Syberia

Seikkailupelien genre on jatkanut kuolemistaan jo monen vuoden ajan Sierran ja LucasArtsin kanssa. Tasaisin väliajoin etenkin PC:lle ilmestyy kuitenkin yllättävän laadukkaita seikkailupelejä. Pari vuotta sitten ilmestyneen mainion Escape From Monkey Islandin lisäksi PS2:lle kääntyy nyt myös vallan mainio Syberia.

Armoa ei, Siperiaan

Tarinan alku ei lupaile juonen pohjalta mitään aivan kliseisintä seikkailua. Tarkoituksena ei ole pelastaa maailmaa, eikä itse asiassa kukaan ole edes hengenhädässä tai muissakaan pahemmissa vaikeuksissa. Pelin päähenkilö Kate Walker on newyorkilainen juristi, jonka tarkoituksena on saada solmittua kauppa pienen ranskalaisen lelutehtaan kanssa. Walkerin päästyä Valadilenen pikkukylään kauppoihin ilmestyy kuitenkin pari mutkaa. Tehtaan ainut omistaja Anna Voralberg on kuollut (ihme kyllä täysin luonnollisesti). Pian selviää, että Annan veli Hans ei olekaan kuollut, joten tehtaan omistus on siirtynyt hänelle. Pari mutkaa muuttuu tuhansien ja taas tuhansien kilometrien reissuksi ympäri Eurooppaa ja Venäjää Hansin löytämiseksi.

Seikkailupelejä ennenkin pelanneelle Syberia tuntuu tutulta. Eteenpäin mennään keskustelemalla muiden henkilöiden kanssa ja tutkimalla pelimaailman ympäristöä. Aseita pelistä on turha etsiä, puhumattakaan hirviöistä, joihin niitä voisi käyttää. Mielenkiintoista vaihtelua tyypilliselle mättöpelille siis. Pelimaailmaa voi tutkia aivan rauhassa, sillä Annaa ei saa mitenkään kuoliaaksi, eikä pelissä voi muutenkaan tehdä ratkaisuja, joiden takia pelaajan silmille heitettäisiin "game over" -teksti.

Syberian käyttöliittymä on ilmeisesti alunperin ollut hiiren klikkauksiin perustuva. Padille siirrettynä homma ei oikein toimi. Anna tottelee komentoja hitaasti ja hahmon ohjaaminen on kömpelön tuntuista. Onneksi peli ei vaadi refleksejä tai nopeutta ollenkaan, sillä jo nyt Annan jumitukset seiniin ja muihin esineisiin aiheuttavat tuskastumista. Kontrollit ovat sentään niin yksinkertaiset kuin vain on mahdollista. Tattiohjauksen lisäksi oikeastaan vain ruksia tarvitsee painaa, kun Annan eteen ilmestyy jotakin mielenkiintoista. Jos esine tai henkilö ei liity mitenkään eteenpäin menemiseen, ei sitä voi sen lähemmin tutkia. Tämä tekee etenemisestä välillä ehkä turhankin suoraviivaista.



Pysähtyneen kosken arvoitus

Tämän genren peleissä hyvä juoni ja mielenkiintoinen pelimaailma ovat kaikkein tärkeimmissä rooleissa. Kuolettavan tylsästä alkuasetelmasta huolimatta juoni tempaa pelaajan mukaan yllättävän hyvin. Ongelmana on kuitenkin, että koko reissun päämäärää tuntuu jatkuvasti aivan yhdentekevältä. Ainakaan minua ei olisi voinut kovin paljon vähempää kiinnostaa, onnistuuko kauppojen solmiminen vaiko ei. Tekijätiimi on kuitenkin onnistunut saamaan Voralbergin suvusta ja koko maailmasta tarpeeksi mielenkiintoisen, jotta pelaaja ei nukahda kesken matkanteon. Loppuratkaisun jälkeen mieltä ei kuitenkaan jää askarruttamaan pelimaailman henkilöiden kohtalo tai ylipäätänsä yhtään mikään.

