Virtua Tennis

Monen mutkan kautta pienelle näytölle

Kolikkopelihalleissa elonsa aloittanut Virtua Tennis oli pelin kehittäneelle Hitmakerille todellinen kultasuoni. Muutama vuosi sitten nykyään jo edesmenneelle 128-bittiselle Dreamcast-konsolille konvertoitu tennistuotos muodostui alan virstanpylvääksi loistokkaan toteutuksensa ansiosta. Sittemmin lukuisat pelitalot ovat huonoin lopputuloksin yrittäneet apinoida tätä Segan julkaisemaa mestariteosta. Vasta sarjan toinen inkarnaatio, mielikuvituksellisesti nimetty Virtua Tennis 2, onnistui ohittamaan originaalin näkemyksen lunastaen täten paikkansa pallottelupelien kiistattomana mestarina.

Konsolibisneksen lopetettuaan Service Games on tyytynyt lämmittelemään lukuisia vanhoja klassikoitaan entisten kilpailijoidensa formaateilla. Yksi näistä uudelleenjulkaisuista oli juuri virtuaalitenniksen toinen osa, joka ilmestyi kosmeettisilla uudistuksilla höystettynä Sonyn PlayStation 2:lle. Rohkaisevan vastaanoton saanut tuotos tuotiin pitkien kehityskiemuroiden päätteeksi myös taskukonsoliosastolle ja Nintendon pippurinen käsimasiina, Game Boy Advance, sai kunnian toimia ensimmäisenä askelmana Segan urheiluosaston astuessa ennalta tuntemattomaan 32-bittiseen taskupelaamismaailmaan. Hieman nimettömämmän Altron-pelitalon työstämä GB-editio on teknistä puolta huomioimatta suora käännös PlayStation 2:lla hiljattain debytoineesta Virtua Tennis 2:sta. Hämäävästä nimestään huolimatta kyseessä siis todellakin on kakkosversio uusiin kuoriin aseteltuna.

Perusasioiden harmoninen sinfonia

Arcade-halleihin juontavat juuret näkyvät Virtua Tenniksen yksinkertaisessa presentaatiossa, jossa kaikki ylimääräinen on karsittu pois pelinautintoa häiritsemästä. Yksittäisen kamppailun lisäksi pelaajalle tarjotaan mahdollisuus yrittää voittaa muutamasta peräkkäisestä ottelusta koostuva turnausmoodi. Lisäksi omia urheilullisia kykyjään voi hioa aloittamalla pitkäkestoisen maailmankiertueen, jossa oman tennisässän luotuaan pelaaja lähtee tavoittelemaan nousua kohti maailman kärkeä. Alun kepeä pallottelu vaihtuu nopeasti hektisiin palloralleihin, joissa nopeilla reflekseillä varustetuille vastustajille pärjätäkseen on harjoiteltava ahkerasti. Varsinaiset treeniosuudet koostuvat hupaisista minipeleistä. Näissä testataan mm. hahmojen liikkumista ja kykyjä hoitaa erilaisia lyöntejä. Aloittelijana otteluista ja harjoituksista saatavat rahapalkkiot ovat vaatimattomia, mutta tarpeeksi palloa piestyään kunnon käteinen alkaa täyttää pelaajan lompakkoa. Liikadollarit voi tuhlata välinekaupan toinen toistaan turhempiin tuotteisiin tai nelinpelikumppanin päätähuimaavaan palkkaan.

Uramoodin tuulesta temmatut tennislahjakkuudet korvataan muualla pelissä tosielämän supertähdillä. Yli tusinan lisensisöidyn pelaajan joukosta löytyy edustajia molemmista sukupuolista, mutta muutaman nimekkäämmän tuttavuuden poissaolo haittaa jonkin verran. Mukana olevat tennistähdet ovat kuitenkin valitettavasti läsnä vain nimensä puolesta, sillä ulkoisten seikkojen puolesta heitä ei Segan luomalla taskukonsolikentällä pysty tunnistamaan. Pikselimössöstä koostuvat tönkkösuolatut robottitähdet näyttävät liikkuvan tiukimmissakin matseissa kuin pahasta krapulasta kärsivät juoppolallit. Tämä on valitettavaa, eikä ohjelmoijien selvää lepsuilua pystytä korvaamaan edes muilla graafisilla osa-alueilla. Muutaman kuukauden lisäkiillotus olisi tullut tarpeeseen.

