The Sims. Monille tämä nimi tuo mieleen katkeransuloisia muistoja oman
suojattinsa ensimmäisestä ylennyksestä, ja siitä kuinka se kuitenkin
nukahti kukkapenkkiin jäädäkseen pois töistä ensimmäisenä päivänä. Tai
vaikka siitä kuinka koko talo paloi maan tasalle keittiön hellasta
syttyneestä tulipalosta. Useimmille nimi kuitenkin herättää mielikuvan
siitä pienestä paholaisesta, joka tuntuu nykyään riivaavan
peliteollisuutta enemmän kuin mitään muuta teollisuudenalaa. Kyse on
siis rahasta.



Sims ja sen puolentusinaa jatko-osaa ovat rahastaneet PC-pelaajia jo
lähes puoli vuosikymmentä ilman radikaaleja muutoksia menestyskaavassa,
eikä konsolipelaajilla tunnu käyvän sen parempi tuuri. Vuoden 2003
lopulla PS2:lle julkaistu The Sims ei juurikaan eronnut alkuperäisestä
PC-versiosta, eikä The Sims: Ryntää raitille tarjoa yllätyksiä senkään
edestä.



Samaa vanhaa



Mistä siis Simsissä on kyse? Samasta kuin ennenkin:
tasapainottelemisesta työn ja leikin välillä. Jokaisella simillä on
tarpeensa, jotka tulee täyttää. Huonosti ravittu ja väsynyt
virtuaali-ihminen luonnollisesti on pahalla päällä, mikä puolestaan
vaikuttaa työ- ja ihmissuhteisiin. Tarpeet tyydytetään perinteiseen
tapaan: mukavuudenhaluisen simin voi istuttaa sohvalle katsomaan
televisiota ja nälkäisenä tehdä ruokaa. Kalliimmalla kalustolla saa
parempaa jälkeä aikaan, mikä simien maailmassa näkyy tehokkuutena:
puolen tunnin sijaan sohvalla saattaa joutua istumaan vain 20 minuttia,
tai ruuasta tulla kylläisemmäksi kuin ennen. Tarpeiden tyydyttämisen
väliin harvoin jäävä luppoaika on viisainta käyttää urakehityksen
kannalta edulliseen toimintaan. Pelaaja joutuukin usein tinkimään
simien tyytyväisyydestä raivatakseen aikaa ystäväpiirin laajentamiseen
ja taitojen kehittämiseen.



Konsoleille siirryttäessä sarjan suurin uudistus oli tehtävävetoisen
Get a Life -moodin lisääminen. Pelaajan tehtävänä oli hitaasti edetä
äidin helmoista menestyväksi aikuiseksi. Oman kodin hankkimisen lisäksi
pelaajan tuli edetä urallaan, laajentaa ystäväpiiriään ja suorittaa
muita vastaavia tehtäviä paranevan elämänlaadun takaamiseksi. Sarjan
viimeisimmässä konsolipelissä tehtävämoodi on edelleen mukana ja tällä
kertaa eri nimellä. Bust Out -moodin idea on suurinpiirtein sama kuin
ennenkin, mutta tällä kertaa tehtävien suorittamisesta saa tavaroiden
lisäksi muun muassa uusia kulkuneuvoja ja jopa taloja. Vaikka tällaiset
palkinnot kuulostavatkin varsin houkuttelevalta, totuus on vallan
toisenlainen. Avattavissa olevat esineet eivät juurikaan auta pelaajaa,
etenkään kun jatkuva talosta toiseen muuttaminen - joka siis on
pakollista - aina vetää lähtöasetelmat peruskalusteita lukuunottamatta
nollaan. Uusien kalusteiden ostaminen tuntuu kovin turhalta, kun tietää
että niistä joutuu kuitenkin luopumaan. Eniten hyötyä niistä tuntuu
olevan vapaamuotoisemmassa Free Play -moodissa, joka tuntuu kovin
ankealta ilman ylimääräisiä esineitä.



Bust Out -moodi toki tarjoaa paljon avattavaa - jopa 15 tunnin edestä.
Niille jotka eivät kaikkea jaksa itse avata tarjotaan mahdollisuus
vaihtaa palkintoja muistikortin tai internetin välityksellä.

Sen lisäksi pelaaja voi käydä vierailulla toisten taloissa ja peli
tukee myös kuulokemikrofonin käyttöä. Oikeaa sisältöä ei valitettavasti
ole, varsinkin kun moninpeliä ei ole tarjolla kuten edellisessä osassa.
Free Play sen sijaan luultavasti kiinnostaa niitä, jotka eivät aiemmin
The Sims -sarjaan ole tutustuneet.



Laatujälkeä



The Sims: Ryntää raitille ei ole missään nimessä huonosti tehty peli.
Sarjakuvamainen grafiikka tukee hyvin tehtyjä joskin hieman köykäisen
oloisia animaatioita, jotka ihmeen kaupalla jaksavat vieläkin huvittaa.
Hahmot edelleen kootaan kolmesta palasesta, mutta pelaajalle annetaan
enemmän vaikutusmahdollisuuksia kuin ennen. Nyt on mahdollista
vaikuttaa muun muassa hiustyyliin, silmien väriin ja kaikenlaiseen
muuhun, joka saattaa tehdä omasta simistä hieman miellyttävämmän
oloisen. Täysin kolmiulotteinen grafiikka tekee pelistä astetta
selkeämmän PC-versioon verrattuna, mutta tuottaa samalla lieviä
ongelmia esimerkiksi huonekalujen siirtämisen suhteen.



Äänimaailma on mukavan kuuloinen. Tilaääni on yllättävän hyvin
toteutettu, vaikka sen puute tuskin olisi monia häirinnytkään.
Uudelleen tehdyt äänet kuulostavat yhtä hyviltä kuin ennenkin, vaikka
musiikissa olisikin toivomisen varaa. Alkuperäisen pelin rento
jazz-ääniraita on korvattu geneerisen kuuloisella pelimusiikilla, joka
ei tunnu välittävän minkäänlaisia tunnelmia. Valikoissa soi taustalla
samaa roskaa kuin radiossakin: tylsää rockia, hip-hoppia, dancea ja
muuta vastaavaa.



Latausajoissa olisi parantamisen varaa. Siitä huolimatta, että
latausruutuja joutuu vain harvoin tuijottamaan, niiden katsominen käy
nopeasti puuduttavaksi. Peli lataa ajoittain jopa useita minuutteja
pelaajan vieraillessa muiden taloissa, eikä odottelu juurikaan auta
tekemään muutenkin tylsistä vierailuista mielenkiintoisempia. Monet
saattavat myös pitää tallennustiedoston kokoa ongelmallisena, sillä se
nielee lähes viidenneksen koko muistikortin kapasiteetista.



Rynnätäkö raitille?



Totta puhuen The Sims: Ryntää raitille tuntuu lähinnä taas yhdeltä
lisälevyltä muutenkin vedellä jatkettuun sarjaan. Lisämateriaalia
löytyy, mutta ei mitään, mikä saisi pelisarjan veteraanit taas
kiinnostumaan virtuaalielämästä. Ryntää raitille ei silti pienistä
ongelmistaan ole huolimatta huono peli ja varmasti onnistuu
viihdyttämään niitä, jotka eivät ole pelisarjaan vielä kyllästyneet.
Lyhyestä virsi kaunis: jos et vielä ole The Simsiin ehtinyt tutustua,
eikä PC:lle hiljattain julkaistu The Sims 2 syystä tai toisesta
kiinnosta, The Sims: Ryntää raitille on varteenotettava ostos.
Suomenkielisyys varmasti tuokin sen uusien pelaajien ulottuville.