Juonen mitäänsanomattomuus on harmittavaa, sillä pelin tapahtumapaikat ja henkilöhahmot ovat suurimmaksi osaksi loistavia. Arkkitehtuuri on omaperäistä ja tyylikästä. Tyyliltään se vaikuttaa tavallaan ajalta ennen 1900-lukua ja kuitenkin samaan aikaan hieman lähitulevaisuudelta. Hansin suunnittelemat omituiset mekaaniset koneet vain hämmentävät aikakauden tajua entisestään. Miltä ajalta muka löytyy kellon vetämisen tavalla toimivia ihmisille tarkoitettuja junia? Merkittävä osa pelin ongelmista keskittyy myös näiden koneiden käyttöön.

Microïdsin grafiikot ovat tehneet todella hyvää työtä valmiiksi renderöityjen taustojen kanssa, jotka näyttävät komeilta ja tarkoilta myös TV:n heikohkolla resoluutiolla. Valitettavasti tämä ratkaisu antaa myös vaikutelman täysin kuolleesta maailmasta. On hämmentävää kuunnella, kuinka pelin koski solisee, mutta kuvaruudulla vesi ei virtaa ollenkaan. Resident Evilin uusi painos GameCubella näytti, kuinka valmiiksi renderöidyistä taustoista voidaan tehdä todella elävän näköisiä. Syberia ei näytä edes tähtäävän tähän. Välillä sentään käytetään vaihtelevan tasoisia videopätkiä elävöittämään maisemia.

Vastapainoksi komeille maisemille hahmot ovat kohtalaisen karun näköisiä ja niiden animaatio (etenkin Annan) on ikävän nykivää. Arviolta noin puolet peliajasta kuluu eri henkilöiden kanssa keskusteluun. Dialogia on siis todella paljon, joten jos jo Metal Gear Solid 2:n keskustelut ahdistivat, kannattaa Syberia jättää väliin. Jok'ikinen sana on ääninäytelty, tosin vaihtelevalla menestyksellä. Keskustelut eivät ole mitään turhaa jaarittelua, vaan joko syventävät tarinaa entisestään tai vievät juonta eteenpäin. Salamyhkäisiä ihmisiä ei kuitenkaan yleensä saa puhumaan aivan helposti. Suurin osa Syberian puzzleista onkin eri henkilöille palvelusten tekemistä. Välillä lähetetään kosmonautteja avaruuteen tai sitten ihan vain sekoitellaan drinkkejä palveluksen toivossa. Ongelmia kuitenkin yhdistää pitkälti liika helppous. Ihmisiltä saa suoraviivaiset ohjeet kuinka edetä ja terve järki hoitaa loput.

Mielenkiintoisen ja karismaattisen joukkion kuitenkin jossain määrin pilaavat Annan kännykän toisesta päästä löytyvät sukulaiset. Joskus äidillä on mieshuolia, joskus taas poikaystävä kaipaa Annaa kotiin tai tilittää virheistään. Aina kuitenkin yhtä mielenkiinnottomasti ja juoneen mitenkään liittymättä. MGS2:n codec-romanssit tuntuvat laatuviihteeltä tähän verrattuna.



Genren ystävät nauttivat

Vaikka Syberia ei todellakaan ole virheetön peli, sen kaltaisia tekeleitä toivoisi ilmestyvän enemmän. PS2:lla se on oikeastaan vasta kolmas kyseisen genren edustaja. Teknisen toteutuksen, hieman tylsän juonen ja liian helppojen ongelmien takia se ei kuitenkaan vedä vertoja Shadow of Memoriesille tai Escape From The Monkey Islandille. Myöskään pelin iässä ei ole kehumista. Pelin läpäisy ei kestä kovin kauaa ja uudelleenpeluu ei ole missään muodossa kovin houkuttelevaa. Kuitenkin jos edellä mainitut pelit iskevät, Syberia kannattaa pikimmiten hommata. Jatko-osa on jo tullut PC:lle ja toivottavasti tulevaisuudessa myös PS2:lle.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi