Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Sled Storm

Joku saattaa muistaa PSX:lle tehdyn Sled Storm -nimisen moottorikelkkapelin. Nyt Electronic Arts on tehnyt PS2:lle samannimisen jatko-osan, joka kuuluu lumilautailupeli SSX:n aloittamaan EA Sports BIG -pelisarjaan. Pelissä kaahataan kelkalla mielikuvituksellisia ratoja pitkin joko tietokonekuskeja tai kaveria vastaan. Hyvä menestyminen kisoissa palkitaan uusilla radoilla, kuskeilla ja kelkoilla. EA Sports BIG -sarjan trendikkääseen tyyliin pelissä on myös mahdollista tehdä isompien ilmalentojen aikana erilaisia temppuja.

Kuulostaa tutulta

Yksinpelissä on neljä erilaista mahdollisuutta - yhden kisan ajaminen, aika-ajo, harjoittelu tai mestaruuskisa (Championship). Mestaruuskisa on pelin varsinainen pääasia, missä pääsee avaamaan lisää ratoja ynnä muuta. Pelissä on kaikkiaan kahdeksan kuskia, mutta alussa niistä on valittavissa vain kolme. Kelkkojen ja ratojen suhteen valinnanvaraa ei alussa ole, joten jos mielii nähdä lisää, on se ansaittava kilpailemalla. Kisoissa riittävän hyvin menestyminen aukaisee pelattavaksi uuden radan ja/tai käyttöön tehokkaamman kelkan. Riittävän pistemäärän saaminen taas antaa käyttöön uuden kuskin.

Sled Stormissa pisteitä saa kerättyä joko törmäilemällä tiettyihin esteisiin tai tekemällä temppuja. Temppujen tekeminen onnistuu kelkan ilmassa ollessa L-, R- ja kolmionappia painelemalla, mutta ilmaa on syytä olla alapuolella riittävästi, sillä Sled Stormissa temppuilu ei ole ihan yhtä helppoa ja näppärää kuin vaikka SSX:ssä. Pisteiden myötä kasvaa myös ruudulla näkyvä STORM-mittari, jota voi sitten käyttää vauhdin kasvattamiseen mielipuolisiin lukemiin.

Räikeitä värejä ja puhuva apina

Ratojen suunnittelussa on kyllä käytetty mielikuvitusta ja ennen kaikkea runsaasti värejä. Jokainen rata pitää sisällään oman teemansa: Polarfest on eräänlainen painajaisen ja huvipuiston välimuoto, Beast From The East henkii itämaista tunnelmaa, lohikäärmepatsaita ja vastaavaa tavaraa ja Rumble Ridgessä väistellään laavavirtoja ja ajellaan tulivuoren sisässä. Korkeuseroja ja hyppyreitä löytyy mielin määrin ja kaiken kaikkiaan grafiikka liikkuu ihan sulavasti ilman ihmeempiä nykimisiä. Valot välkkyvät ja lumi lentää välillä liiankin runsasmääräisenä, minkä vuoksi pelaaja saa ajoittain ohjastaa kelkkaansa suurin piirtein sokkona.

Äänet ovat oikeastaan Sled Stormin paras puoli, ainakin jos käytössä on DTS-ääniä tukeva vahvistin ja sopiva läjä kaiuttimia, sillä pelistä löytyy aika vakuuttava DTS-äänen tuki, ja kisan aikana varsinkin muiden kelkkojen äänet onkin helppo paikallistaa äänen perusteella. Kelkkojen yhteentörmäykset ja muut tömähdykset on myös toteutettu sopivan tehokkain äänitehostein. Taustamusiikki ei tässäkään pelissä ole mitään mieleenpainuvaa, mutta eipä sitä paljoa kelkkojen jylyn alta kuulukaan. Joka puolelta kuuluva mekkala tuo kyllä tunnelmaa kummasti lisää.

Tunnelmaa yrittävät hieman latistaa kuuluttaja ja etenkin hänen rasittava aisaparinsa, joka on kaikkien rasittavien x-sukupolvi-MTV-emmäjaksa-slackereiden kärjistetty stereotyyppi. Kyseinen sankari viskoo ilmoille joka kisan alussa ja lopussa niin ärsyttäviä kaksimielisiä tai muuten vaan tyhmiä juttuja, että "kamalin kommentaattori missään pelissä ikinä" -palkinto on ainakin minun puolestani varma. Varsinainen kuuluttaja taas on lähinnä tylsä ja tyhjänpäiväinen. Kisan aikana tämä dynaaminen duo onneksi pitää suunsa suurimmaksi osaksi kiinni.

Äänten osalta sanottakoon vielä, että ainakin arvostelukappaleessa kelkkojen moottorien äänet lakkasivat muutamaan kertaan kuulumasta - tällöin ainoa vaihtoehto saada äänet takaisin oli poistua pelistä ja käydä kääntymässä äänivalikossa, jolloin kyseiset äänet maagisesti palasivat.

Pelaaminen aiheuttaa harmaita hiuksia

Dynaamisen, pelaajia esittelevän ja aggressiivista musaa luukuttavan intron jälkeen odotukseni olivat vanhana SSX-fanina ihan positiiviset ja ehkä osittain tästä johtuen olin ensimmäisen kisan jälkeen lähinnä shokissa. Kelkan ohjaustuntuma on nimittäin lievästi sanoen hankala. Vielä tuntikausien pelaamisenkin jälkeenkin vaaditaan herkeämätöntä keskittymistä, että kelkan saisi edes pysymään radalla ja ajamisesta tulee helposti radan laidasta toiseen luistelua. Helpotusta ei tuo myöskään se, että radat on pakko muistaa hyvinkin tarkasti ulkoa, jos aikoo kisoissa menestyä, sillä jatkuvat korkeusvaihtelut ja kiemurat tarkoittavat sitä, että suuren osan ajasta edessä olevasta radasta ei näe kuin pienen osan. Ratojen kimurantti rakenne aiheuttaa lisäksi sen, että STORM-mittari jää suurelta osin hyödyntämättä. Tarpeeksi pitkiä suoria, joilla lisävauhtia uskaltaisi käyttää, ei pahemmin ole.

Radoista löytyy runsaasti erilaisia oikopolkuja, joita on myös hyödynnettävä runsaasti kisoissa pärjätäkseen. Usein oikopolkuja joutuu valitettavasti etsimään "yritys ja erehdys" -menetelmällä, sillä aina ei voi tietää, onko radan varressa oleva aukko jonkinlainen oikopolku vai löytyykö sieltä näkymätön seinä, joka teleporttaa pelaajan takaisin radalle. Radan reuna-alueet ovat usein kohdin todella huonosti suunniteltuja. Myös pelin törmäyksentunnistuksessa on toivomisen varaa: joihinkin esteisiin voi suhteellisen huoletta kolhia itseään ilman, että vauhdin hurma vähenee, mutta pienikin hipaisu toisiin esineisiin aiheuttaa komean kuperkeikan ja monta hukattua sekuntia. Pisteitä antavat, hajoavat esteet sentään tunnistaa yleensä suhteellisen helposti.

Viimeistään silloin, kun samaa rataa on tahkonnut sen verran kauan, että sen osaa ajaa läpi isommitta tapaturmitta, kiinnittyy huomio seuraavaan katajaan, johon tämä peli kapsahtaa: tietokonekuskien keinoälyssä on niin ilmeinen kuminauhalogiikka, että moiseen en ole kyllä missään törmännyt. Kisan kolmesta kierroksesta voi suurimman osan aikaa sählätä vaikka kuinka pahasti ja pelaaja saa tietokonekuskit silti lopussa kiinni - ilmeisesti ne jäävät aina kulman taakse odottamaan joka kerta kun pelaaja oikein kunnolla tumpuloi. Vastaavasti pelaaja voi ajaa esimerkiksi koko viimeisen kierroksen ykköstilalla kaasu pohjassa kaikkia mahdollisia oikopolkuja käyttäen ja kuitenkin yhden pienen virheen satuttua koko porukka pyyhkäisee ohitse. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että kahdella ensimmäisellä kierroksella ei ole paljonkaan väliä, paitsi pisteitä kerätessä.

Pelin aikana käy ilmi, että toisin kuin SSX:ssä, Sled Stormissa ilmassa temppuilu on lähinnä pieni lisämauste. Ohjaamisen vaikeuden vuoksi suurin osa ajasta on todellakin keskityttävä vain kelkan radalla pysymiseen, eikä temppujen tekemistä ehdi harkitsemaankaan. Itse ainakin huomasin kisamenestykseni paranevan selkeästi, kun keskityin vain ajamiseen ja jätin temppuilun sikseen. Joka tapauksessa, vasta pitkien pelirupeamien jälkeen alkaa kelkan kanssa pääsemään edes sen verran sinuiksi, että pääsee kokemaan ajoittaista aitoa pelaamisen riemua - ja vielä sittenkin suurin osa on hampaat irvessä vääntämistä ja itsehillinnän harjoittamista, ettei peliohjain lentäisi kaaressa kohti televisioruutua.

Kaksinpelistä sanottakoon sen verran, että se on toteutettu vierekkäisin ruuduin ja toimii muuten ihan mallikkaasti, mutta puolikkaalla kuvaruudulla kelkan suuri koko alkaa jo olla haitaksi, sillä se peittää niin suuren osan kuvasta, että radan näkeminen vaikeutuu. Tietysti on mahdollista käyttää pelistä löytyvää "First Person" -kuvakulmaa, mutta tällöin ohjaaminen vaikeutuu entisestään ja esimerkiksi kelkan asettaminen oikeaan laskeutumisasentoon ilmalennon päätteeksi on jo onnenkauppaa. Vanhan kunnon PSX:n Sled Stormista löytynyttä nelinpelimahdollisuutta ei tästä PS2-inkarnaatiosta valitettavasti löydy.

Joku voi vaikka tykätäkin

Sled Stormista jää pitkienkin testaussessioiden jälkeen lähinnä kiukkuinen olo. Pelissä eteneminen ei tuo suurtakaan riemua, johtuen osaksi raivostuttavasta ohjaustuntumasta ja osaksi siitä, että hyvä menestys kisoissa tuntuu usein lähinnä hyvältä tuurilta. Pelin tunnelmalla, ulkoasulla ja rakenteella on selvästi yritetty toistaa SSX:n menestynyttä peliformaattia, mutta kaikissa näissä seikoissa Sled Storm kyllä häviää esikuvalleen. Peliä on jaksettava jauhaa todella kauan ennen kuin siihen pääsee edes jotenkin sisälle, eli jos pidät itseäsi pitkäjänteisenä ihmisenä, saattaa tämä olla kokeilun arvoinen. Itselleni PS2:n Sled Storm oli kuitenkin pettymys ja suosittelisin mieluummin SSX:n tai SSX Trickyn - tai moottorikelkkafanaatikoille jopa ensimmäisen Sled Stormin - hankintaa.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi