Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

unicorn overlord, ps5, arvostelu, review

Uniikki unikorni puski strategiataitoni takakavioille

Uniikista taidetyylistään tuttu Vanillaware tekee jälleen taikojaan, tällä kertaa 90-lukuhenkisessä Unicorn Overlord -seikkailussaan. Odin Sphere, Dragon's Crown, 13 Sentinels: Aegis Rim ja kumppanit saavat arvoistaan seuraa.

Kertakaikkisen kaunis Unicorn Overlord kanavoi saumattomasti klassisten strategiaroolipelien ytimen osaksi perinteiseen keskiaikaiseen fantasiamaailmaan sijoittuvaa kokemusta. Teoksen kymmenen vuoden kehitystyö oli faneille ehkä pitkä odottelu, mutta se kannatti.

Unicorn Overlord vie pelaajan heti alkumetreillä osaksi sen mielenkiintoisen oloista tarinaa, jossa seurataan syrjäytetyn prinssi Alainin matkaa hänen haaliessaan liittolaisia saadakseen valtaistuimensa takaisin pahalta kenraali Galeriukselta ja hänen uudelta Zenoiran imperiumiltaan. Noin 46-tuntisen pelimatkan aikana Alain tapaa mittavan määrän liittolaisia pitkin Corniaa ja sitä ympäröiviä valtakuntia. Kun johdat tätä mellevää vapautusarmeijaa, marssit viiden kansakunnan läpi vapauttaen ne linnake kerrallaan.

Pelin suurimmaksi ongelmaksi omalla kohdallani kuitenkin nousee sen kaavamainen juoni, joka jättää kiinnostavat hahmot huomiotta. Toki kyseessä on klassinen RPG, joten asiaa voi kai puolustella fantasianarratiivien peruspilareilla ja nostalgian ruokkimisena. Toisaalta tässä olisi mielestäni sauma kirjoittaa fanifantasiaa tietyille varjoon jääneille hahmoille. Käyttöliittymä on myös aavistuksen sekava ja raskas: toisinaan se tuntuu hyökkäävän päälle tuskastuttaen koko pelikokemusta.

Jokainen päätehtävä pyörii suuren taistelukartan ympärillä ja pelin aktiivinen strategiajärjestelmä yhdistettynä epälineaarisiin konflikteihin tuo taisteluihin vilkasta toimintaa. On yllättävän haasteellista ottaa ja laittaa tavoitteet tärkeysjärjestykseen huomioiden samalla yksiköiden liikkuvuus ja erilaiset maasto-olosuhteet. Ajoittain nihkeähkösti sujuvat pelisessiot kirkastuivat ahaa-hetkien kautta, kun sopiva marssijärjestys vihollisen päihittämiseksi lopulta löytyi.

Toisin kuin Fire Emblemin kaltaisissa strategiapeleissä, joissa on käytössä pysyvä kuolema, Unicorn Overlordissa ei myöskään tarvitse pelätä rakkaiden liittolaisten lopullista menettämistä. Kaatuneiden kavereiden henkiintuominen osoittautui omien tohellusten myötä oleelliseksi pelimekaniikaksi.

Unicorn Overlord on kiistatta kaunis katsella. Taidetyyli on mukavan rouheasti käsinpiirretyn perinteinen ja raikasta vaihtelua kaikille realistiseen tuntuun pyrkiville peleille, joita on tullut tahkottua viimeisen parin kuukauden aikana (lue: reilut 200 tuntia Baldur’s Gate 3:a). Yli kuusikymmentä luokkatyyppiä, mukaan lukien perusluokat ja kehittyneet luokat, antavat varaa valita itselle ja taistelulle sopivimmat joukot. Usein tosin tuntui siltä, että massiivinen hahmomäärä ylitti pelin kerronnallisen perustan. Joka tapauksessa ihanat pienet tarinapolut viehättivät. Lisäksi valmistautumisesta ja luovuudesta palkitseva taistelusysteemi teki pelistä lopulta yllättävän koukuttavan ja palkitsevan kokemuksen.

Muutamista puutteista, kuten hieman geneerisestä juonesta ja tukalasta käyttöliittymästä huolimatta Unicorn Overlord loistaa huikealla perusteellisuudella ja monimutkaisuudella. Yhdessä nätin visuaalisen ilmeen ja hurmaavan soundtrackin kanssa Unicorn Overlord on taktisten roolipelien lajityypissä edukseen erottuva nimike. Ehkä pelaan vielä toisenkin kierroksen nähdäkseni erilaisen lopun tarinalle.

Kirjaudu kommentoidaksesi