Reaaliaikastrategiat ovat lajityyppinä pysytelleet lähes PC:n yksinoikeutena. Syynä tähän on konsoliohjauksen rajoittuneemmat mahdollisuudet näppäimistöön ja hiireen verrattuna. Muutama onnistunut peli on kuitenkin ajan kuluessa kotikoneille saatu. Halo Wars osoitti, että onnistuneella suunnittelulla strategianaksu toimii myös konsoliohjauksella. Myöhemmin Supreme Commander 2 tavoitti taisteluihin suuren mittakaavan tunnelman siten, että kokonaiskuva säilyi silti pelaajalla itsellään. Ranskalaisella Eugen Systemsillä on selvästi opiskeltu muiden edesottamuksia. R.U.S.E. onnistuu välttämään konsolistrategioiden tavallisimmat sudenkuopat ja samalla tarjoamaan jotain uutta lajityyppiinsä.

R.U.S.E.:n tarinatila sijoittuu toiseen maailmansotaan eikä siitä sen enempää tarvitsekaan tietää. Muutama kenraali taistelee keskenään vaikutusvallasta ja sotataidon herruudesta 1940-luvun Euroopassa. Tarina kerrotaan muovisen oloisilla välivideoilla, joissa patsastelevat henkilöt ovat erittäin stereotyyppisiä ja ennalta arvattavia. Dialogi on onneksi varsin pätevää ja jokaisen hahmon puheen omalaatuinen korostus virittää oivasti tunnelmaan.

Tarinatilan ansio on kuitenkin se, että se tutustuttaa pelaajan R.U.S.E.:n omalaatuiseen ohjaukseen hitaasti ja huolellisesti. Erilaisia tehtäviä on yli 20, ja melkein jokaisessa esitellään jotain uutta käytettäväksi. Taisteluiden mittakaava on massiivinen, mutta yksin ei onneksi tarvitse hallinnoida monen rintaman sotaa. Yleensä pelaaja saa vastuulleen yhden osa-alueen suuresta kokonaisuudesta, ja muiden rintamien menestys vaikuttaa myös pelaajan toimintaan. Tällä tavalla onnistutaan luomaan mielikuva suuresta taistelusta, jossa pelaajan ei kuitenkaan tarvitse itse vahtia kaikkea. Mittakaavan ansiosta pelin tempo on melkoisen hidas, mikä helpottaa tilanteen hahmottamista ja antaa riittävästi aikaa miettiä omia siirtoja.

R.U.S.E.:n pelaaminen muistuttaa hieman tinasotamiehiä laudalla. Kameran pystyy siirtämään niin taakse, että koko kartta näkyy kätevästi yhdellä silmäyksellä. Samalla yksiköiden koko muuttuu saumattomasti sen mukaan, miten lähellä kuvakulma niitä on. Sotivan osaston laatuakaan ei tarvitse arvuutella, koska se lukee kätevästi yksikön yläpuolella. Kaikenlaista tekstiä ja pikkutietoa riittää jopa siinä määrin, että pelaaminen melkeinpä vaatii suurikokoisen teräväpiirtotelevision.

Omia tukikohtia ja yksiköitä rakennetaan pelin kuluessa paljonkin, mutta ihan mitä tahansa ei voi tehdä. Esimerkiksi jalkaväen koulutusta varten rakennetun leirin voi sijoittaa ainoastaan tien viereen. Tällaiset rajoitukset ovat tervetulleita, sillä ne estävät varsin hyvin muista strategianaksuista tutun linnoittautumisen. Tehtailtavat joukot tottelevat pääasiassa kivi, sakset ja paperi -mekaniikkaa: jalkaväki ei mahda mitään panssareille, jotka eivät mahda mitään panssarintorjunta-aseille, jotka eivät mahda mitään jalkaväelle. Yllätyselementtinä voi hyödyntää maastoa: esimerkiksi metsään piiloutunut jalkaväki pystyy suorittamaan tuhoisia väijytyksiä panssarijoukoille. Yksiköiden erilaiset vahvuudet ja heikkoudet on syytä tiedostaa ennen taistelun aloittamista, ja tehokas maastonkäyttö saattaa muuttaa sotimisen suunnan hyvin nopeasti. Kaikki tämä johtaa siihen, että R.U.S.E.:ssa on syytä ensin miettiä tarkasti, ja vasta sitten ryhtyä toimintaan. Ajatustyössään laiska sohvakenraali ei saa aikaan muuta kuin katastrofeja.

Muista strategianaksuista R.U.S.E.:n erottavat niin sanotut R.U.S.E.-kortit. Kyse on erikoiskyvyistä, joiden avulla taistelun kulkua voi muuttaa omalle joukolle edulliseksi. Vakoojakortilla voi urkkia vihollisen asemia ja vahvuutta ennen hyökkäystä, mutta toisaalta vastustaja voi omalla kortillaan antaa väärää tietoa. Jos aikoo hyökätä vahvasti linnoitetun tukikohdan selustaan, kannattaa ensin laittaa muutama pahvinen tankki huijauksena vihujen eteen huomiota keräämään. Erilaisia kortteja on lukuisia, ja niiden määrä kasvaa tarinatilan edetessä. R.U.S.E. -kikat itsessään eivät takaa voittoa, mutta tarjoavat mielenkiintoisia välineitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Korttien käytössä ajoitus ja suunnitelmallisuus ovat keskeisiä onnistumisen elementtejä, joten pelatessa on syytä pitää jatkuvasti ajatus mukana.

Tarinan lisäksi tarjolla on riittävästi pelattavaa oikeuttaakseen ostoksen täyden hinnan. Battles on kokoelma vaihtelevan kokoisia taisteluja tekoälyä vastaan, joiden tarkoituksena on valmistaa Xbox Liven kautta pelattavia koitoksia varten. Netissä taistellaan tietenkin ihmisiä vastaan, ja maksimissaan kohtaamisten koko on kaksi vastaan kaksi. Operations on rypäs erillisiä tehtäviä, joiden joukkoon mahtuu myös muutama kaverin kanssa yhteistyössä pelattava toimeksianto. Mikäli peliin julkaistaan tulevaisuudessa ladattavaa lisäsisältöä, toivoisin näkeväni enemmän juuri näitä yhteistyötehtäviä.

Graafisesti R.U.S.E.:a voi luonnehtia selkeäksi ja värikkääksi. Maastoissa ei ole juurikaan yksityiskohtia, mikä toisaalta korostaa pelilautamaista vaikutelmaa varsin hyvin. Ruudulle vieritetään kiitettävän paljon tietoa tapahtumista, ja ne tärkeimmät tekstit ilmaantuvat suurikokoisina keskelle ruutua fanfaarien kera. Käytetyt värit ovat kirkkaita, mikä helpottaa yksityiskohtien hahmottamista. Ruudunpäivitys hidastuu harvoin, mutta muutamissa ratkaisutaisteluissa nykimisen huomaa selvästi.

Äänimaailma ei ehkä ole niin paksu ja täyteläinen kuin mitä tällaisilta suuren mittakaavan taistoilta toivoisi. Toisaalta suunnittelufilosofiana on selvästi ollut selkeys ennen kaikkea. Tehtävien aikana pelaaja saa paljonkin ohjeita muilta kenraaleilta, joiden puhe on aina rauhallisesti lausuttua ja helposti ymmärrettävää. Lyhyen tottumisen jälkeen peli ei enää tunnu kaoottiselta massalta tietoa, vaan omalle toiminnalle tärkeät osatekijät pystyy vaivattomasti tunnistamaan.

R.U.S.E. tallentaa pelitilanteen automaattisesti tehtävien välissä ja niiden aikana. Tämän lisäksi pelintekijät ovat viisaasti lisänneet mahdollisuuden tallentaa itse milloin tahansa. Vaikeustasoja on myös useita, joten turhautumisen voi jokainen säätää itse haluamalleen tasolle. Eugen Systemsin suoritus on malliesimerkki siitä, miten moderniin videopeliin suunnitellaan sekä tallennusjärjestelmä että yleinen vaikeustaso.

R.U.S.E. on onnistunut konsolistrategia. Se tarjoaa onnistuneen pelikokemuksen pitäen huolen siitä, että asiat opetetaan pelaajalle riittävän rauhallisesti. Vihollisen huijaamistarkoituksessa suunnitellut erikoiskortit muuttavat pelaamisen luonnetta, mutta vain siinä tapauksessa, että kykyjä osaa hyödyntää suunnitelmallisesti. Erilaiset pelimuodot tarjoavat pitkäksi aikaa viihdettä, ja R.U.S.E. onkin varsinainen aikasyöppö. Erilaisten hienouksien sisäistämiseen pystyy käyttämään paljon aikaa, ja sen jälkeen viihtyminen vasta oikeastaan alkaa. Tarina on sanalla sanoen unohdettava, mutta onneksi se ei millään muotoa tärvele kokonaisuutta. Ensin oli Halo Wars, sitten Supreme Commander 2 ja nyt R.U.S.E.