelykohtia. Jälkimmäiseen lukeutuu hyppimisten ja kiipeilyjen ohella melko yhdentekevää SIXAXIS-tasapainoilua puomeilla.

Pääpaino on selkeästi taistelussa, jonka toimivuudelle ei harmillisesti ole paljoa työpanosta uhrattu. Miekkaa saavat maistaa sadat perusviholliset merirosvoista alkuasukkaisiin, jotka kaikki kaatuvat samalla lailla muutaman lyönnin sarjasta. Kikka on aina sama, eikä vaihtelua heittojen tai nyrkiniskujen muodossa juuri tarvitse. Monotonisuuden huomaamisessa ei kauaa mene, ja jo ensimmäisten tuntien aikana taistelut alkavat tuntua puuduttavilta. Vastaan asettuu ajoittain myös haastavampia vihollisia, jotka silti vaativat vain simppelin lopetusliikkeen kellistyäkseen.

Silloin tällöin pelaajaa koetellaan isommilla taisteluilla, joissa rinnalla taistelee tekoälyttömyyden ohjaamia hahmoja. Tällöin voi ja on pakko vaihdella ohjausta parin leffasta tutun sankarin välillä, sillä nämä eivät oikein itsekseen pärjää. Ryhmänjäsenen kuolema merkitsee aloittamista edelliseltä checkpointilta, joka saattaa olla monen minuutin puuduttavan näpyttämisen päässä.

Mittelyt huipentuvat sivulta kuvattuihin kaksintaisteluihin, joissa vuorotellen puolustetaan ja hyökätään. Ensin mainitussa vaaditaan nopeaa reaktiokykyä, kun taas jälkimmäisessä tattia eri suuntiin vääntämällä saa tehtyä korkean ja matalan lyönnin sekä piston. Miekkailu toimii kohtalaisesti, mutta pohjimmiltaan nämäkin osuudet ovat aivan liian yksinkertaisia. Vaihtelu uupuu täysin vastustajien luottaessa kautta linjan samoihin sarjoihin.

Sekä miekkailua että isoja joukkotaisteluja voi pelata kaksinpelinä Multiplayer-valikosta. Nämä tilat avautuvat kuitenkin vasta selvitettyä koitokset ensin yksin.

Maailman laidalla ja sen yli

Vaikka peli onnistuu näyttämään varsin hienolta elokuvalle uskollisten hahmojen ja ympäristöjen ansiosta, useat näkyvät kömmähdykset pilaavat tunnelmaa. Esimerkiksi ovien avaamiselle ei ole tehty minkäänlaista animaatiota, joten tekoälyhahmot siirtyvät tökerösti niiden läpi. Herääkin kysymys, miksi ihmeessä edes laittaa ihmiset kulkemaan ovista. Animaatio ei ole muutenkaan kehittäjän vahvinta alaa, sillä erilaisia liikkeitä on hävettävän vähän, ja tietyt niistä tekevät vihollisista sekunneiksi haavoittumattomia. Vihaksi pistävät myös ruudunpäivityksen epätasaisuus ja tiettyjen kenttien lataustauot käsittämättömissä paikoissa pahimmillaan muutaman sekunnin välein.

Kyseessä ole läpeensä kelvoton tekele, mutta sitä vaivaa lisenssipeleille tavallinen ongelma: vakavaa yritystä ei huomaa oikein millään osa-alueella. Yleinen puutteellisuus yhdistettynä turhauttavaan pelimekaniikkaan ei tuota tyydyttävää tulosta. Kaiken kaikkeaan Pirates of the Caribbean: At World’s Endin pelaamisessa on hyvin vähän mieltä, joten lankulle tämä piraatti joutaa. Haluan kahdeksan tuntiani takaisin.

Galleria: 

Kommentit

Sääliksi käy näitä arvostelijoita kun joutuvat tällaisia pelejä pelaamaan ja arvostelemaan.

Jäänpä odottelemaan Wiin Wing Islandin arvostelua :)

Edittiä: Muokkasin pelin nimen oikeaksi.

''Jäänpä odottelemaan Wiin Pilot Wingsin arvostelua :)''

no sitä saat odottaa ainakin pari vuotta. Peli pitää tehdä ensin.

No, onhan tää surkee peli, muttei ihan noin surkee.

Itse antaisin 6 tai 7 :D

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi