Test Drive: Ferrari Racing Legends

80-luvulta juurensa juontava Test Drive -sarja tunnetaan parhaiten avoimen maailman kaahailuistaan, mutta nyt hevosvoimia taltutetaan suljetuilla radoilla. Nimensä mukaisesti Test Drive: Ferrari Racing Legendsissä keskitytään pelkästään Italian tunnetuimman automerkin aarteisiin.

Ikoniselle mustalle oriille ei pyhitetä ensimmäistä kertaa täysin omaa peliään. Vuonna 1999 julkaistua Segan F355 Challengea muistellaan yhä lämmöllä. Myös System 3:n kehittämä Ferrari Challenge: Trofeo Pirelli tarjosi hetkittäistä helpotusta autokuumeeseen aikana ennen Gran Turismo 5:tä. Nyt on Need For Speed: Shifteistä tutun Slightly Mad Studiosin vuoro loihtia oma tulkintansa tulenpunaisen lisenssin ympärille. Tällä kertaa käydään läpi valmistajan miltei koko historiikki, sillä mukaan mahtuu yli 50 Maranellon tuotosta vuosikymmenten varrelta.

Historian siipien havinaa

Uratilassa ei autopelien valtavirrasta poiketen hinkata lainkaan mestaruuskausia tai edes lyhempiä sarjoja. Sen sijaan rakenne jaetaan kolmeen lukuisista yksittäishaasteista koostuvaan osioon. Kultaisella kaudella käskytetään vanhinta kalustoa aina 40-luvulta 70-luvun puoliväliin saakka. Hopeinen ajanjakso pitää sisällään neonvärien ja olkatoppausten aikaisia juppikiesejä 80-luvun tuntumasta, kun modernilla kaudella keskitytään tuoreimpaan autokantaan.

Kolmen skenaarion ensimmäisiin koitoksiin pääsee osallistumaan vapaasti, mutta muu sisältö pysyy lukkojen takana. Kaikki tapahtumat, autot sekä radat täytyy avata pitkää ja tiukasti rajattua urapolkua tahkoamalla. Tämän vuoksi esimerkiksi nettipeliin tai yksittäisiin kisoihin ei ole juurikaan asiaa kuin vasta useiden pelituntien jälkeen. Systeemi tuntuu maalaisjärjellä ajateltuna järjettömältä: laaja tarjonta jää helposti hyödyntämättä turhautumisen iskiessä alkumetreillä, kun paria hassua rataa joutuu veivaamaan yhä uudelleen lisäsisällön toivossa.
 
Varsinaiset haasteet koostuvat peruskaurasta. Tehtäville luodaan toki köykäinen taustatarina, mutta latausruudun tekstiesityksestä innostuminen vaatisi melkoisen hyvää eläytymiskykyä. Mukana on aika-ajoja, ohitushaasteita, kaksinkamppailuja sekä pujottelutehtäviä. Yllättävän suuri osa ajetaan soolona kelloa vastaan. Jokaiseen haasteeseen annetaan lisäksi toissijainen tavoite, jonka täyttämisestä saa lähinnä hyvän mielen. Kulloinenkin käytössä oleva menopeli määritetään kisakohtaisesti. Autoja ei voi edes säätää millään tavoin, joten tekemisessä on erittäin vahva kädestä pitelyn meininki.

Uratila kärsii jatkuvuuden ja valinnanvapauden puutteen ohella jyrkästi heittelevästä vaikeustasosta. Toisinaan kohdalle sattuu haaste, jonka läpäiseminen aiemmin hyviksi havaituilla asetuksilla osoittautuu täysin mahdottomaksi. Lääkkeeksi tarjotaan tapahtumakohtaisesti määriteltävää vaikeusastetta, mutta ylimääräinen säätövisiitti päävalikkoon kiristää turhaan hermoja.

Karvalakkimalli

Konsolimittapuulla simulaatioon kallistuva ajettavuus tuntuu takuuvarmasti tutulta kehittäjän aiempia teoksia pelanneille. Shift-juuret paistavat vahvasti läpi, mikä ei ole sinällään huono asia. Varsinkin ratilla autoja käskyttää mielellään, kunhan ohjauksen jaksaa hienosäätää valikoista kohdilleen. Ajaminen onnistuu mainiosti myös ohjaimella, joskin ilman ajoapuja asfaltti saattaa tuntua aluksi liukkaalta.

Jotain on kuitenkin muuttunut. Nimittäin Shiftien erinomainen fysiikanmallinnus kolareiden mallintamisessa loistaa tyystin poissaolollaan. Keskinäisissä kontaktitilanteissa autot poukkoilevat täysin sattumanvaraisesti, eikä tilanne ole kehuttavampi kaiteisiin ajettaessa. Ferrari on tunnetusti tarkka ajokkiensa peltien rypistymisestä peleissä, mutta tällä kertaa jäädään tuulilasin säröytymisen asteelle. Tosin tekoälyn kuskit tuntuvat lampailta susien vaatteissa verrattuna Shiftien kanssakisaajiin, joten kontaktitilanteita pääsee harvoin edes syntymään.

Ulkoisilta puitteiltaan Test Drive: Ferrari Racing Legends menettelee. Autojen osalta onnistutaan hyvin: etenkin vanhempien kulkineiden hienosti mallinnettuja sisätiloja tarkastelee mielellään. Pienet yksityiskohdat nostattavat tunnelmaa, kuten kultaisen kauden mustavalkoiset alkusekunnit ennen starttia sekä kuskien ajanmukaiset ajovarusteet. Kokonaisilmettä rokottaa kuitenkin yleinen viimeistelemättömyys. Myöhässä tarkentuvat tekstuurit, välkkyvät varjot sekä rosoiset reunat estävät Test Driveä nousemasta ajopelien näyttävimpään kastiin. Audiopuoli tuottaa pahimman pettymyksen, sillä Maranellon korskuvat oriit ovat kadottaneet tyystin luonteensa siirtyessään digimuotoon.

Diesel-Ferrari

Verkkokokemus kärsii pahoin uratilan suunnitteluratkaisuista, sillä kisaamaan pääsee ainoastaan yksinpelissä avatulla kalustolla. Tämä näkyy selvästi pelaajamäärissä. Seuraa joutuu odottamaan auloissa välillä todella pitkään. Kisoihin saa sentään tekoälykuskeja tilannetta paikkaamaan, joten pienemmälläkin porukalla lähtöruudukosta starttaa kahdeksan Ferraria. Nopeimman kuskin tittelistä voi mitellä myös tulostauluja erillisessä tilassa vertailemalla, mutta kankea systeemi ei varsinaisesti loista yhteisöllisyydellään.

Test Drive: Ferrari Racing Legends ei ole missään nimessä huono ajopeli. Tärkein, eli itse ajaminen on hauskaa ja haastavaa sopivassa suhteessa. Lisäksi Slightly Mad Studios on tehnyt pienoisen kulttuuriteon ottamalla mukaan reilusti vanhempaa kalustoa sekä legendaarisia ratavariaatioita. Silti lupaavaa kokonaisuutta onnistutaan ryssimään typerillä suunnitteluratkaisuilla. Myös merkin faneille tärkeä autopornoilu on unohdettu tylsän toimivan yleisilmeen tieltä. Mikäli Test Drivelle on kuitenkin valmis uhraamaan runsaasti aikaa, voi verkkaisesti lämpiävästä paketista ammentaa runsaasti Maranellon punaista sisältöä.

Galleria: 

Kommentit

"Kaikki tapahtumat, autot sekä radat täytyy avata pitkää ja tiukasti rajattua urapolkua tahkoamalla. Tämän vuoksi esimerkiksi nettipeliin tai yksittäisiin kisoihin ei ole juurikaan asiaa kuin vasta useiden pelituntien jälkeen. Systeemi tuntuu maalaisjärjellä ajateltuna järjettömältä: laaja tarjonta jää helposti hyödyntämättä turhautumisen iskiessä alkumetreillä"

Näin ajattelee siis adhd-sukupolvi. Minusta päinvastoin: on hienoa ettei kaikkea saa tarjottimella. Tällainen peruspulskea perheellinen isä-pelaaja jonka peliaika rajoittuu sinne yön pimeisiin tunteihin on vain tyytyväinen kun joku on valmiiksi pureskellut tiukan kokonaisuuden jonka suorittaa yksinpelinä läpi. Burnout Paradise oli tuskallista vääntää edes Burnout lisenssiin saakka (n. 25%) kun kaikki oli avoimenaan hajallaan pitkin maita ja mantuja. Ja nettipeli? Millä *itun ajalla? :D

Eli pelimakuja ja ennenkaikkea tarpeita on laidasta laitaan. Itselleni sopii tämä, hiukan jo pelisuunnitelultaan "vanhentunut" normaali uramodi joka pitää kulkea askel askeleelta läpi. Syyttäkää vain dinosaurukseksi, mutta itse arvostan tässä suhteessa pelintekijän (vai pitäisikö sanoa -taitelijan) näkemystä.

Heh, tämä on jo toinen kerta tänä kesänä, kun meikäläistä yritetään tunkea adhd-sukupolveen. :)
Ikää tosiaan on kertynyt yli 30 vuotta, ja lukeudun myös peruspulskeiden perheenisien joukkoon. Juurikin erittäin rajatun peliajan vuoksi olen tullut aiempaa kriittisemmäksi koukuttavasta ja hauskasta sisällöstä, eikä Test Drive: Ferrarin urasysteemi tällä osa-alueella mielestäni oikein onnistu. En nimittäisi kokonaisuutta tiukaksi, vaan hyvinkin irtonaiseksi kokoelmaksi kehittäjän päähänpistoja. Jos ikää olisi 15 vuotta vähemmän ja viikottaisia pelitunteja 15 enemmän, tulisi peliä pureskeltua varmasti tarmokkaammin. Nyt suorittaminen pelkästään suorittamisen ilosta olisi loppunut varmaan jo aiemminkin ilman arvosteluvelvoitetta.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi