Kymmenen vuottako siitä jo on? Itselläni on ollut pitkään viha-rakkaussuhde Rainbow Six Siegeen, joka on eräs vaativimmista tuntemistani ammuskelupeleistä. Nyt uuden Siege X -nimen muodossa moderni klassikko hakee uutta ja laajempaa pelaajakuntaa avaamalla julkaisun ilmaispeliksi.
I'm in position
Vuonna 2015 julkaistu Siege on muuttunut vuosien varrella melkoisesti, ja silti kovin vähän. Kyseessä on viiden hengen joukkueissa pelattava moninpeli, joka on hakenut monella tapaa inspiraatiota Counter-Striken parhaista puolista. Vuorollaan toinen joukkue hyökkää rakennukseen, toinen puolustaa sitä.
Päinvastoin kuin CS:ssä, puolustajilla on hallussaan pommi, jonka hyökkääjät pyrkivät purkamaan. Purku kestää kuitenkin melkoisen pitkään, joten puolustajilla on mahdollisuus keskeyttää purkutyö ja voittaa kierros sen avulla. Useimmiten voitto tapahtuu toki tiimin eliminaation kautta.
Kuten useissa Tom Clancyn nimeä kantavissa peleissä, on ammuskelu armottoman pseudorealistista. Koska hahmot ovat laakista vainaita ja siirtyvät loppukierroksen ajaksi vaihtopenkille seurailemaan maailman menoa, kannustaa se pelaajia huolelliseen, varovaiseen ja jopa konservatiiviseen pelityyliin.
Vaikka Siegeä voi pelata perusammuskeluna, ovat framilla tuhoutuvat pinnat, tiedusteluvälineet ja ihmehärvelit, jotka saavat James Bondinkin kalpenemaan kateudesta. Tieto on valtaa, kirjoitti Francis Bacon, eikä ammuskelussakaan ole pahitteeksi, jos kamerarobotti onnistuu paljastamaan vastustajien sijainnit ennen huoneeseen rynnäköintiä.
Alpha, go!
Kartat ovat erittäin kompaktin kokoisia rykäisyjä, jonka ansiosta yksittäinen kierros kestää vain joitain minuutteja. Toiminta alkaa lyhyellä valmistautumisjaksolla, jonka aikana puolustajat voivat naulata ovi- ja ikkuna-aukkoja kiinni, viritellä ansoja ja tarkkailla maailmaa kameroista. Hyökkääjät käyttävät tämän ajan kamerarobotilla huristeluun, jolla sisätiloja voi tutkia niin pitkään, kunnes puolustajat onnistuvat räimimään robot romuraudaksi.
Varsinainen toiminta on helposti erilaista kyttäilyä ja kyräilyä, jossa puolustajat yrittävät hermostuneesti onkia tietoonsa hyökkääjien käyttämän suunnan. Tästä syntyy toiminnan taktisuus: sisään on mahdollista puskea laudoitusten läpi, katon kautta köydellä kiipeämällä, joskus jopa seinän tai metalliesteiden läpi sopivilla räjähteillä.
Tai kenties hyökkääjän pommirobotit syöksyvät oven alta nurkassa makaavien hahmojen kimppuun tai looginen pommi hakkeroi kaikkien puolustajien kännykät pärisemään ja paljastamaan sijainnit juuri ennen rynnäkköä? Puolustajilla on luonnollisesti omat erikoisvälineensä miinoista droonien toimintaa häiritseviin lähettimiin.
Vuosikymmenen aikana mukaan on kertynyt lähes sata erilaista hahmoa, joilla jokaisella on oma erikoishärvelinsä. Myös muu varustevalikoima vaihtelee – tarjolla on yhdestä kolmeen erilaista pää- ja sivuasetta sekä kranaattien kaltaista lisävarustetta. Nämä sävyttävät ja tasapainottavat hahmoja oivasti.
Siege X tuo mukanaan täysin uuden pelimuodon, Dual Frontin, jossa tiimi samanaikaisesti hyökkää yhdellä puolella karttaa ja puolustaa toista puoliskoa. Kuolema ei myöskään ole lopullinen, vaan vajaan puolen tunnin mittaisiin sessioihin pääsee kuolon koittaessa takaisin lyhyen huilailun jälkeen.
Karttoja on muokattu paitsi visuaalisesti, myös toiminnallisesti. Mukana ovat pelaajan paljastavia metallinpaljastimia sekä kaasuputkien ja vaahtosammuttimien kaltaisia räjähtäviä kohteita, joilla vastustajan voi yllättää.
Olet pelannut vasta 200 tuntia?
Siegen suurin vahvuus on samalla sen heikkous: tarjolla on erittäin vaativa peli. Jo ensimmäinen kipsiseinän läpi napsahtava luoti voi tappaa, joten pelaajan on syytä tuntea kartat kuin omat taskunsa. Jos ranked-kelkkaan haluaa hypätä kymmenen vuotta pelanneita vastaan, kannattaa aikaa varata kolminumeroinen määrä tunteja.
Pelaajan on kerta kaikkiaan tehtävä kotiläksynsä ja tunnettava sekä kartat että operaattorit. Kierroksen alussa oleva valmisteluaika on niin lyhyt, ettei sitä voi käyttää ihmettelyyn. Pitkän päälle tämä tuottaa luonnollisesti myös metaa, jossa tietyt hyökkäysvektorit osoittautuvat oivallisiksi: pieni ampumakolo sopivaan ikkunan nurkkaan voi mahdollistaa hyökkääjille massiivisen edun.
Juuri tästä muodostuu viha-rakkaussuhteeni. Tarjolla ei ole Call of Dutyjen tai Counter-Striken kaltaista refleksitestiä, vaan jopa kohtuullisen rauhallisen tahtista ammuskelushakkia. Mutta shakkia ei niin vain harrastella. Toisaalta edellisen CoDin jälkeen tuntuma on kuitenkin ainutlaatuinen: kommandot eivät todellakaan hypi, liu'u tai syöksy pitkin kenttää, vaan ennemmin hiipivät ja varmistavat jokaisen nurkan.
Erityisesti ilmaisuuden vuoksi toimintaa yritetään tehdä aloittelijaystävällisemmäksi. Kavereiden sijainnit näkee paremmin ja jopa viholliset näkyvät punaviivoitettuna, jotta nurkkiin katoaminen ei enää onnistu. Muutenkin askeläänien ja muun äänimaailman tarkkailu on entistä tärkeämmässä roolissa.
Tarkoitukseni oli pelailla ja vertailla Siegen päivitystä, mutta niin vain päädyin taas uppoamaan kaninkoloon ja nakuttamaan tunteja sisään. Tästä ei pääse mihinkään: kyllä tämä edelleen rokkaa, toivottavasti ilmaisena ja laajenevan pelaajapoolin kautta myös entistä enemmän.
