Tom Clancy’s Ghost Recon 2

Tom Clancy. Tuon nimen
kuullessaan moni ajattelee nykyään ennemmin laadukkaita,
realisminhakuisia toimintapelejä, kuin keskinkertaisia
teknologiatrillereitä. Eikä syyttä, sillä Xbox on ollut Tom Clancyn
nimelle armollinen. Aluksi mainetta tuotiin Ghost Reconilla, josta tuli Live-pelaajien kestosuosikki pitkäksi aikaa. Samaan aikaan Splinter Cell
tarjosi toimivaa ja tyylikästä vakoiluhiiviskelyä, joka oli hyvänä
tasapainona Ghost Reconin suoralle toiminnalle. Lopulta myös Rainbow Six 3 kääntyi Xboxille.

Ghost Recon 2
on merkittävä virstanpylväs jo siinäkin mielessä, että se on
ensimmäinen oikea jatko-osa millekään Tom Clancy –pelille
Xboxilla. Ei siis Island Thunderin, Black Arrowin tai Pandora Tomorrowin
(jälkimmäisestä toki voidaan kiistellä) kaltainen lisälevy, vaan täysin
uusi tuote järjestysnumeroineen ja kaikkineen. Vanhaa hevosta voi
ruoskia vain tiettyyn pisteeseen asti ja onneksi Ubi Soft tietää,
milloin on aika aloittaa puhtaalta pöydältä. Tämä merkitsee myös sitä,
että Ghost Recon –sarja on kokenut toisessa tulemisessaan (tai
kolmannessa, riippuen miten laskee) joitain radikaalejakin uudistuksia.


Pelin tarina jatkuu itse asiassa muutama vuosi Ghost Recon
2:n PS2-version jälkeen, minkä voi vain nähdä taktisena yrityksenä
myydä sama peli kahteen kertaan kummankin alustan omistajille. Molemmat
ovat tarinaltaan ja tehtäviltään omia kokonaisuuksia, joten mitään
todellista tarvetta kummankin omistamiselle ei ole. Xbox-versio
sijoittuu vuoden 2011 Pohjois-Koreaan, jonka väestöä koettelee kaikkien
aikojen nälänhätä ja valtion piittaamattomuus samalla, kun miljardeja
ohjataan armeijan kasvattamiseen. Massiivisen humanitaarisen
katastrofin uhatessa päättää Pohjois-Korea pyytää muilta valtioilta
apua, mutta yksi armeijan ylimmistä komentajista, kenraali Jung,
laittaa stopin tälle heti alkuunsa. Jungin joukot vaientavat
erillisryhmittymät ja hänestä tulee maan ylin hallitsija. Kun mukaan
soppaan heitetään massiivisen joukkojen mobilisaation lisäksi Jungin
käytössä oleva mittava ydinasearsenaali, on asialle tehtävä jotain.
Haamut lähetetään tukemaan monikansallisia joukkoja heidän
pyrkimyksissään rampauttaa Jungin joukot ja tuoda tasapaino takaisin
Aasiaan.

Läpi vaan vaikka väkisin


Yksinpelin tehtävät ovat ehkä suurin shokki Ghost Recon –veteraaneille.
Kahden ryhmän sijaan pelaajan käytössä on vain yksi neljän taistelijan
joukkue. Nyt pelaaja ei saa ottaa ohjattavakseen vapaasti minkä tahansa
ryhmänsä jäsenistä, vaan hän pelaa koko kampanjan yhtä hahmoa, kapteeni
Scott Mitchelliä. Tämän myötä mahdollisuus antaa taktisia
liikkumiskäskyjä kartan avulla toiselle ryhmälle on otettu pois. Kartta
toki on edelleen vasemman liipaisimen alta, mutta nyt se on siis vain
kartta, eikä sille voi edes itseään varten asettaa ensimmäisistä Ghost
Reconeista tuttuja "waypointeja". Kolmea muuta ryhmänjäsentä voi silti
käskyttää. Heidät voi esimerkiksi käskeä ampumaan suojatulta määrättyyn
kohteeseen tai koukkaamaan vasemmalle tai oikealle. Lisäksi heille voi
antaa kohdesidonnaisia käskyjä. Esimerkiksi vihollistankin tai
-helikopterin ollessa näkyvissä tähtäämällä sitä ja näpäyttämällä
Y-nappia antaa se käskyn yhdelle ryhmänjäsenelle tuhota kyseisen
kohteen.

Myös tehtävien rakenne on muuttunut. Aikaisemmin
pelaajalle annettiin ennen tehtävää kartta, jolle oli valmiiksi
merkattu kaikki tavoitteet. Näin pelaaja sai suunnitella ennalta,
kuinka halusi homman hoitaa. Tämä mahdollisti jopa useita eri tapoja
tehtävän suorittamiseen, joka antoi Ghost Reconin yksinpelikampanjalle
mielenkiintoa pelata se uudestaankin läpi. Tämä lähestymistapa on nyt
hylätty. Pelaaja heitetään suoraan tehtävään ja asekin valitaan vasta
kentän latauduttua silmien eteen. Tämän jälkeen kenttä tulee hoitaa
yksi tavoite kerrallaan, joka kerrotaan lennossa tehtävän edetessä.
Ghost Recon 2:n tehtävät ovat siis suoraviivaisia verrattuna
aikaisempiin, eikä pitkäkatseiselle suunnittelulle ole juuri tarvetta.
Selvitäkseen hengissä joutuu pelaaja kuitenkin etenemään taktisesti
suojasta suojaan ja aivojaan käyttäen, sillä kartat kuhisevat
vihulaisia. Keskinkertainen tekoälyvastus toimii lähinnä tykinruoan
roolissa, mutta vastuksen miesylivoima takaa sen, että pelaajalla
riittää sydämensykkeen nostattajaa kentässä kuin kentässä.





Pari ensimmäistä tehtävää ovat jokseenkin mielikuvituksettomia ja
tylsiä, mutta ensimmäisten puolustustehtävien tullessa eteen alkaa uusi
Ghost Recon nousta omille jaloilleen. Kampanja paraneekin loppua
kohden. Tarina tosin on kuin jostain Tom Clancy –generaattorista otettu
ja osittain hieman päätönkin, mutta se kerrotaan mielenkiintoisesti.
Tehtävien välillä nähdään pätkiä Modern Heroes -nimisestä ohjelmasta,
jossa Haamujamme haastatellaan heidän edesottamuksistaan kyseisessä
konfliktissa. Täten tehtävät ovat siis eräänlaista takautumaa. Tämä
tyyli on jotain uutta varsinkin Tom Clancy –peleissä ja tekevät
välivideoiden seuraamisesta mielenkiintoista.

Heitä ei estä vesisade, lumimyrsky...


Eräs odotetuimmista uudistuksista on täysin uusi grafiikkamoottori.
Ensimmäinen Ghost Recon oli jo ilmestyessään alkeellisen näköinen
varsinkin jos sitä vertasi muihin tuon ajan peleihin. Island Thunder ei
juuri tuonut parannusta asiaan, mutta nyt voidaan puhua ensimmäisestä
Xboxin näyttävästä Ghost Reconista. Suttuiset tekstuurit ovat historiaa
ja tilalle on tuotu tarkkoja ja näyttäviä pintoja. Viidakot, joissa
tehtävät suurimmaksi osaksi tapahtuvat, ovat tiheitä ja todellisen
oloisia. Oman lisänsä tuo siellä täällä oleva matala heinikko, jonka
sekaan voi piiloutua makaamaan. Lisäksi pimeänäkö näyttää hienommalta
ja realistisemmalta kuin ennen. Efektit, kuten vesisade ja ukkonen,
ovat komeita. Valitettavasti kaikella tällä näyttävyydellä on myös
hintansa, sillä ruudunpäivitys kärsii lähes joka tilanteessa. Koska
kyseessä ei ole mikään Halo 2, ei tämä juuri haittaa, sillä pelin rytmi on edelleen rauhallinen, mutta silti intensiivinen.


Pelattavuuden kuin ulkonäön kannalta merkittävä muutos on perspektiivin
vaihtuminen ensimmäisestä persoonasta kolmanteen eli kamera seuraa nyt
ohjatun hahmon perässä. Tämä mahdollistaa entistä laajemman näkökentän,
mutta mikäli se ei miellytä, voi vaihtoehtoisesti pelata myös
taistelijan silmistä. Muuten peli toimii kuten ennenkin eli
edelleenkään ei taistelija voi hyppiä (onneksi), mutta nyt sentään voi
kiivetä matalien esteiden yli.

Äänitoteutus on ykkösluokkaa,
kuten Tom Clancy –peleissä on totuttu. Aseiden ja muiden laitteiden
äänitehosteet vakuuttavat. Tilaääni tehostaa loistavasti
taistelukentällä olon tunnetta varsinkin kiivaimpien tulitaisteluiden
keskellä, kun luodit viuhuvat korvien vierestä ja kranaatit,
tykistötuli ja muut pommit räjähtelevät ympärillä. Jopa ääninäyttely on
siedettävää, vaikka ei mitään elokuvatasoa olekaan.

Ympyrä sulkeutuu


Luonnollisesti myös Live-tuki on päivitetty ajan tasalle. Rainbow Six
3:sta tutut klaanityökalut ovat mukana, joiden avulla on helppo
järjestää klaanimatseja tai sitten vain yksinkertaisesti tuoda saman
henkisiä pelaajia yhteen. Pelejä hakiessa ei tarjonta ole enää
rajoittunut kahdeksaan ensimmäiseksi löydettyyn, vaan eteen tuodaan
pitkä lista halutun tyyppisistä matseista, joita ovat Solo (yksin
kaikkia muita vastaan), Co-op (yhdessä tekoälyvihollisia vastaan, mm.
kampanjan tehtävät) tai Squad (joukkueet toisiaan vastaan). Co-op
yksinään on jo varsin hauska pelimuoto, pelasi sitten kampanjan
tehtäviä tai sitten esimerkiksi Firefightiä, jossa tarkoitus on lahdata
kartta tyhjäksi vihollissotilaista. Ensimmäisten Ghost Reconeiden
kestosuosikki Siege tekee paluun suosituimpana joukkuepelimuotona,
mutta Last Man Standing (viimeinen hengissä voittaa) saa kannatusta
myös. Erilaisia pelimuotoja on näiden lisäksi varsin kattava määrä,
sekä näille karttoja joilla temmeltää.

Ainoa
Live-pelattavuutta haittaava tekijä on samalla koko Ghost Recon 2:n
pienoinen kompastuskivi. Käyttövalikot ovat nimittäin jokseenkin
sekavia ja jopa epäloogisia. Esimerkiksi allekirjoittaneella oli
ensimmäisellä pelikerralla vaikeuksia päästä profiilin luomisen jälkeen
yksinpelikampanjaan, koska navigoiminen valikkosotkussa on harmillisen
vaikeaa. Live-peliä ylläpitäessä tulee lisää ongelmia vastaan. Pelin
muokkaaminen tapahtuu monen eri sivun kautta, joita täytyy selata kuin
kirjaa ristiohjaimesta ylös tai alas painaen. Lisäksi parametrien
muokkaaminen tapahtuu hankalasti mutkan kautta, sillä ensin täytyy
painaa X:ää esimerkiksi jos haluaa vaihtaa karttaa. Jostain syystä
valintaa ei voi tehdä suorilla painamalla ristiohjaimesta oikealle tai
vasemmalle lukuun ottamatta peliä luodessa, jolloin tämä on
mahdollista, mikä sekin jo epäjohdonmukaisuudessaan sekoittaa pelaajaa
entisestään. Käyttöliittymäongelmat eivät rajoitu serverin ylläpitoon,
vaan ystävälistan selauksessa on kummallinen bugi. Aina kun listaa
selaa alaspäin hyppää valitsin jossain vaiheessa takaisin ylös. Näin
tapahtuu yleensä pari kertaa, jonka jälkeen peli antaa selata vapaasti
vaikka ihan alas asti. Toisaalta ongelmat kuulostavat vakavammilta kuin
todellisuudessa ovat, sillä tuskin kukaan ostaa peliä hienojen ja
käytännöllisten valikoiden vuoksi.

Ghost Recon 2 on eräällä
tavalla kaikkien Xboxin Tom Clancy -pelien lapsi, sillä siinä yhdistyy
monta muista peleistä tuttua elementtiä. Ensinnäkin itse teema on
edelleen sama kuin alkuperäisissä Ghost Reconeissa, mutta tehtävien
yksinkertaistettu rakenne sekä oman ryhmän hallinta on otettu Rainbow
Six 3:sta. Tämän lisäksi perspektiivi on osittain lainattu Splinter
Cellistä. Onko tämä kenties merkki ympyrän sulkeutumisesta nyt, kun
seuraavan sukupolven Xbox häämöttää mahdollisesti jo vajaan vuoden
päässä? Joka tapauksessa kyseessä on toimiviksi todetuista osasista
koottu tuote, joka varmasti jaksaa viihdyttää niin ennakkoluulottomia
Ghost Recon -veteraaneja kuin innokkaita alokkaitakin – erityisesti
kattavan moninpelinsä ansiosta.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi