Prototype

Muistinsa menettäneenä, kalmojen ympäröimänä, kirurgiveitsen viilleltävänä ja kahden tuntemattoman suojapukuihin pukeutuneen miehen käsiteltävänä oleva huppupäinen mies herää kuolleista keskellä ruumishuonetta. Pyrähdys ulkomaailmaan johtaa sotilasteloitukseen, jonka kuolettava vaikutus on lähinnä ohimenevä. Mies säntää luodit vielä sisäelimissä karkuun vain huomatakseen New Yorkin olevan oudon epidemian vallassa. Kadut ja rakennukset sykkivät vieraasta organismista, ihmiset muuttuvat verta himoaviksi sekopäiksi, mutantit jahtaavat ihmisiä ja sotilaat molempia. Päivä voisi alkaa paremminkin Alex Mercerilla.

Taistelukenttä: Manhattan

Radical Entertainmentin Prototype on hiekkalaatikkopelien uusi tulokas. Epidemian vuoksi rajattu Manhattan toimii temmellyskenttänä, jossa vahvimman oikeus on ainoa oikeus. Pelaajan onneksi Alex Mercer on pikkusaarekkeen ravintoketjun huipulla. Oudon viruksen runtelema Mercer on saanut yli-inhimilliset voimat sekä bonuksena päälle kuolemattomuuden. Näiden lisäksi suonissa virtaava bioaines pystyy omaksumaan hetkessä minkä tahansa ulkomuodon, mikä näkyy erinäisinä terä- ja tylppäaseiksi muuntuneina käsivarsina sekä mahdollisuutena assimiloitua kanssaihmiseksi näiden geeniperimän avulla. Kummin vain meinaakaan edetä, ei se ole kaunista katsottavaa.

Prototype luottaa goren voimaan graafisen tykityksen kustannuksella. Laaja pelialue ei silmiä juuri hivele mutta ajaa tehtävänsä. Pilvenpiirtäjien piirittämät tienoot ovat pelaajan valloitettavissa katutasosta lipputankoon saakka jo ensimetreiltä lähtien, mutta lyhyt objektien piirtoetäisyys haittaa hieman maisemista nautiskelua. Hahmot ovat niin ikään pelkistettyjä, joskin animaatio on varsin sujuvaa. Oikea liipaisin pohjassa Mercer juoksee ja hyppii vaivattomasti esteiden yli; pystysuoran seinämän kohdalla horisontaalieteneminen vaihtuu ainoastaan vertikaaliseksi. Pienet kauneusvirheet mahdollistavatkin massiivisen määrän tuhottavaa irtaimistoa ruudulle samanaikaisesti. Vaikka rakennukset sortuvat vain niille määrätyissä pisteissä, kaikki muu pikkuroina ihmisistä lähtien on Mercerin leikkikaluja. Valtavin kynsin käyty leikkisessio keskellä Times Squarea jättää jälkeensä lukemattomat määrät palavia autoja, jäsenistään silvottuja ruumiita ja paikoiltaan revittyä irtaimistoa. Usein kaiken tämän tuhon ja veren seassa pelaajan päälle hönkii yhä tusinoittain sotilaita, mutantteja, ajoneuvoja ja helikoptereita ilman, että ruudunpäivitys liiemmin nikottelisi. Ainoastaan muutamat erikoisemmat liikkeet aiheuttavat pienen silminhavaittavan notkahduksen.

Pelaajan ohjastama Alex Mercer on kävelevä tuomionpäivänkone, jonka tympeä takaumin kerrottu kostoretki ei juonellisesti tarjoa paljoakaan. Yksitoikkoisen motivaation ajamana kentät sortuvat puoliväliin saakka vain simppeleiksi kaappaustehtäviksi, jossa tukikohtien sisällä olevat henkilöt täytyy omaksua omaan geeniperimään saadakseen näiden salaisuudet julki. Loppua kohden tehtävät hieman monipuolistuvat, mutta ne toistavat silti hyvin tyypillistä genrekaavaa suojelu- ja saattotehtäviä myöten. Kenttien väliset välianimaatiot ovat muutamalauseisia sananvaihtoja, joissa selviää lähinnä seuraava kohde. Mielenkiintoisemmaksi nousevatkin pääasiallisesti vaihtoehtoiseksi jäävät Web of Intrigue -kohteet, jotka valottavat tarkemmin virusepidemian syntyä sekä pelimaailman hahmoja. Punaisella geeniperimälogolla varustettujen ihmisten identiteetin varastaminen johtaa lyhyisiin demopätkiin. Omaperäisellä tyylillä toteutetut välähdykset ovat taidokkaasti rakennettuja ja raottavat tapahtumien menneisyyttä juuri sopivan salamyhkäisesti.

King Kong ain’t got s**t on me!

Evoluution seuraavana asteena Alex Mercer on kantakaupungin kovin jätkä. Pelin pahin miinus tuleekin siitä, että Mercer on jo pelin alussa kuolemaa kylvävä muuntautuja, jolle Manhattanin asukeista ei ole edes hidasteeksi. Toisaalta ratkaisu aiheuttaa syntistä mielihyvää pelaajan ohjatessa liki voittamatonta tappovehjettä irtoraajojen säestämänä, mutta pelin päätteeksi juuri mikään ei ole muuttunut. Toki erilaisia lyöntikomboja on tullut lisää, Mercer osaa muuntaa raajansa moninaisempiin asentoihin ja kestävyys sekä nopeus ovat parantuneet, mutta silti hahmo on sama überpahis pelin lopussa kuin aivan matkan alussakin. Esimerkiksi hieman samalla idealla olevan Crackdownin asteittainen kehitys, jossa hahmon toiminta monipuolistui konkreettisesti ja kaupungin salat sitä myöten avautuivat ikään kuin varkain, olisi toiminut myös Prototypessä. Vaikeustaso näkyykin pelissä voimakkaiden vihollisten sijaan näiden määrässä. Ei ole lainkaan ihmeellistä, että jossain välissä kenttää pelaaja joutuu taistelemaan yhtaikaisesti useamman tankin, helikopterin, sotilaan ja mutantin kanssa. Tarvittaessa tilanteesta voi paeta ja omaksua jonkun sivullisen identiteetti katseilta turvassa, jolloin saa hetken levähdystauon. Vain kertaalleen peli huijasi luomalla tyhjästä loputtomiin päällekäyviä helikoptereita vailla mahdollisuutta paeta normaalein keinoin.

Pelistä löytyy kuitenkin kehitettävää. Jokainen tehtävä, tapettu vihollinen tai tuhottu sotilas- tai mutanttirakennus tuo kassaan evoluutiopisteitä runsain kätösin. Näitä käytetään melko vapaasti päiviteltäessä Merceristä entistä tuhovoimaisempaa ilmestystä lisäämällä muun muassa Wolverine-kynnet, Hulk-nyrkit tai kymmenien metrien päähän yltävän ruoskan arsenaaliinsa. Jokaiselle asetyypille on lisäksi muutamat uniikit liikkeet, joiden lisäksi myöhemmässä vaiheessa peliä saa käyttöönsä koko lähitienoon puhdistavia Devastator-hyökkäyksiä. Erilaisia liikkeitä on lopulta melko järkyttävä määrä, minkä vuoksi näppäinyhdistelmät lähestyvät liki infernaalisia sfäärejä saadakseen kaikki mahdutettua yhdelle padille. Useat eri hyökkäystyylit on sijoitettu oikean olkanäppäimen avulla ilmestyvään valikkoon, josta valitaan kuhunkin tilanteeseen sopivin ase tai ominaisuus käytettäväksi.

Pistein avulla käydyn suoran kehityksen lisäksi Mercer pystyy tiettyjä sotilasyksilöitä omaksumalla päivittämään myös niiden tuntemustaan eri sotilasaseita ja -ajoneuvoja kohtaan. Kukin identiteetti saattaa parantaa esimerkiksi singon tekemää vahinkoa tai antaa esimerkiksi taidon ohjata helikopteria, jonka jälkeen kaikki ilmassa pörräävät metalliherhiläiset ovat yhtä lailla myös Mercerin omaisuutta. Ajoneuvojen kaappaus tapahtuu simppelin napinrämpytyksen voimin, ja ne toimivatkin usein elämän pelastajana tiukoissa tilanteissa lisäsuojansa vuoksi. Tuliaseet jäävät pelissä hieman vähemmälle käytölle, sillä vihollisia kurittaa paljon mieluummin, tehokkaammin ja verisemmin erinäisillä teräaseilla.

Varkain tai vartaittain

Muuntautumiskykynsä vuoksi pelaaja voi periaatteessa pelata peliä kahdella eri tapaa. Hän voi joko valita suoran lähestymistavan kynnet heiluen tai vaihtoehtoisesti omaksua läheisen sotilaan identiteetin ja kävellä tämän turvin keskelle raskaasti aseistettua tukikohtaa. Usein kentät vaativat molemminpuolista käyttöä, sillä etenkin loppupuolella sisään mentävät paikat alkavat olla täynnä erilaisia virusskannereita ja -myrkkyjä, ettei pelkkä soluttautuminen käy enää päinsä. Pelkkä silmitön silppuaminenkin päättyy usein kuolinruudun katseluun ympäristön täyttyessä joka puolelta Merceriin kohdistetuista luodeista ja räjähteistä. Liiallista aivotyötä tehtävät eivät kuitenkaan vaadi, ja ainoastaan yksi viimeisimmistä tehtävistä 31:stä tuotti hieman vaikeuksia ennen oikeaoppisen lähestymistavan löytymistä. Soluttautumista helpottaa entisestään onneton tekoäly ja liiallinen pelaajien helpottaminen. Pelaaja voi kirjaimellisesti liitää tai vaikka pudottautua pilvenpiirtäjän katolta keskelle sotilastukikohtaa asianmukaisissa varusteissa ilman, että kukaan kiinnittää asiaan juuri minkäänlaista huomiota. Lisäksi varsinainen assimilointiprosessi on halutun kohteen perässä kävelyä nappia rämpyttäen, sillä epäonnistumisesta ei rangaista mitenkään, mikä latistaa entisestään tukikohtiin tunkeilufiilistä.

Pelkän pääjuonen lisäksi pelaajalla on mahdollisuus suorittaa erilaisia tapahtumia, jotka vaihtelevat erilaisista tappoputkista kattojen päällä juoksenteluun ja liitelyyn. Kolmella arvosanalla rankatut tapahtumat antavat pelaajalle ominaisuuksien päivittelyyn tarvittavia evoluutiopisteitä. Näiden lisäksi tapahtumahistoriasta kiinnostuneille eri puolilla kaupunkia kävelevät satakolmekymmentä Web of Intrigue -kohdetta tarjoavat myös mielenkiintoisten demojen ohella kulutettavaa arvotavaraa. Viimeisimmillekin nurkannuohoojille löytyy vielä viisikymmentä kappaletta vinkkejä sekä kaksisataa maastomerkkikeräiltävää, joiden löytäminen onnettoman piirtoetäisyyden vuoksi on enemmän hermoja raastavaa kuin nautinnollista.

Prototype on viihdyttävä mutta jokseenkin keskeneräisen tuntuinen hiekkalaatikkopeli. Pelaajan asettaminen heti kättelyssä ylivoimaiseksi ja liki kuolemattomaksi tappokoneeksi on alussa hauskaa, mutta pelin edetessä todellisten vastustajien uupuminen käy pian tylsäksi, mikäli kaipaa peliltä jotain muutakin kuin ihmismassan viipalointia. Vaihtoehtoratkaisuksi käyttöönotettu vihollisten paljous tarjoaa hektisiä tilanteita, mutta taistelut käyvät muun pelin lailla nopeasti kovin mitäänsanomattomaksi. Tietty päämäärättömyys tekeekin Prototypestä ideaansa heikomman pelikokemuksen.

Galleria: 

Kommentit

Hyvä arvostelu. Itse kyllästyin todella nopeasti, sivutehtävät toistavat itseään ja vihujen mättääminen alkaa maistua muutaman tunnin jälkeen aika puulta.

Jos olisin kuunnellut yhdenkään suomalaisen arvostelijasivun mielipidettä, olisin missannut aivan mahtavan pelin!

Kyllä tässä on tämän vuoden paras viihdepaketti ollut tähän mennessä meikäläiselle. Hauskaa teurastusta ja Alexin voimilla on ollut mukavaa leikkiä. ^^ Haastavuuttakin riittää. Peli ei ole liian vaikea, eikä liian helppo, joka on varsin hieno juttu. Sivutehtäviin en ole koskenut, vaan edennyt päätehtäviä silmällä pitäen ja ne ainakin ovat olleet mitä suurinta herkkua. =)

Eihän tämä täydellinen peli ole mutta itse en ainakaan antaisi vain kolmea tähteä. Nooh. Makunsa kullakin =P Juoni pelissä on ihmeellisen hyvä, ottaen huomioon että kyseessä on siis vain pelkkä PELI.

Juu, ja by the way: Maastomerkkien löytäminen on muuten ollut yllättävän helppoa. Onko arvostelijalla ollut huono telkkari, vai muuten vain silmissä vikaa?? Ei ymmärrä.

Pitää vielä ylistää pelin musiikkiraitaa, joka on MAHTAVAA KUUNNELTAVAA!!

Ja lopuksi: Suosittelen Prototypeä kaikille jotka pitää hulvattomasta teurastuksesta, hyvästä elokuvamaisesta musasta ja.... TUHOAMISESTA!! =D Go Alex, go!!

Prototypessä on puutteensa(Ja niitä on paljon, joista arvostelija olikin maininnut ne tärkeimmät) mutta se on ehdottomasti yksi hauskimmista mättösysteemeistä mitä olen elämäni aikana nähnyt ja pelannut.

Paria pientä kohtaa lukuun ottamatta siis oikein hyvä arvostelu J.Pikkaraiselta.

Oma arvosanani: 4/5.

''Jos olisin kuunnellut yhdenkään suomalaisen arvostelijasivun mielipidettä, olisin missannut aivan mahtavan pelin!''

Iselläni aivan sama juttu. Jos olisin vain sokeasti luottanut arvosteluihin olisin missannut mahtavan pelin. Pelin parasta antia on järjettömän hulvaton kaaoksen luominen. Juoni oli ihmeen hyvä kun ajattelee tarinankerrontaan valittua tapaa.

Onhan pelissä puutteensa mutta kuitenkin omasta mielestäni yksi vuoden parhaita pelejä.

Mikäs ihmeen "huono telkkari"-päivä tänään on? :D (Vrt. Sacred 2:en kommentit). Käytössäni on 40" Full HD -töllö, joten siitä ei ole kyse. Kyllä maastomerkit erottuvat oikein selkeästi tarpeeksi lähelle mentäessä, mutta on mielestäni ihan oikeellisesti kritisoitu, mikäli et näe samaisia kerrostalon katolta maahanpäin katsoessa, vaan sinun pitää tiputtautua huomattavasti lähemmäksi. Tai vaihtoehtoisesti edes korttelin parin päässä olevaa palleroista. Kun piirtoetäisyys on mitä on, niin näiden mitään meteliä päästämättömien palleroiden etsiskely on aikamoista pakkopullaa.

Itselläni suurin syy "alhaiselle" pisteelle on yksinkertaisesti se, että sen kahden illan kestonsa ajan, mitä pääjuonta tahkosin, ei meno muuttunut oleellisesti lainkaan alun ja lopun välillä. Alex on ja oli täsmälleen samanlainen tuhon kylväjä alussa kuin lopussakin. Olihan (ja on) se mukavaa, mutta itselleni pelkkä silmitön kaaoksen aiheuttaminen ei enää jaksa säväyttää, kun sitä on tehty jo monen monta peliä vuosia aiemmin (parhaimpana esimerkkinä tosiaan Crackdown, jota suosittelen niin Ahuulle kuin Little_Big-Madille. Idealtaan samankaltainen, mutta siinä hahmon kehitys näkyy konkreettisesti ja pelissä oikeasti tuntuu saavuttavansa koko ajan jotain).

Mutta kuten tässä on jo itse kukin sanonut, niin mielipiteistähän tässä on vain kyse, ja niinhän sen pitääkin mennä. Kiitokset kuitenkin jokaiselle palautteesta. Ja tosiaan jos ette ole pelanneet, niin oikein lämpimästi suosittelen jo mainittua Crackdownia, joka on omasta mielestäni yksi parhaimpia hiekkalaatikkopelejä, mitä on tehty. Siinä on piirtoetäisyys kohdallaan, meno kehittyvää ja tuhoaminen infernaalisen hauskaa. Kysykää vaikka Paavilta, jos ette usko ;) Tosin aivan niin hurmeista menoa ei siinä tarjota, ja muutenkin Prototypen Alex on vähän enemmän pahuuteen päin kallellaan kuin kräkkiksen agentit.

Harmillista ettei Crackdown taida olla pleikkarille saatavana :( Olisi ollut taatusti mukavaa rällästämistä. Noh, tulevaisuudessa sitten hommaan kun edunvalvojani sallii toisen konsolin hankinnan omaan kämppääni. Mokoma pihtari ei anna käyttää rahavarojani pahemmin niihin asioihin, jotka tekisivät minut entisä onnellisemmaksi =P

Minä kuulun myös tähän ihmisryhmään joka pitää tätä peliä kerrassaan loistavana. Pitkään aikaan en ole näin pahasti addiktoitunut mihinkään peliin. Onhan tässä tietysti omat pikku vikansa mutta en ole niiden antanut häiritä. Pääsisi nyt vaan tarpeeksi pikälle että saisin sen pirun uberterän käyttöön :D Tosin tykkäsin ja tykkään yhä todella paljon paljon parjatusta Spider-man:Web of Shadowistakin joten ei ihmekään että tämäkin kolahti.

Koskaan ei ole järjetön teurastaminen ollut yhtä hauskaa ja ensimmäistä kertaa se ei aiheuta minkäänlaista omatunnontuskaa. Aatelkaapas kuinka hauskaa tämä olisi ollut co-oppina? Ehkä jatko-osa sitten hope so. Itse antaisin 4/5 tähtöstä mutta niinkuin sanonta menee se on makuasia sanoi Musti kun muniaan nuoli.

"''Jos olisin kuunnellut yhdenkään suomalaisen arvostelijasivun mielipidettä, olisin missannut aivan mahtavan pelin!''"

Sama homma täälläKIN. Meitähän on monia.

Mielestäni ääninäyttely oli "ihan hyvää" ja pelin visuaalinen anti oli varsin rokrok. Paketti on tyylikäs ja kaaoksen kylväminen kivaa. Ja tykkään siitä miten erilailla voi asiat päättää tehdä... Tai no, miten kaikki tuhota, lähinnä, mutta pelin saa pidettyä todella vaihtelevana ihan vain eri asioita tekemällä, koska liikkeitä ja tapoja riittää aikalailla.
Ja kontrollit toimii mielestäni todella hyvin. Mennyt jo siihen pisteeseen että minkä tahansa asian haluaakin tehdä, se luonnistuu kontrolleista täysin vaivatta. Kamerakuvakulmista ei ole pätkääkään valittamista, koska targetointi/lukitus systeemi toimii myös aikalailla loistavasti. Vain pari kertaa tuli vaikeuksia saada oikea kohde lukittua, mutta hetki siihenkin vain upposi.

Tykkään myös aivan mielettömästi siitä että aseita voi poimia maasta, eikä kaikki ole vain hack'n'slash tyylistä mätkimistä. Mikäpä siistimpää kun ensin teurastaa lähijätkät kynsillä, poimia raketinlaukasin, hypätä korkealle ilmaan ja sieltä ampua ohjukset suurimpiin sotilaskasoihin, jne.

Jep, eihän pelillä paljoa päämäärää tai tavoitetta ole.. mutta itselle tuo toiminta maistui ihan ehdottomasti. Nyt kun pelin tarina on ohi,tosin, on pelistä kadonnut kyllä aika paljon viehätystä. Päätehtävät oli melko hyvin keksittyjä ja erilaisia, samoin kun sovelsi ihan mukavasti asioita mitä pelissä voi tehdä, toistamatta juurikaan itseään. Ja pakko sanoa että myös sivutehtävät on parempaa luokkaa kun spider-man 1,2,3 - mutta ei silti jaksa pitää peliä elossa tarinan loputtua, kun ei varsinaisesti ole enää syytä parantaa äijän kykyjä (eikä paljoa enää liikkeitäkään jäljellä mitä ostaa.. ehkä pari hassua)

Mutta aivan varmasti veivaan tuon pelin läpi toisenkin kerran hetken tauon jälkeen :)

Itse antaisin siispä saman kun Kain, 4/5

Se nyt vaan oli mielestäni viihdyttävä ja toimi hyvin. Mikään kontrolleissa ei turhauttanut, eikä muitakaan pelillisiä ongelmia ollut mistä olis koitunut negatiivisia fiiliksiä. Se onkin ehkä suurin asia mikä erottaa tämän sandbox kaaoskylväjän muista samanlaisista. Aiemmissa kun on ollut ongelmaa jos jonkinnäköistä.

Wolverinekin toistaa itseään aika paljon, mutta peli on todella hauska ja viihdyttävä. Tosin siinä on parit todella hienosti tehdyt taistelut.

Kuitenkin, pidän tämän tyylisistä peleistä, odottelen vain että löytäisin PS3 version, koska Xbox360 napit eivät ole oikein mieleeni peleissä kuten tämä. :)

Samalla linjalla mennään Kainin ja Sarkasmin kanssa. Erittäin viihdyttävä äksön paketti.

Hmm... Täytyy sano että näistä kolmesta super sankari peleistä mitkä olen nyt ostanut... Tämä on se huonoin. Kontrollit ovat kuin jostain PS2 pelistä, kuka nyt enään käyttää jotain lukitusta pelissä jossa pitää taistella laumoja vastaan? :o

InFamous ja Wolverine tuntuvat ainakin minusta paljon laadukkaimilta peleiltä, koska kontrollit ovat näissä peleissä se tärkein juttu, hauskuuden jälkeen.

Samaa mieltä kainin, sarkasmin ja nothingin kanssa, on varsin hyvä peli.

Kannattaako hankkia??

Hyvä arvostelu. Loppupeleissähän kuitenkin itse pelaaja on se ratkaiseva tekijä. Ite olen pitänyt aika palojon eri arvosanoja saaneista peleistä. Usein huonolla arvosanalla varustetut (ei kolme tähteä nyt huonokaan ole) pelit ovat yksipuolisia, mutta jos sattuu olemaan pelaaja joka tykkää aika simppelistä meiningistä niin mikäs siinä. Mielestäni pelin arvosana usein kertoo paljolti sen, että kuinka laajalle kohderyhmälle peli sopeutuu. Jos monipuolisuutta on niin siitä tykkää usein lähes kaikki ja tällöin arvosana on hyvä ja jos vain 1/3 tykkää niin heti se tippuu sinne keskiverrolle.

Hyvä arvostelu kummiski. Todella viihdyttävä peli siinä mielessä mitä ite oon kokeillu, mutta en tiedä jaksaisinko pitkään tota samaa. Jotkut jaksaa jotkut ei.

kyllä tämä mun mielestä oli ostamisen arvoinen...suosittelen lämpimästi kaikille jotka vielä miettivät ostaakko vai ei...

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi