Starhawkia on hyvä luonnehtia kolmannen persoonan avaruuslänkkäriksi. Painopiste osuu kulkuneuvojen hallitsemaan moninpeliin ja erikoiseen tapaan rakentaa areenalle uusia yksiköitä. Vaikka Starhawk on henkinen jatko-osa vuoden 2007 Warhawkille, ei sillä tarinan seuraamisen kannalta ole mitään merkitystä.

Klassisissa lännenelokuvissa tapeltiin usein kullasta. Starhawkissa otellaan repeämäenergiasta. Juttua mutkistaa lisäksi se, että mainittu energia infektoi sen kanssa kosketuksiin joutuneita ihmisiä. Uhrit muuttuvat väkivaltaisiksi villeiksi, joita muut ihmiset kutsuvat arpinaamoiksi. Mukana on myös ennalta arvattavat elementit henkilökohtaiselle kostotarinalle, mutta siitä ei tarvitse välittää. Tärkeintä on länkkärimeininkiä alleviivaava tunnelma. Fiilis luodaan paljolti äänimaailman avulla. Silmät kiinni laittamalla on helppoa kuvitella yksinäinen ratsastaja preerialle tuulen pöllyttäessä hiekkaa. Suomitekstit saattavat aluksi häiritä tunnelmointia, mutta niihin tottuu nopeasti.

Yksinpelin tehtäväsuunnittelun tarkoituksena on valmistaa moninpelin koitoksia varten. Tehtäviä tauotetaan sarjakuvamaisilla välivideoilla, ja lisäksi toimeksiantojen aikana dialogi on varsin vilkasta. Kentän ulkonäkö vaihtelee, mutta muuten kuvio on erittäin kaavamainen. Päähenkilö saapuu uusiin maisemiin. Pelaajalle esitellään uusi lelu tai pelimekaniikka. Päälle vyöryy aalloittain vihuja, joita vastaan on kätevintä puolustautua juuri opetetulla tavalla. Lopuksi katsellaan tunnelmoiva välivideo ja siirrytään seuraavaan tehtävään. Opastusosiomainen vaikutelma korostuu entisestään, kun kiinnittää huomiota infektoituneiden pahisten aseistukseen. Millaisella kapinajoukolla on käytössään ulottuvuusportteja, ensiluokkaiset ilmavoimat ja transformerseja muistuttavat maasotakoneet? Starhawkin kaavamaisuus vahingoittaa pelikokemusta. Musiikin ja dialogin luoma tunnelma on kohdallaan, mutta tehtävien yksitoikkoisuus tekee nauttimisesta vaikeaa.

Välivideoiden sarjakuvamaisuuden lisäksi muukin grafiikka on värikästä. Karkkimaisemat helpottavat yksiköiden tunnistamista hieman kauempaakin. Tämä on erittäin perusteltua, sillä kunnian kentät ovat hyvin laajoja korostaen entisestään mekanisoidun sodankäynnin merkitystä. Mitään kerättävää tavaraa ei tuntunut olevan, joten maisemia ei kannata jäädä nuohoamaan toimeksiantojen välillä liikuttaessa.

Starhawk jakaa toiminnan kolmenlaisiin pelielementteihin. Jalkaväkisota on olan takaa kuvattua kolmannen persoonan räiskyttelyä. Lentämistä on paljon, ehkä liikaakin, mutta osuudet toimivat silti moitteetta. Kolmas ja samalla omaperäisin osa-alue on tukikohdan rakentaminen. Rakennuksien valmistumisessa ei ole viivettä: tornit ja varikot putoavat paikalleen suoraan planeetan kiertoradalta. Avain voittoon onkin taito valita tilanteeseen sopiva rakennustyyppi erillisestä pyörävalikosta. Toisaalta yhtä tärkeää on osata sijoittaa omat puolustuslaitteet oikein vihujen rynnistystä torjumaan. Erilaisten vaihtoehtojen oppimisessa menee hetki.

Ymmärrettävästi tekijät ovat halunneet painottaa reaaliaikastrategioista tuttua rakentelua, koska juuri se erottaa Starhawkin kilpailijoistaan. Kolmannen persoonan räiskinnöistä pitäville on varsinkin alussa luvassa kylmää kyytiä, sillä pelimekaniikka painottaa vahvasti erilaisia kulkuneuvoja. Tämän seurauksena rakentamisen salat on pakko oppia nopeasti niin yksin- kuin moninpelissäkin. Tai sitten itketään ja opitaan.

Starhawkiin on sisällytetty oikeastaan kaikki moninpelimahdollisuudet lukuun ottamatta kaverin kanssa pelattavaa tarinatilaa. Matseja on helppo etsiä erillisestä listasta, ja linjoilla tuntuu olevan runsaasti seuraa sitä halajaville. Erilaisia areenoita on kymmenen kappaletta, joissa käytettävä strategia riippuu kentän koosta ja pinnanmuodoista.

Moninpelimuodot ovat tuttuja muista peleistä. On tappomatsia yksin ja tiimissä, mutta onneksi myös alueiden hallintaa ja perinteitä kunnioittavaa lipunryöstöä. Yhteistyömuoto on suora lainaus Gears of War 2:n Hordesta, jossa puolustaudutaan kavereiden kanssa aalloittain hyökkääviä vihuja vastaan.

Verkkopelit toimivat kokonaisuutena hyvin, vaikka silloin tällöin ruutu jäätyykin vaatien PS3:n uudelleenkäynnistystä. Moninpelin suurin kynnys on kuitenkin siinä, että homman nimestä kiinni saaminen kestää hyvän aikaa. Muutaman ensimmäisen tunnin aikana ei yleensä ehdi tehdä juuri muuta kuin ihmetellä latausruutua. Tämänkin ajan voi käyttää hyödyksi seuraamalla, mitä kokeneemmat pelaajat tekevät.

Starhawk yhdistelee useita pelielementtejä varsin onnistuneesti. Pääpaino on kuitenkin strategiapeleistä lainatulla yksiköiden rakentamisella, joka siirtää taisteluiden painopisteen mekanisoituun sotaan. Yksinpelin tarina on yllätyksetön ja tehtävissä haisee opastusosiomainen henki. Pelistä saatava viihdearvo riippuu siitä, kuinka paljon innostuu tarjotuista moninpelimittelöistä. Pelkän yksinpelin vuoksi Starhawkia ei kannata hankkia.