Ensimmäisen Virtua Tenniksen kuuluisaksi tekemä jämäkkä taustalla soiva rokki korvattiin monien pettymykseksi jatko-osassa monotonisella teknojumputuksella. Tällä kertaa tarjolla on kahden ensimmäisen osan välimaastossa tasapainottelevaa midirallatusta, jonka mukamelodiset sävelet ovat kuin suoraan pahimmasta painajaisesta. Korvia vihlovan musiikin kääntää mieluusti kokonaan pois päältä, mutta kuulokkeiden kautta raikuvat laadukkaat efektit korvaavat osittain muun audiotiimin käsittämätöntä sekoilua.

Taskukonsolipallottelua parhaimmillaan

Itse ottelut ovat lyhyitä muutaman minuutin mittaisia adrenaliinipyrähdyksiä, jotka kolikkopelimaisella otteellaan ovat mahdollisimman kaukana oikean elämän monituntisista urheiluspektaakkeleista. Palloa lähetetään vastustajan kenttäpuoliskolle joko suoralla voimalyönnillä tai kierteisellä sivalluksella. Halutessa molemmat iskunappulat pohjaan painamalla pelaajat voivat myös tehdä ovelia lobbeja, joilla hanakasti verkolle rynnisteleviltä aloittelijoilta saa aina ilmaisen pisteen tai pari. Yksinkertaisesta kontrollijärjestelmästä huolimatta pelattavuuden suurin haaste on oikea sijoittuminen. Sinne tänne päättömästi sohimalla vastustaja saa voiton avaimet käteensä, mutta harjoittelun myötä myös pelaaja kouliintuu päättelemään keinoälyvastustajan iskujen suunnan. Nopean jalkatyöskentelyn ja ovelan taktikoinnin avulla tiukatkin pallorallit saa vaivatta käännettyä omaksi edukseen. Viime hetken epätoivoiset sipaisut aiheuttavat lähinnä naurahduksia ottelua katsomaan tulleelle yleisölle ja näyttäytyvät heittäytymiskurotuksetkin aiheuttavat useimmissa tapauksissa vain harmittavia verkkolyöntejä.

Taidon karttumisen myötä lievästä ennalta-arvattavuudesta kärsivät tietokonevastustajat peittoaa yleensä ilman suurempaa vaivannäköä. Useasta eri vaikeusasetuksestakaan ei ole hyötyä ja pelin sydämenä toimivan maailmankiertueenkin läpäisee vaivatta muutamassa illassa. Lyhyenläntä elinkaari kielii Virtua Tenniksen kolikkopelitaustasta. Onneksi mainiot moninpeliominaisuudet pelastavat ontohkon kokonaisuuden. Jokainen kaveriotteluista haaveileva tarvitsee kuitenkin oman kasettinsa, mutta muutaman linkkikaapelin ja ylimääräisen pelin omistajat pääsevät nauttimaan yhdestä GBA:n parhaista bilepeleistä. Tiukat matsitkin saavat kokonaan uutta nostetta, kun vieressä karjuva kaveri huutaa tuskasta hävittyään katkerasti juuri sen ratkaisevan pisteen.

Fysiikkamoottori on aina ollut yksi Virtua Tenniksen vahvimmista puolista, eikä GBA-editiokaan petä tällä osa-alueella. Pienennetyn näkymän takia lyöntejä on jouduttu rukkaamaan hieman hitaammiksi, mutta pallon lentoradat tuntuvat silti äärimmäisen luontevilta. Pienen harjoittelun jälkeen oikeasta tennisurasta unelmoiva videopelitähti pystyy kontrolloimaan tapahtumia vaivatta.

Genrensä kuninkaana edelleen pysyttelevä Virtua Tennis on miellyttävä tuttavuus GBA:n alati kasvavassa urheilupelivalikoimassa. Teknisistä vajavaisuuksistaan huolimatta kyseessä on tanakka paketti, jonka parissa viihtyy monia tunteja. Liian lyhyt yksinpeli nakertaa pahasti elinkaaren tuomaa lisäarvoa, mutta nopeatempoisten otteluiden pariin palaa aina silloin tällöin nopean tennisannoksensa saadakseen. Sega on tehnyt hatunnoston arvoisen kulttuuriteon kääntäessään onnistuneesti Hitmakerin klassikon pienelle taskukonsolinäytölle. Pohja jotain suurempaa varten on jo valettu, mutta sitä odotellessa Virtua Tennis maistuu lyhyissä erissä nautittuna.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi