Hersyvää huumoria

Simpsonit-peli muistuttaa hyvässä ja pahassa suursuosittua tv-animaatiosarjaa. Huumori on samalla lailla sisäänpäinkääntyvää: pelin alussa Bart saa käsiinsä Simpsons-pelin ohjekirjan. Siitä keltaiselle perheelle selviää, että he ovat mukana jälleen yhdessä videopelisovituksessa. Tätä seuraa epälooginen tapahtumaketju, jossa Simpsonien perhe muuttuu supersankareiksi ja joutuu pelastamaan Springfieldin kaupungin ulkoavaruuden olioiden valloitukselta. Pelin varrella haukutaan videopeliteollisuutta, populaarikulttuuria, animaatiosarjaa itseään ja kaikkea maan ja taivaan välillä. Dialogi on niin hyvää, että pelaaja unohtaa aika-ajoin pelaavansa keskinkertaista tasohyppelypeliä.

16 episodin peli vie tutut hahmot Springfieldin lisäksi moniin maailmoihin, jotka perustuvat tiettyyn videopeliin. The Legend of Zelda- ja Grand Theft Auto -maailmat ovat erityisen huvittavia, mutta osansa saavat Mariot, Maddenit ja muut enemmän tai vähemmän suositut julkaisut. Electronic Arts saa pisteet huumorintajusta. Se ei ole lähtenyt sensuroimaan anarkistista Simpsonit-peliä, vaan osaa piikitellä itseään. Simpsonien huumorintaju on ollut vuosikymmeniä ajattoman ajankohtaista. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun hyvätasoinen satiiri saadaan sovitettua videopeliformaattiin.

Peli vitsien takana

Jos Simpsonit-peliä tarkastellaan puhtaasti pelinä, tulos ei ole mairitteleva. Kamera on suurimman osan ajasta aivan muualla kuin missä sen pitäisi olla. Ongelmanratkaisut ovat niin kevyitä, että jopa perheen pienimmät pystyvät ratkaisemaan suurimman osan niistä. Sama pätee pelattavuuteen, joka koostuu suurimmaksi osaksi yksinkertaisesta loikkimisesta alustalta toiselle. Kohderyhmään viittaa myös pelin suomenkielinen tekstitys. Onneksi Simpsonit-peli vetää oikeista naruista juuri silloin, kun kyllästyminen meinaa iskeä. Hajoavat laatikot ja muut peliteollisuuden kliseet saavat kyytiä. Tällä tavalla tekijät kääntävät puutteet melkein omaksi voitokseen.

Vastaan tulee kaikenkarvaisia vihollisia. Vastustajat putoavat poikkeuksetta kanveesiin nappulaa hakkaamalla. Jokaisella hahmolla on käytössä erikoiskykyjä, kuten Bartin ritsa ja Lisan viholliset toisiensa kimppuun ujuttava saksofoni. Erikoisvoimat ovat hauskoja lisiä, mutta ne eivät onnistu piilottamaan keskinkertaista pelattavuutta. Ainoa toimiva elementti on kahden pelihahmon jatkuva läsnäolo. Useat ongelmanratkaisut vaativat kahta pelaajaa, että oikeat nappulat saadaan painettua pohjaan. Yleensä toista hahmoa ohjaa tietokone, mutta toinen ihmispelaaja voi milloin tahansa hypätä puikkoihin. Yhteistyöpelin jatkuva mahdollisuus on Simpsons-pelin parasta antia.

Peli on läpäisty vajaassa viidessä tunnissa, eikä uudelleenpeluuarvoa ole. Tekijät ovat tehneet suuren virheen siinä, kun eivät ole luoneet Springfieldin kaupungista Grand Theft Autojen kaltaista vapaata pelialuetta. Springfieldiä voi toki tutkia vapaasti, mutta ajoneuvojen olemattomuus ja hahmojen hidas kävely tuhoavat ilon. Peli olisi ollut paljon hauskempi, jos siihen olisi lisätty enemmän löydettävää. Kehitysaika on ilmeisesti loppunut kesken, kun Simpsonit-peli oli saatava samanaikaisesti ulos usealle eri formaatille ja ennen kuin elokuvasovitus ehtii unohtua ihmisten mielistä.

Vitsit vähissä

Simpsonit-peli käyttää vahvat piirtorajat hahmoille tuovaa cel-shading -teknologiaa, joka on muodostunut vuosien saatossa videopelimaailman graafisesti kliseeksi. Simpsonit nousee kuitenkin peruspiirrospelien yläpuolelle, sillä animaatio on hyvää ja lopputulos on sarjalle uskollinen. Peli näyttää PlayStation 2:lla kohtalaiselta, vaikka ruudunpäivitys onkin epätasaisempi kuin isoveliversioissa. Välianimaatioiden tullessa joutuu odottamaan hieman, mutta kaiken kaikkiaan Simpsonit-peli on PlayStation 2:lla visuaalisesti onnistunut. Äänimaailma on hyvää ääninäyttelyä lukuun ottamatta mitäänsanomaton.

Vitsit jäävät vähiin. Aivan kuten Simpsonit-elokuvakin on loppujen lopuksi vain kolme hyvää peräkkäin laitettua sarjan jaksoa, Simpsonit-peli on parhaimmillaankin pelkkä hauska kuriositeetti. Hauska dialogi on kuunneltu loppuun yhdessä viikonlopussa, eikä pelin pariin sen jälkeen enää palaa. Tavanomaisuus, josta tekijät yrittävät kovasti laskea leikkiä, kääntyy lopulta peliä vastaan. Simpsonit-peli on muutaman tunnin hymähtelyn jälkeen loppuunkäsitelty.