Sama juoni
Yksi
Capcomin tunnetuimmista pelisarjoista Mega Manien ja Street
Fightereiden ohella on ollut Resident Evilit. Vuonna 1996
ilmestynyt Resident Evil (PSX/Saturn/PC) oli hitti, joka
sai jatkoa seuraavana vuonna PSX:lle ilmestyneessä
Resident Evil: Directors Cutissa. Taas meni vuosi ja markkinoille
tuli Resident Evil 2 (PSX/N64/PC/DC), joka ainakin allekirjoittaneesta
on sarjan tähän asti paras osa. Vuonna 2000 ilmestyi
Resident Evil 3: Nemesis (PSX/DC/PC) sekä luokaton
valopistoolipeli Resident Evil: Gun Survivor PSX:lle. Vuonna
2000 kerkesi ilmestymään vielä kolmas RE-peli,
Dreamcastin Resident Evil: Code Veronica joka käännettiin
tänä vuonna PS2:lle nimellä Resident Evil:
Code Veronica X.
Resident
Evilien juonet ovat aina olleet suoraan b-luokan kauhuelokuvasta
eikä Code Veronicakaan tee poikkeusta. Kakkos-osasta
tuttu Claire Redfield jatkaa veljensä Chrissin etsintää
mutta pahamaineisen Umbrelle Corporationin työntekijät
kaappaavat Clairen. Toisin kuin muissa osissa tapahtumat
eivät sijoitu Amerikkalaiseen Raccoon Cityyn, vaan
pienelle saarelle. Claire löytää itsensä
sellistä, josta hänet vapauttaa mystinen tumma
mies Rodrigo. Hän käskee Claire lähtemään
ja tämä tottelee mielellään. Kuten arvata
saattaa, kaikki ei ole kohdallaan. Saari vilisee zombeja
ja muita epämääräisiä olentoja.
Pois on siis päästävä mahdollisimman
nopeasti ja muut eloon jääneet pitäisi vielä
poimia mukaan.
Samat virheet
Code
Veronica noudattaa lähes samaa kaavaa kun sarjan aiemmat
osat. Peli aloitetaan pelkällä nihkeällä
puukolla ja yritetään välttää toimintaa
mahdollisimman pitkään. Myöhemmin mukaan
tarttuu erilaisia aseita konetuliaseista erilaisiin räjähteisiin.
Alun painostava tunnelma jossa panoksia yritellään
säästää viimeiseen asti muuttuu hyvin
nopeasti puhtaaksi splättäämiseksi. Tässä
suhteessa Capcom on jatkanut kulkuaan väärään
suuntaan. Ensimmäisissä osissa tunnelma piti otteensa
lähes loppuun asti mutta nyt sitä samaa fiilistä
ei ole enää nimeksikään.
Suoraviivaisen räiskinnän lisäksi matkan
varrella täytyy ratkaista naurettavan helppoja puzzleja.
Nämä perustuvat lähinnä siihen onko
huomannut ottaa mukaansa jonkun avaintavaran tai muistilappusen.
Kyseiset laput, joita Umbrellan työntekijät ovat
unohdelleet ympäriinsä, selventävät
myös juonta. Lappuset varastoituvat kansioihin mistä
niitä voi jälkikäteen lukea, mutta kaikki
muut tavarat varastoituvat todella pieneen inventaarioon.
Kaikki tavarat jotka ei mahdu kerralla mukaan on vietävä
laatikkoon josta sitten haetaan tavaroita mitä kulloinkin
tarvitaan. Systeemi ontuu pahasti sillä tavarat voivat
olla vain kahden kokoisia, isoja tai useimmin pieniä.
On
aika epäloogista että yksi pieni avain vie saman
verran tilaa kun haulikko, tai kaksi jalokiveä saman
verran kuin todella iso kiikarikivääri. Laatikkoon
varastoidut tavarat ovat onneksi jokaisessa laatikossa mitä
pelistä löytää joten ravaaminen helpottuu
hieman. Suhteellisen alussa mukaan tarttuu sivulaukku kahdelle
lisätavaralle mutta se ei paljoa auta. Kumma ettei
Capcom ole muuttanut tavarasysteemiä vaikka siitä
on tullut niin paljon negatiivista palautetta. Onimusha:
Warlordsissa (johon peliä väkisinkin tulee verranneeksi)
tämä oli korjattu rajattomalla tilalla tavaroille,
mutta Code Veronicassa se on tehnyt epämiellyttävän
paluun.
Toinen paljolti kritisoitu ominaisuus on tallennus pisteet.
Tallentaminen toimii siellä täällä olevilla
kirjoitus koneilla eikä mahdollisuutta vapaaseen tallennukseen
ole. Lisäksi jokainen tallennus vaatii yhden mustekasetin.
Mustekaseteista ei onneksi missään vaiheessa ole
pulaa, mutta jokaiselle tallennus kerralle ne täytyy
käydä hakemassa laatikosta (jotka onneksi sijaitsevat
yleensä hyvin lähellä tallennuspaikkoja).
Ei mikään pelattavuuden lottovoitto
Valitettavasti
pelattavuuskin on säilytetty identtisenä aiempiin
osiin verrattuna. Oikealla ja vasemmalle näppäimistä
hahmo pyörii ympäri ja kun tattia vääntää
eteenpäin hahmo liikkuu siihen suuntaan mihin naama
osoittaa. R1:stä otetaan ase esille. Aina kun aseen
kanssa huitoo ei pysty liikkumaan eteen- tai taaksepäin.
Vain ja ainoastaan pyörimään ympäri.
Zombeja olisi hyvä päästä karkuun ja
räiskiä samaan aikaan mutta se ei ole mahdollista,
joka saattaa paikoitellen johtaa ärsyttäviin kuolemiin.
Samat kontrollit olivat myös Onimushassa mutta jostain
syystä Code Veronicassa ne tuntuvat erityisen kömpelöiltä.
Mukana tulevassa Devil May Cryn demossa kontrollit ovat
paljon suoraviivaisemmat ja toimivammat, suorastaan nautittavat
Code Veronicaan verrattuna.
Grafiikat uusiksi, ääniä
ei
Grafiikoissa
on sentään osattu kehittyä ja valmiiksi renderöidyt
taustat on vaihdettu kokonaan polygoneista tehtyihin. Samalla
ollaan päästy eroon sarjaa aiemmin vaivanneista
ajoittain huonoista kamerakulmista. Vaikka yksityiskohtia
ei tietenkään ole yhtä paljon kun esim. Onimushassa
(jossa oli myös valmiiksi renderöidyt taustat)
niin grafiikka on kohtalaisen hienoa. Hahmot ovat kiitettävän
näköisiä eivätkä taustatkaan ole
hullumpia. Sahalaidoista tai nykimisestä ei ole tietoakaan.
Jos jotain valittamista pitäisi keksiä niin se
kohdistuisi ehkä joihinkin efekteihin. Jotkut räjähdykset
näyttävät häkellyttävän rumilta,
melkein PSX aikaisilta. Tekstuurit ovat läheltä
katsottuna tarkkoja, mutta kaikki hieman kauempana olevat
yksityiskohdat sumutetaan ikävästi. Sumuksikaan
tätä ei voi ajatella koska sama ilmiö toistuu
myös sisätiloissa. Paikoin nähtävät
välidemot ovat hienoa katseltavaa, harmi vain että
niitä on kovin vähän.
Jos grafiikat olivat onnistuneet hyvin ovat äänet
puolestaan kamalia. Voisin vaikka vannoa kuulleeni kaikki
ääniefektit sarjan aiemmissa osissa. Sama zombin
ulina joka on kuultu jo viisi vuotta herättää
pientä hilpeyden tunnetta. Myös aseiden äänet
kuulostavat tutuilta. Ääninäyttely on yhtä
huvittavaa kuin aina. Huonot näyttelijät ja todella
tönkkö dialogi tavallaan sopii pelin jo valmiiksi
B-luokan elokuvamaiseen toteutukseen. Tosin siinä vaiheessa
kun joudutaan kuuntelemaan sankarittaren nyyhkytystä
mieleen tulee lähinnä Suomeksi dubattu Kauniit
ja Rohkeat. Ilmeisesti juonen kirjoittaja ei ole enää
voinut vastustaa pienimuotoisen romanssin mukaan survomista,
vaikka ilman sitä olisi ollut paljon parempi.
Mitä jää käteen?
Code
Veronica on poikkeuksellisen pitkä peli. Vaikka peliaikaa
ei kertynytkään kuin karvan alle 13 tuntia on
se yhtä paljon kuin sarjan osissa 1 - 3, tai ZoE:ssa,
Shadow of Memoriesissa ja Onimushassa yhteenstä. Vaikka
pelin mielellään Resident Evil-fanina jaksoinkin
pelata, oli se kuitenkin loppujen lopuksi pieni pettymys.
Kaikki on jo liiankin tuttua. Arvosanaa on todella vaikea
antaa, sillä pelillisesti se on melko heikko, mutta
omaa kuitenkin sitä tuttua Resident Evil fiilistä,
joka jaksaa kiinnostaa vielä muutaman vuoden jälkeen.
Pisteet on nyt kuitenkin annettu pelillisten ansioiden perusteella.
